Esra

7 LUKU

Esra lähtee Jerusalemiin

1. Näiden tapausten jälkeen, Persian kuninkaan Artahsastan1 hallituksen aikana, lähti Esra Baabelista. Hän oli Serajan poika, ja tämän isä oli Asarja, tämän Hilkia, {Artahsasta = Artakserkses I, 464-424 eKr.} 2. tämän Sallum, tämän Saadok, tämän Ahitub, 3. tämän Amarja, tämän Asarja, tämän Merajot, 4. tämän Serahja, tämän Ussi, tämän Bukki, 5. tämän Abisua, tämän Piinehas, tämän Eleasar, tämän Aaron, ylimmäinen pappi. 6. Esra oli kirjanoppinut, perehtynyt Mooseksen lakiin, jonka Herra, Israelin Jumala, oli antanut. Kuningas antoi hänelle kaikki, mitä hän halusi, koska Esran päällä oli Herran, hänen Jumalansa, käsi. 7. Myös israelilaisia ja pappeja, leeviläisiä, veisaajia, ovenvartijoita ja temppelipalvelijoita lähti Jerusalemiin. Tämä tapahtui kuningas Artahsastan 7. hallitusvuotena2. {v. 457 eKr. n. 59 vuotta toisen temppelin vihkimisen jälkeen.} 8. Hän tuli Jerusalemiin saman vuoden viidennessä kuussa. 9. Lähtö Baabelista tapahtui ensimmäisen kuun 1. päivänä, ja viidennen kuun 1. päivänä hän tuli Jerusalemiin, koska Jumalan hyvä käsi oli hänen päällään. 10. Esra oli kiinnittänyt sydämensä Herran lain tutkimiseen, seuratakseen sitä ja opettaakseen Israelissa Herran lakia ja oikeutta. 11. Tämä on jäljennös kirjeestä, minkä kuningas Artahsasta antoi pappi Esralle, kirjanoppineelle, joka oli Herran Israelille antamien käskyjen ja ohjeitten tuntija: 12. "Artahsasta, kuningasten kuningas, pappi Esralle, taivaan Jumalan lain tuntijalle", ja niin edespäin. 13. "Minä annan käskyn, että kaikki valtakunnassani asuvat israelilaiset, sekä kansa että papit ja leeviläiset, jotka ovat halukkaat lähtemään Jerusalemiin, lähtekööt sinun kanssasi. 14. Kuningas ja hänen 7 neuvonantajaansa ovat lähettäneet sinut tarkastamaan, ovatko olot Juudassa ja Jerusalemissa hallussasi olevan Jumalasi lain mukaiset, 15. sekä viemään sinne hopean ja kullan, minkä kuningas ja hänen neuvonantajansa ovat antaneet vapaaehtoisena lahjana Israelin Jumalalle, jonka temppeli on Jerusalemissa, 16. niin myös kaiken hopean ja kullan, minkä saat koko Baabelin maakunnasta, sekä ne vapaaehtoiset lahjat, jotka kansa ja papit antavat Jumalansa temppeliin Jerusalemiin. 17. Osta näillä rahoilla mitä tunnollisimmin härkiä, pässejä ja karitsoita sekä niihin kuuluvia ruoka- ja juomauhreja. Uhraa ne teidän Jumalanne temppelin alttarilla Jerusalemissa. 18. Mitä sinä ja veljesi näette hyväksi tehdä hopean ja kullan tähteillä, se tehkää Jumalanne tahdon mukaan. 19. Ne kalut, jotka sinulle annetaan jumalanpalvelusta varten Jumalasi temppelissä, jätä Jerusalemissa Jumalan eteen. 20. Mitä muuta tarvitset Jumalasi temppeliä varten, saat suorittaa kuninkaan varoista. 21. Minä, kuningas Artahsasta, annan käskyn kaikille varojen hoitajille tuolla puolella Eufratvirran: 'Kaikki, mitä pappi Esra, taivaan Jumalan lain tuntija, teiltä pyytää, se tunnollisesti annettakoon: 22. hopeaa 100 talenttiin, vehnää 100 koor-mittaan, viiniä 100 bat-mittaan, öljyä 100 bat-mittaan saakka sekä suolaa ilman rajoitusta. 23. Kaikki, mitä taivaan Jumala käskee, tehtäköön tarkoin hänen temppelilleen, ettei viha kohtaisi kuninkaan ja hänen poikiensa valtakuntaa. 24. Teille tehdään vielä tiettäväksi, ettei kukaan ole oikeutettu vaatimaan rahaveroa, luonnontuotteita tai tierahoja keneltäkään papilta tai leeviläiseltä, veisaajalta, ovenvartijalta, temppelipalvelijalta tai muulta tämän Jumalan temppelin työntekijältä.' 25. Sinä, Esra, aseta Jumalaltasi saamasi viisauden mukaan tuomareita ja lakimiehiä jakamaan oikeutta kaikelle kansalle Eufratvirran sillä puolella, kaikille, jotka tuntevat sinun Jumalasi lain. Niille, jotka eivät sitä tunne, opettakaa sitä. 26. Kuka tahansa ei seuraa sinun Jumalasi lakia ja kuninkaan lakia, tuomittakoon tarkoin harkiten joko kuolemaan tai karkotukseen, rahasakkoon tai vankeuteen." 27. Kiitetty olkoon Herra, meidän isiemme Jumala, joka on pannut kuninkaan sydämelle halun kaunistaa Herran temppeliä Jerusalemissa, 28. ja joka on suonut minun saavuttaa kuninkaan, hänen neuvonantajiensa ja kaikkien hänen mahtavien hallitusmiestensä suosion. Minä rohkaisin mieleni, koska Herran, minun Jumalani, käsi oli minun päälläni, ja kokosin Israelin päämiehiä lähtemään kanssani.



Kirjaudu
Rekisteröidy