Aamos

4 LUKU

Samarian naiset

1. Kuulkaa tämä sana, te Baasanin lehmät, jotka olette Samarian vuorella, te sorratte kovaosaisia, runtelette köyhiä ja sanotte herroillenne: "Tuokaa meille juotavaa." 2. Herra, Herra on vannonut pyhyytensä kautta: Totisesti, teille tulevat päivät, jolloin teidät temmataan ylös koukuilla ja viimeisetkin teistä kalaongilla. 3. Muurin halkeamista te lähdette ulos, kukin suorinta tietä, ja teidät heitetään kohti Hermonia, sanoo Herra.

Beetelin ja Gilgalin epäjumalanpalvelus

4. Menkää Beeteliin ja tehkää syntiä, ja Gilgaliin tekemään syntiä vielä enemmän. Tuokaa aamulla teurasuhrinne, kolmantena päivänä kymmenyksenne. 5. Uhratkaa hapanta kiitosuhriksi, kuuluttakaa, julistakaa vapaaehtoisia lahjoja. Niinhän te haluatte, te israelilaiset, sanoo Herra, Herra.

Ei parannukseen nöyrtymistä

6. Teidän hampaanne minä tein joutilaiksi kaikissa teidän kaupungeissanne ja tuotin leivän puutteen kaikkiin teidän paikkakuntiinne. Te ette kuitenkaan kääntyneet minun puoleeni, sanoo Herra. 7. Minä pidätin teiltä sateen, kun vielä oli kolme kuukautta elonkorjuuseen. Toiselle kaupungille minä annoin sataa, mutta toiselle en antanut. Toinen pelto sai sadetta, ja toinen, jolle ei satanut, kuivui. 8. Niin kaksi, kolme kaupunkia hoippui yhteen kaupunkiin juomaan vettä, saamatta kyllikseen. Mutta minun puoleeni te ette kääntyneet, sanoo Herra. 9. Minä rankaisin teitä nokitähkillä ja viljanruosteella. Teidän monet puutarhanne, viinimäkenne, viikunapuunne ja öljypuunne söi kalvajasirkka. Mutta te ette kääntyneet minun puoleeni, sanoo Herra. 10. Minä lähetin teihin ruton kuten Egyptiin. Teidän nuoria miehiänne minä surmasin miekalla, ja teidän ratsujanne otettiin saaliiksi. Minä annoin löyhkän teidän leireistänne nousta teidän sieraimiinne. Mutta te ette kääntyneet minun puoleeni, sanoo Herra. 11. Minä panin toimeen hävityksen teidän keskuudessanne, kuten Jumala hävitti Sodoman ja Gomorran, ja te olitte kuin tulesta temmattu kekäle. Mutta te ette kääntyneet minun puoleeni, sanoo Herra. Jes. 13:19; Jer. 49:18

Valmistaudu kohtaamaan Jumalaasi

12. Minä teen tämän sinulle, Israel. Sen tähden, valmistaudu kohtaamaan Jumalaasi. 13. Hän on tehnyt vuoret ja luonut tuulen. Hän ilmoittaa aikeensa ihmiselle. Hän tekee aamuruskon ja pimeyden sekä kulkee maan kukkuloiden yli. Herra, Jumala Sebaot, on hänen nimensä.



Kirjaudu
Rekisteröidy