Hesekiel

8 LUKU

Temppelin epäjumalisuus

1. Oli kuudes vuosi, kuudes kuukausi ja sen viides päivä. Minä istuin huoneessani, ja Juudan vanhimmat olivat edessäni. Herran, Herran käsi laskeutui siellä päälleni. 2. Minä näin kuin tulihahmon! Alaspäin siitä, mikä näytti hänen lanteiltaan, oli tulta, ja ylöspäin hänen lanteistaan näkyi loiste, joka oli kuin metallin hohdetta. 3. Hän ojensi kuin käden ja tarttui pääni hiukseen. Henki nosti minut maan ja taivaan välille ja vei minut Jumalan näyissä Jerusalemiin, sisemmän portin ovelle, joka on pohjoista kohden, missä oli Herran pyhän kiivauden herättänyt patsas. 2. Aik. 33:7; 2. Aik. 33:15 4. Siellä oli Israelin Jumalan kirkkaus, samanlainen kuin laaksossa näkemäni. 5. Hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, käännä katseesi pohjoista kohti." Minä käännyin katsomaan pohjoista kohti. Alttariportista pohjoiseen päin oli sisäänkäytävässä tuo vihastuttava patsas. 6. Hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, näetkö, mitä he tekevät: Israelin kansa toimittaa täällä suuria kauhistuksia, että minä poistuisin kauas pyhäköstäni. Vielä suurempia kauhistuksia sinä saat nähdä." 7. Hän vei minut esipihan ovelle, ja minä näin seinässä aukon. 8. Hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, murtaudu seinän läpi." 9. Minä murtauduin seinän läpi, ja siellä oli ovi! Hän sanoi minulle: "Mene ja katso millaisia iljetyksiä he täällä suorittavat." 10. Minä menin ja näin kaikenlaisia inhottavia matelijain ja karjaeläinten kuvia. Israelin kansan kivijumalien kuvia oli piirretty seiniin ympäriinsä. 11. Niiden edessä seisoi 70 miestä, Israelin kansan vanhimpia, ja näiden keskellä seisoi Jaasanja, Saafanin poika. Kullakin heillä oli suitsutusastiansa kädessään, ja suitsutuspilvestä nousi tuoksu. 12. Hän sanoi minulle: "Näetkö, ihmislapsi, mitä Israelin kansan vanhimmat tekevät pimeässä, kukin kuvakammiossaan? He sanovat: 13. 'Ei Herra meitä näe. Herra on hylännyt tämän maan'." Hän sanoi minulle: "Sinä saat nähdä vieläkin suurempia kauhistuksia, mitä he tekevät." 14. Hän vei minut Herran temppelin portin ovelle, joka on pohjoista kohti. Siellä istui naisia itkemässä Tammusta1. {Tammus oli baabelilainen epäjumala, jolta odotettiin maan viljavuutta. Hänen ajateltiin kuolevan kuivan kauden tullessa.} 15. Hän sanoi minulle: "Näetkö, ihmislapsi? Sinä saat nähdä vielä suurempia kauhistuksia kuin nämä." 16. Hän vei minut Herran temppelin sisemmälle esipihalle. Minä näin noin 25 miestä Herran temppelin ovella, eteisen ja alttarin välillä. Heidän selkänsä olivat Herran temppeliin päin, kasvonsa itään päin, ja he kumarsivat aurinkoa. 17. Hän sanoi minulle: "Näitkö, ihmislapsi? Eikö Juudan heimolle ole kylliksi, että he tekevät kauhistuksia, mitä täällä on tehty, koska he täyttävät maan väkivallalla ja yhä uudelleen vihoittavat minut? Näethän, kuinka he vievät viiniköynnöksen lehvää nenänsä eteen! 18. Minäkin teen, minkä teen pyhässä vihassani: En sääli enkä armahda. Vaikka he huutavat korviini kovalla äänellä, minä en heitä kuuntele."



Kirjaudu
Rekisteröidy