Jeremia

19 LUKU

Jeremia Ben-Hinnomin laaksossa

1. Herra sanoi: "Mene ja osta savenvalajalta ruukku ja ota mukaasi kansan ja pappien vanhimpia. 2. Mene sitten Ben-Hinnomin laaksoon, joka on Sirpaleportin edustalla, ja julista siellä sanat, jotka minä sinulle annan. 3. Sano heille: Kuulkaa Herran sana, te Juudan kuninkaat ja Jerusalemin asukkaat. Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: "Minä annan sellaisen onnettomuuden kohdata tätä paikkaa, että jokaisen siitä kuulevan korvat soivat. 4. Se tulee siksi, että he ovat hylänneet minut ja muuttaneet vieraaksi tämän paikan. He ovat polttaneet siinä uhreja muille jumalille, joita he eivät tunteneet, eivät he, eivät heidän isänsä eivätkä Juudan kuninkaat, ja täyttäneet tämän paikan viattomien verellä. 5. He ovat rakentaneet uhrikukkuloita Baalille ja polttaneet lapsiaan sille polttouhreiksi. Sitä en minä ole käskenyt enkä puhunut, eikä se ole tullut mieleeni. 6. Sen tähden päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin tätä paikkaa ei enää sanota Toofetiksi eikä Ben-Hinnomin laaksoksi, vaan 'Murhalaaksoksi'. 7. Minä teen tässä paikassa tyhjäksi Juudan ja Jerusalemin neuvon antamalla heidän kaatua miekkaan vihollistensa edessä. Minä annan heidät niiden käsiin, jotka etsivät heidän henkeään, ja jätän heidän ruumiinsa ruoaksi taivaan linnuille ja maan eläimille. 8. Tämän kaupungin minä teen kauhistukseksi ja ivan vihellykseksi. Jokainen ohi kulkeva kauhistuu ja järkyttyy sen perikadosta. 9. Minä panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa. He syövät toistensa lihaa siinä hädässä ja turmiossa, jossa heitä ahdistavat heidän vihollisensa, ne, jotka tavoittelevat heidän henkeään. 10. Särje ruukku kanssasi tulleiden miesten nähden 11. ja sano heille: Näin sanoo Herra Sebaot: Minä särjen tämän kansan ja tämän kaupungin, kuten savenvalajan astia särjetään, ettei sitä enää saa eheäksi. Toofetiin haudataan, kun ei ole muualla tilaa, minne haudata. 12. Niin minä teen tälle paikalle ja sen asukkaille, sanoo Herra: Minä teen tämän kaupungin Toofetin kaltaiseksi. 13. Jerusalemin talot ja Juudan kuningasten talot tulevat Toofetin paikan kaltaisiksi, kaikki saastaiset talot, joiden katoilla he ovat polttaneet uhreja kaikille taivaan tähdille ja vuodattaneet juomauhreja muille jumalille." 14. Jeremia tuli Toofetista, johon Herra oli lähettänyt hänet profetoimaan, asettui Herran temppelin esipihaan ja sanoi siellä olevalle kansalle: 15. "Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Minä tuotan tälle kaupungille ja kaikille sen esikaupungeille kaiken sen onnettomuuden, millä olen sitä uhannut, koska he ovat olleet uppiniskaisia eivätkä ole kuunnelleet minun sanojani."



Kirjaudu
Rekisteröidy