Paavalin ensimmäinen kirje korinttolaisille

5 LUKU

Siveettömyyden tuomitseminen

1. Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne on haureutta, jopa sellaista, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräs mies pitää isänsä vaimoa1. {Se on, äitipuoltaan.} 2. Silti te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että tuollaisen teon tehnyt poistettaisiin teidän keskuudestanne? 3. Vaikka olenkin ruumiillisesti poissa, olen kuitenkin hengessä läsnä. Kuin paikalla olevana olen jo päättänyt, että tuollaisen teon tehnyt 4. - kun olemme tulleet yhteen, te ja minun henkeni sekä Herramme Jeesuksen voima - Matt. 16:19; Matt. 18:18; Joh. 20:23 5. on Herran Jeesuksen nimessä hylättävä Saatanan haltuun syntisen luontonsa turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. 6. Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen määrä hapatetta hapattaa koko taikinan?

Seurakuntakuri

7. Peratkaa pois vanha hapantaikina, että teistä tulisi uusi taikina, kuten te olettekin happamattomia. Onhan Kristus, meidän pääsiäislampaamme, teurastettu. Joh. 1:29; Joh. 1:36; 1. Piet. 1:19 8. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhan ilkeyden ja pahuuden hapattamina, vaan happamattomina, vilpittömyydessä ja totuudessa. 9. Kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijöiden kanssa. 10. En tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita, anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta. 11. Kirjoitin teille, että jos joku veljeksi sanottu on huorintekijä tai ahne, epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja, juomari tai anastaja, ette seurustelisi ettekä söisikään sellaisen kanssa. Matt. 18:17 12. Onko minun asiani tuomita ulkopuolella olevia? Ettekö tekin tuomitse sisäpuolella olevia? 13. Ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. Poistakaa keskuudestanne mies2, joka on paha. {Kreik. ton poneeron, mask.}



Kirjaudu
Rekisteröidy