Toinen Aikakirja

35 LUKU

Pääsiäisjuhla

1. Sitten Joosia järjesti Jerusalemissa pääsiäisjuhlan vieton Herran kunniaksi. Pääsiäislammas teurastettiin 1. kuun 14. päivänä1. {Se on, kevätpäiväntasauksen jälkeisen kuukauden puolivälissä.} 2. Hän asetti papit heidän palvelustehtäviinsä ja rohkaisi heitä palvelemaan Herran temppelissä. 3. Hän sanoi leeviläisille, jotka opettivat koko Israelia ja jotka oli pyhitetty Herralle: "Pankaa pyhä arkki temppeliin, jonka Salomo, Daavidin poika, Israelin kuningas, on rakentanut. Teidän ei enää tarvitse kantaa sitä olallanne. Palvelkaa nyt Herraa, Jumalaanne, ja hänen kansaansa Israelia. 4. Valmistautukaa perhekunnittain, osastojenne mukaan, Daavidin, Israelin kuninkaan, määräyksen ja hänen poikansa Salomon käskykirjan mukaan, 5. ja asettukaa pyhäkköön veljienne, kansan ja perhekuntaryhmien mukaan, niin että jokaista ryhmää kohden on yksi leeviläisten perhekuntaosasto. 6. Teurastakaa sitten pääsiäislammas, pyhittäytykää ja valmistakaa se veljillenne, tehdäksenne Herran sanan mukaan, joka on puhuttu Mooseksen kautta." 7. Joosia antoi kansalle anniksi pikkukarjaa, karitsoja ja vohlia, 30.000 luvultaan, kaikki pääsiäisuhreiksi kaikille saapuvilla oleville, sekä 3000 nautaa, nämä kaikki kuninkaan omaisuutta. 8. Hänen päämiehensäkin antoivat vapaaehtoisesti lahjoja kansalle, papeille ja leeviläisille. Hilkia, Sakarja ja Jehiel, Jumalan temppelin esimiehet, antoivat papeille pääsiäisuhreiksi 2600 karitsaa ja 300 nautaa. 9. Koonanja, Semaja ja hänen veljensä Netanel, sekä Hasabja, Jegiel ja Joosabad, leeviläisten päämiehet, antoivat lahjoina leeviläisille pääsiäisuhreiksi 5000 karitsaa ja 500 nautaa. 10. Näin järjestettiin jumalanpalvelus. Papit asettuivat paikoilleen ja samoin leeviläiset osastoittain, kuten kuningas oli käskenyt. 11. Sitten teurastettiin pääsiäislammas, ja papit vihmoivat sen veren, jonka olivat ottaneet leeviläisten käsistä. Leeviläiset nylkivät nahan. 12. He panivat syrjään polttouhrikappaleet antaakseen ne kansalle perhekuntaryhmittäin, uhrattaviksi Herralle, niin kuin on kirjoitettuna Mooseksen kirjassa. Samoin he tekivät myös naudoille. 13. He paistoivat tulella pääsiäislampaan säädetyllä tavalla. Pyhät lahjat he keittivät padoissa, ruukuissa ja vadeissa ja veivät ne kiiruusti kansalle. 14. Sitten he valmistivat pääsiäisaterian itselleen ja papeille. Papit, Aaronin pojat [jälkeläiset] olivat yöhön saakka uhraamassa polttouhria ja rasvoja. Sen vuoksi leeviläiset valmistivat aterian sekä itselleen että papeille, Aaronin pojille. 15. Veisaajat, Aasafin pojat [jälkeläiset] olivat paikoillaan, kuten Daavid, Aasaf, Heeman ja Jedutun, kuninkaan näkijä, olivat määränneet, niin myös ovenvartijat jokaisella portilla. He eivät saaneet lähteä palveluksestaan, vaan heidän leeviläiset veljensä valmistivat heille aterian. 16. Näin järjestettiin kaikki Herran palvelus sinä päivänä, pääsiäisen vietto ja polttouhrien uhraaminen Herran alttarilla, niin kuin kuningas Joosia oli käskenyt. 17. Saapuvilla olevat israelilaiset viettivät sinä aikana pääsiäistä ja happamattoman leivän juhlaa 7 päivää. 18. Sellaista pääsiäistä ei oltu vietetty Israelissa profeetta Samuelin ajoista asti. Kukaan Israelin kuninkaista ei näet ollut viettänyt sellaista pääsiäistä kuin nyt viettivät Joosia, papit ja leeviläiset, koko Juuda, saapuvilla olevat israelilaiset ja Jerusalemin asukkaat. 19. Tämä pääsiäinen vietettiin Joosian 18. hallitusvuotena.

Joosian kuolema

20. Kaiken tämän jälkeen, Joosian kunnostettua temppelin, lähti Neko, Egyptin kuningas, sotimaan Karkemiin2, joka on Eufratin varrella. Joosia meni häntä vastaan. {KR: Karkemista vastaan, ks. sel. 2Kun.23:29.} 21. Neko lähetti sanansaattajia hänen luokseen sanomaan: "Mitä sinulla on tekemistä minun kanssani, Juudan kuningas? Enhän minä nyt tule sinua vastaan, vaan sitä kansaa vastaan, joka on kanssani sodassa, ja Jumala on käskenyt minua kiiruhtamaan. Jätä rauhaan Jumala, joka on minun kanssani, ettei hän tuhoaisi sinua." 22. Joosia ei kuitenkaan väistänyt häntä. Pukeutuen tuntemattomaksi taistellakseen Nekoa vastaan hän ei kuunnellut tämän sanoja, jotka kuitenkin tulivat Jumalan suusta. Hän meni taistelemaan Megiddon tasangolle. 23. Siellä jousimiehet ampuivat kuningas Joosiaa. Tämä sanoi palvelijoilleen: "Viekää minut pois, sillä minä olen pahasti haavoittunut." 24. Hänen palvelijansa siirsivät hänet sotavaunuista hänen toisiin vaunuihinsa ja kuljettivat hänet Jerusalemiin. Niin hän kuoli, ja hänet haudattiin isiensä hautoihin. Koko Juuda ja Jerusalem surivat Joosiaa. 25. Jeremia sepitti itkuvirren Joosiasta. Kaikki laulajat ja laulajattaret ovat itkuvirsissään puhuneet Joosiasta tähän päivään asti. Nämä ovat tulleet yleisiksi Israelissa. Ne ovat kirjoitettuina "Itkuvirsissä". 26. Mitä muuta on kerrottavaa Joosiasta ja hänen hurskaista teoistaan Herran lain mukaisesti, 27. hänen aikaisemmista ja myöhemmistä vaiheistaan, niistä kerrotaan Israelin ja Juudan kuningasten historiassa.



Kirjaudu
Rekisteröidy