Johanneksen ilmestys
1. Näin uuden taivaan ja uuden maan, sillä ensimäinen taivas ja ensimäinen maa ovat hävinneet, eikä merta enää ole.
2. Pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, näin laskeuvan taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niin kuin morsian, miehellensä kaunistettu.
3. Kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Hän asuu heidän keskellään, ja he ovat Hänen kansansa, ja Jumala itse on kanssaan.
4. Jumala pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää, sillä entiset ovat menneet."
5. Valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi teen kaikki." Sanoo minulle: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat varmat ja totuulliset."
6. Sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
7. Joka voittaa, perii tämän, ja Minä olen Jumalansa ja hän on poikani.
8. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajain ja haureellisten ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on järvessä, joka palaa tulta ja tulikiveä. Tämä on toinen kuolema."
9. Yksi seitsemästä enkelistä, joilla oli seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, tuli ja puhui minulle sanoen: "Tule, näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon."
10. Vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle kaupungin, pyhän Jerusalemin, joka laskeusi taivaasta Jumalan tyköä,
11. ja siinä oli Jumalan kirkkaus: sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niin kuin kristallinkirkas jaspiskivi.
12. Siinä oli iso ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä ja kirjoitettuna nimiä, jotka ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet:
13. idässä kolme porttia ja pohjoisessa kolme porttia ja etelässä kolme porttia ja lännessä kolme porttia.
14. Kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
15. Sillä, joka puhui minulle, oli mittana kultainen ruoko mitatakseen kaupungin ja sen portit ja sen muurin.
16. Kaupunki on neliskulmainen, ja sen pituus on yhtä suuri kuin sen leveyskin. Mittasi kaupungin ruovolla: kaksitoista tuhatta vakomittaa: sen pituus ja leveys ja korkeus ovat yhtä suuret.
17. Mittasi sen muurin: sata neljäkymmentä neljä kyynärää - ihmismitta, joka on enkelin mitta.
18. Sen muurin rakennelma oli jaspista, ja kaupunki oli puhdasta kultaa, puhtaan lasin kaltaista.
19. Kaupungin muurin perustukset oli kaunistettu kaikkinaisilla kalliilla kivillä: ensimäinen perustus oli jaspis, toinen safiiri, kolmas kalkedoni, neljäs smaragdi,
20. viides sardoniks, kuudes sardion, seitsemäs krisoliitti, kahdeksas berilli, yhdeksäs topaasi, kymmenes krisopraasi, yhdestoista hiasintti, kahdestoista ametisti.
21. Kaksitoista porttia oli kaksitoista helmeä. Itsekukin portti oli yhdestä helmestä, ja kaupungin tori oli puhdasta kultaa, ikään kuin läpikuultavaa lasia.
22. Temppeliä en siinä nähnyt, sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.
23. Eikä kaupunki tarvitse aurinkoa eikä kuuta, jotta ne sitä valaisisivat, sillä Jumalan kirkkaus valaisi sen ja sen lamppuna on Karitsa.
24. Kansakunnat vaeltavat sen valossa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa.
25. Sen portteja ei suljeta päivällä, sillä yötä siellä ei ole.
26. Sinne vievät kansakuntain loiston ja kunnian.
27. Sinne ei pääse mitään epäpyhää eikä ketään kauhistuksen ja valheen harjoittajaa, vaan ainoasti ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.