Toinen Kuningasten kirja

21 LUKU

Manasse Juudan kuninkaana (687-642 eKr.)

1. Manasse oli 12 vuoden ikäinen tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa 55 vuotta1. Hänen äitinsä oli nimeltään Hefsibah. 2. Aik. 33:1-2{Näihin 55 vuoteen on laskettu se vuosikymmen, minkä Manasse oli isänsä apulaishallitsijana.} 2. Hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, niiden kansojen kauhistavien tekojen mukaan, jotka Herra oli karkottanut israelilaisten tieltä. 3. Hän rakensi jälleen uhrikukkulat, jotka hänen isänsä Hiskia oli hävittänyt, pystytti alttareja Baalille, teki aseran, kuten Israelin kuningas Ahab oli tehnyt, kumarsi ja palveli kaikkea taivaan joukkoa2. {Se on, jumalina palvottuja taivaankappaleita: aurinkoa ja kuuta sekä silloin tunnettuja kiertotähtiä ja tähtiryhmiä.} 4. Hän rakensi [vieraiden jumalien] alttareja myös Herran temppeliin, josta paikasta Herra oli sanonut: "Jerusalemiin minä asetan nimeni." 5. Hän rakensi alttareja kaikelle taivaan joukolle Herran temppelin molempiin esipihoihin. 6. Hän myös pani poikansa kulkemaan tulen läpi, ennusteli merkeistä, harjoitti noituutta ja hankki itselleen vainaja- ja tietäjähenkien manaajia. Hän teki paljon sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä, ja vihoitti hänet. 7. Teettämänsä Aseran kuvan hän asetti temppeliin, josta Herra oli sanonut Daavidille ja hänen pojalleen Salomolle: "Tähän temppeliin ja Jerusalemiin, jonka minä olen valinnut kaikista Israelin sukukunnista, minä asetan nimeni ainiaaksi. 8. Minä en enää salli Israelin jalkojen harhailla pois siitä maasta, minkä olen antanut heidän isilleen, jos he vain kaikessa noudattavat sitä, mitä minä olen käskenyt heidän noudattaa, koko sitä lakia, minkä palvelijani Mooses on heille antanut." 9. Mutta he eivät totelleet, ja Manasse eksytti heidät tekemään pahaa enemmän kuin ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä.

Tuleva rangaistus

10. Herra puhui palvelijoittensa, profeettojen, kautta ja sanoi: 11. "Koska Manasse, Juudan kuningas, on tehnyt nämä kauhistavat teot ja siten tehnyt pahaa enemmän kuin amorilaiset, jotka olivat ennen häntä, ja on saattanut kivijumalillaan myös Juudan tekemään syntiä, 12. sen tähden Herra, Israelin Jumala, sanoo: 'Minä saatan sellaisen onnettomuuden kohtaamaan Jerusalemia ja Juudaa, että joka sen kuulee, sen molemmat korvat soivat. 13. Minä mittaan Jerusalemin samalla mittanuoralla kuin Samarian ja punnitsen sen samalla vaa'alla kuin Ahabin suvun. Minä huuhdon Jerusalemin, niin kuin vati huuhdotaan: se huuhdotaan ja käännetään kumoon. 14. Minä hylkään perintöosani jäännöksen ja annan heidät vihollistensa käsiin. He joutuvat kaikkien vihollistensa saaliiksi ja ryöstettäviksi, 15. koska ovat tehneet sitä, mikä on pahaa minun silmissäni, ja vihoittaneet minua siitä päivästä asti, jona heidän isänsä lähtivät Egyptin maasta, tähän päivään saakka'."

Manassen julmuus

16. Lisäksi Manasse vuodatti hyvin paljon viatonta verta. Hän täytti sillä Jerusalemin ääriään myöten sen syntinsä lisäksi, jolla hän saattoi Juudan tekemään syntiä, sitä, mikä on pahaa Herran silmissä. 2. Kun. 24:3-4 17. Mitä muuta on kerrottavaa Manassesta ja kaikesta, mitä hän teki, ja synnistä, minkä hän teki, se on kirjoitettuna Juudan kuningasten aikakirjassa3. {Manassen loppuiällä tapahtuneesta katumuksesta, armahduksesta ja sen jälkeisestä toiminnasta, ks. 2Aikak.33:11-19.} 18. Manasse meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin linnansa puutarhaan, Ussan puutarhaan. Hänen poikansa Aamon tuli kuninkaaksi hänen sijaansa.

Aamon Juudan kuninkaana (642-640 eKr.)

19. Aamon oli 22-vuotias tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksi vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Mesullemet, Haaruksen tytär, Jotbasta. 20. Hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, kuten hänen isänsä Manasse oli tehnyt. 21. Hän vaelsi kaikessa samaa tietä, mitä hänen isänsä oli vaeltanut, ja palveli niitä kivijumalia, joita hänen isänsä oli palvellut, ja kumarsi niitä. 22. Hän hylkäsi Herran, isiensä Jumalan, eikä vaeltanut Herran tietä.

Aamon murhataan

23. Aamonin palvelijat tekivät salaliiton häntä vastaan ja tappoivat kuninkaan hänen linnassaan. 24. Maan kansa surmasi kaikki, jotka olivat tehneet salaliiton kuningas Aamonia vastaan, ja teki hänen poikansa Joosian kuninkaaksi hänen sijaansa. 25. Mitä muuta on kerrottavaa Aamonista, siitä, mitä hän teki, se on kirjoitettuna Juudan kuningasten aikakirjassa. 26. Hänet haudattiin omaan hautaansa Ussan puutarhaan. Hänen poikansa Joosia tuli kuninkaaksi hänen sijaansa.



Kirjaudu
Rekisteröidy