Paavalin toinen kirje korinttolaisille

10 LUKU

Paavali ja hänen vastustajansa

1. Minä, Paavali, kehotan teitä Kristuksen laupeuden ja lempeyden kautta. Minun sanotaan olevan nöyrä ollessani kasvotusten teidän kanssanne, mutta poissa ollessani rohkea teitä kohtaan. 2. Pyydän, ettei minun luoksenne tullessani tarvitsisi turvautua siihen rohkeuteen, jota aion päättävästi käyttää joidenkin suhteen, jotka ajattelevat meidän vaeltavan maailman ihmisten tapaan1. {KR: lihan mukaan. Samoin 10:3,4.} 3. Vaikka me vaellammekin ihmisinä maailmassa, me emme kuitenkaan taistele maailman ihmisten tapaan. 4. Meidän taisteluaseemme eivät näet ole maailman ihmisten käyttämien kaltaisia, vaan ne ovat Jumalan edessä voimallisia hajottamaan maahan linnoituksia. 5. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, mikä korotetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle. 6. Me olemme valmiit rankaisemaan kaikkea tottelemattomuutta, kunhan te olette tulleet täysin kuuliaisiksi. 7. Nähkää, mitä on silmienne edessä: Jos joku pitää itseään varmasti Kristuksen omana, ajatelkoon hän, että kuten hän on Kristuksen, niin olemme mekin. 8. En joutuisi häpeään, vaikka jonkin verran enemmänkin kerskaisin siitä vallasta, minkä Herra on meille antanut teitä rakentaaksemme eikä kukistaaksemme. 9. Sanon tämän, ettei näyttäisi siltä, kuin pelottelisin teitä kirjeilläni. 10. Jotkut sanovat: Hänen kirjeensä ovat kyllä mahtavia ja pontevia, mutta läsnäollessaan hän on heikko, eikä hänen puheensa ole minkään arvoista. 11. Niin sanova ajatelkoon, että mitä poissaolevina olemme kirjeittemme sanoissa, samaa olemme myös läsnäolevina teoissa. 2. Kor. 13:2

Itsekehu on tyhmää

12. Emme rohkene lukeutua emmekä verrata itseämme sellaisiin, jotka suosittelevat itseään. He ovat ymmärtämättömiä, kun mittaavat itseään omalla itsellään ja vertaavat itseään itseensä. 13. Me taas emme kerskaa yli määrän, vaan sen säädetyn vaikutusalan mukaan, minkä Jumala on antanut määrätessään sen ulottumaan teihinkin asti. 14. Me emme kurottaudu liian pitkälle ikään kuin emme ulottuisikaan teihin. Olemmehan ehtineet Kristuksen evankeliumin julistamisessa teihin asti. 15. Emme myöskään kerskaa yli määrän muiden vaivannäöistä. Toivomme kuitenkin, että uskonne kasvaessa me meille säädetyn vaikutusalan mukaan kasvamme teidän keskuudessanne siinä määrin, 16. että saamme viedä evankeliumia myös teidän tuolla puolellanne oleviin maihin. Me emme halua kerskata toisten vaikutusalalla valmiina olevasta. Ap. t. 19:21; Room. 15:20; Room. 15:24 17. Joka kerskaa, kerskatkoon Herrassa. 18. Eihän itseään suositteleva ole koetuksen kestävä, vaan se, jota Herra suosittelee.



Kirjaudu
Rekisteröidy