1.Israelin kuninkaan Hoosean, Eelan pojan, kolmantena hallitusvuotena Hiskia, Juudan kuninkaan Aahaan poika, tuli kuninkaaksi. 2. Kun. 16:20; 2. Aik. 28:27; 2. Aik. 29:1-22. Hän oli 25-vuotias tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa 29 vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Abi, Sakarjan tytär.3. Hän teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, aivan kuten hänen isänsä Daavid oli tehnyt.4. Hän poisti uhrikukkulat, murskasi patsaat, hakkasi maahan asera-pylvään ja löi palasiksi vaskikäärmeen, jonka Mooses oli tehnyt. Niihin aikoihin asti israelilaiset olivat näet polttaneet sille uhreja. Sitä kutsuttiin Nehustaniksi. 4. Moos. 21:9; 5. Moos. 7:5; 2. Aik. 31:15. Hiskia turvasi Herraan, Israelin Jumalaan, niin ettei kukaan ollut hänen kaltaisensa kaikista hänen jälkeläisistään Juudan kuninkaista eikä niistä, jotka olivat olleet ennen häntä.6. Hän pitäytyi Herraan eikä luopunut hänestä, vaan noudatti hänen käskyjään, jotka Herra oli antanut Moosekselle.7. Herra oli Hiskian kanssa. Hän menestyi kaikessa, mihin ryhtyi. Hän sanoutui irti Assurin kuninkaan alaisuudesta.8. Saaden voiton filistealaisista hän valtasi heidän alueensa Gassaan asti, sekä vartiotornit että varustetut kaupungit.
Samarian valtaus ja Israelin pakkosiirtolaisuus
9.Kuningas Hiskian 4. hallitusvuotena, joka oli Israelin kuninkaan Hoosean, Eelan pojan, 7. hallitusvuosi, Salmaneser V, Assurin kuningas1, hyökkäsi Samarian kimppuun ja piiritti sitä. 2. Kun. 17:5-6{Hän hallitsi 727-722 eKr.}10. Hän2 valloitti sen kolmen vuoden kuluttua. Hiskian 6. hallitusvuotena, joka oli Israelin kuninkaan Hoosean 9. hallitusvuosi, valloitettiin Samaria. {Salmaneser V kuoli piirityksen aikana. Kaupungin valloitti hänen seuraajansa Sargon II, joka hallitsi 722-705 eKr.}11. Assurin kuningas vei Israelin väkeä pakkosiirtolaisuuteen Assuriin ja sijoitti heidät Halahiin ja Haaborin, Goosanin joen rannoille, ja Meedian kaupunkeihin.12. Tämä tapahtui, koska he eivät olleet kuulleet Herran, Jumalansa, ääntä, vaan olivat rikkoneet hänen liittonsa, kaiken, mitä Mooses, Herran palvelija, oli käskenyt. He eivät olleet totelleet sitä eivätkä tehneet sen mukaan.
Sanherib ja Hiskia
13.Kuningas Hiskian 14. hallitusvuotena hyökkäsi Sanherib, Assurin kuningas3, kaikkien Juudan varustettujen kaupunkien kimppuun ja valloitti ne. 2. Aik. 32:1-2; Jes. 36:1-2{Hiskian 14. hallitusvuosi oli 702 eKr. Sanherib hallitsi 705-681 eKr.}14. Hiskia, Juudan kuningas, lähetti Assurin kuninkaalle Laakiiseen sanan: "Minä olen rikkonut, käänny pois minun kimpustani. Minä kannan, mitä panet kannettavakseni." Niin Assurin kuningas määräsi Hiskian, Juudan kuninkaan, maksettavaksi 300 talenttia hopeaa ja 30 talenttia kultaa.15. Hiskia antoi hänelle kaikki rahat, mitä oli Herran temppelissä ja kuninkaan linnan aarteistoissa.16. Siihen aikaan Hiskia leikkautti irti Herran temppelin ovista ja pihtipielistä päällystyksen, minkä hän itse oli teettänyt, ja antoi sen Assurin kuninkaalle.
Jerusalemin piiritys
17.Assurin kuningas lähetti kuitenkin Laakiista Tartanin sekä ylimmäisen hoviherran ja Rabsaken4 suuren sotajoukon kanssa kuningas Hiskiaa vastaan Jerusalemiin. Nämä joukot lähtivät liikkeelle ja tulivat Jerusalemiin. Sen luo tultuaan he pysähtyivät Ylälammikon vesijohdolle, joka on Vanuttajankedon tien varrella. {Tämä oli hänen virkanimensä, eikä henkilönimensä.}18. Kun he sitten kutsuivat kuningasta, menivät Eljakim, Hilkian poika, joka oli linnan päällikkönä, kirjuri Sebna ja kansleri Jooah, Aasafin poika, heidän luokseen.19. Rabsake sanoi heille: "Sanokaa Hiskialle, että suurkuningas, Assurin kuningas, sanoo näin: 'Mihin sinä oikein luotat?20. Arvelet kai, että pelkästä huulten puheesta tulee neuvo ja voima sodankäyntiin. Keneen sinä turvaat, kun kapinoit minua vastaan?21. Sinähän turvaat Egyptiin, tuohon särkyneeseen ruokosauvaan, joka tunkeutuu sen käteen, joka siihen nojaa, ja lävistää sen. Sellainen on farao, Egyptin kuningas, kaikille, jotka häneen turvaavat.22. Vai sanotteko ehkä minulle: Me luotamme Herraan, meidän Jumalaamme? Mutta eikö hän ole se, jonka uhrikukkulat ja alttarit Hiskia poisti, kun hän sanoi Juudalle ja Jerusalemille: 'Tämän alttarin edessä on teidän kumartaen rukoiltava täällä Jerusalemissa?'23. Lyö nyt vetoa minun herrani, Assurin kuninkaan, kanssa: minä annan sinulle 2000 hevosta, jos voit hankkia niille ratsastajat.24. Kuinka sinä sitten voisit torjua ainoankaan käskynhaltijan, ainoankaan herrani vähimmän palvelijan, hyökkäyksen? Sinä vain luotat Egyptiin, sen vaunuihin ja ratsumiehiin.25. Olenko minä Herran sallimatta hyökännyt tämän paikan kimppuun hävittämään sitä? Herra itse on sanonut minulle: 'Hyökkää tähän maahan ja hävitä se'."26. Eljakim, Hilkian poika, ja Sebna ja Jooah sanoivat Rabsakelle: "Puhu palvelijoillesi arameankieltä, sillä me ymmärrämme sitä. Älä puhu meidän kanssamme juudankieltä muurilla olevan kansan kuullen."27. Rabsake vastasi heille: "Onko minun herrani lähettänyt minut puhumaan näitä sanoja sinun herrallesi ja sinulle? Eikö juuri niille miehille, jotka istuvat muurilla ja joutuvat teidän kanssanne syömään omaa likaansa ja juomaan omaa vettään?"28. Sitten Rabsake astui esiin, huusi kovalla äänellä juudankielellä ja sanoi: "Kuulkaa suurkuninkaan, Assurin kuninkaan, sana.29. Näin sanoo kuningas: 'Älkää antako Hiskian pettää itseänne, sillä hän ei voi pelastaa teitä minun käsistäni.30. Älköön Hiskia saako teitä luottamaan Herraan, kun hän sanoo: Herra on varmasti pelastava meidät, eikä tätä kaupunkia anneta Assurin kuninkaan käsiin. 2. Kun. 19:1031. Älkää kuunnelko Hiskiaa.' Assurin kuningas sanoo: 'Tehkää sovinto minun kanssani ja antautukaa minulle, niin te saatte syödä kukin omasta viiniköynnöksestänne ja viikunapuustanne ja juoda kukin omasta kaivostanne,32. kunnes minä tulen ja vien teidät maahan, joka on teidän maanne kaltainen, viljan, viinin ja leivän maahan, viinitarhojen, jalon öljypuun ja hunajan maahan. Niin te saatte elää ettekä kuole. Mutta älkää kuunnelko Hiskiaa. Hän harhauttaa teitä, kun sanoo: 'Herra pelastaa meidät.'33. Onko muidenkaan kansojen jumalista kukaan pelastanut maataan Assurin kuninkaan käsistä?34. Missä ovat Hamatin ja Arpadin jumalat? Missä ovat Sefarvaimin, Heenan ja Ivvan jumalat? Ovatko he pelastaneet Samarian minun käsistäni?35. Onko muiden maiden kaikista jumalista ainoakaan pelastanut maataan minun käsistäni? Kuinka sitten Herra pelastaisi Jerusalemin minun käsistäni?'"36. Kaikki pysyivät vaiti eivätkä vastanneet hänelle mitään. Kuningas oli käskenyt niin ja sanonut: "Älkää vastatko hänelle."37. Hovin päällikkö Eljakim, Hilkian poika, kirjuri Sebna ja kansleri Jooah, Aasafin poika, tulivat Hiskian luo vaatteet reväistyinä ja kertoivat hänelle, mitä Rabsake oli sanonut.