1.I. David tunnustaa nöyryytensä. II. Neuvoo muitakin toivomaan Herran päälle. Davidin veisu korkeimmassa Kuorissa. I. Herra! ei minun sydämeni ole paisunut*, eikä minun silmäni ole ylpiät; enkä minä vaella suurissa asioissa, jotka minulle työläät ovat. 2 Aika K. 32:25; Ps. 101:5; San. l. 16:5; sir 3:22; sir 3:23{* 2 Aika K. 32:25. Ps. 101:5. San. l. 16:5.}2. Kuin en minä sieluani asettanut ja vaikittanut, niin minun sieluni tuli vieroitetuksi, niinkuin lapsi äidistänsä vieroitetaan.3. II. Israel toivokaan Herran päälle*, hamasta nyt ja ijankaikkiseen. Val. v. 3:26{* Val. v. 3:26.}