Psaltari

131. Psalmi.

1. I. David tunnustaa nöyryytensä. II. Neuvoo muitakin toivomaan Herran päälle. Davidin veisu korkeimmassa Kuorissa. I. Herra! ei minun sydämeni ole paisunut^*, eikä minun silmäni ole ylpiät; enkä minä vaella suurissa asioissa, jotka minulle työläät ovat. {* 2 Aika K. 32:25. Ps. 101:5. San. l. 16:5.} 2. Kuin en minä sieluani asettanut ja vaikittanut, niin minun sieluni tuli vieroitetuksi, niinkuin lapsi äidistänsä vieroitetaan. 3. II. Israel toivokaan Herran päälle^*, hamasta nyt ja ijankaikkiseen. {* Val. v. 3:26.}