Evankeliumi Matteuksen mukaan

10 LUKU

Kaksitoista apostolia

1. Jeesus kutsui luokseen 12 opetuslastaan ja antoi heille vallan ajaa ulos saastaisia henkiä sekä parantaa kaikkinaisia tauteja ja vaivoja. Mark. 6:7-13; Luuk. 9:1-5 2. Nämä ovat niiden 12 apostolin nimet: ensimmäinen oli Simon, jota kutsuttiin Pietariksi, ja Andreas, hänen veljensä, sitten Jaakob, Sebedeuksen poika, ja Johannes, hänen veljensä, 3. Filippus ja Bartolomeus, Tuomas ja Matteus, publikaani, Jaakob, Alfeuksen poika, ja Lebbeus, lisänimeltä Taddeus, 4. Simon Kiivailija1 ja Juudas Iskariot, joka sitten kavalsi Hänet. {KR: Kananeus. Luuk.6:15 ja Ap.t.1:13 käyttävät hänestä nimeä "Kiivailija", kreik. dzeelootees. "Kananaios"/"Kananeus" johtuu hebr. sanasta QaN'aa = olla kiivas, ja merkitsee siis "kiivailijaa". Hän oli kuulunut juutalaiseen "kiivailijain" puolueeseen.}

Apostolien matkaohjeet

5. Jeesus lähetti nämä 12 ja antoi heille ohjeet: "Älkää menkö muiden kansojen2 keskuuteen älkääkä mihinkään Samarian kaupunkiin. {KR: pakanain.} 6. Menkää sen sijaan Israelin kansan kadonneiden lammasten luo. 7. Kulkiessanne saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle.' Matt. 3:2; Matt. 4:17; Matt. 4:23; Matt. 5:20 8. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. 9. Älkää varustako itsellenne kultaa, hopeaa tai vaskea vyöhönne, 10. älkää laukkua matkalle, älkää kahta paitaa, älkää jalkineita älkääkä sauvaa, sillä työmies on ansainnut ruokansa. 1. Kor. 9:7; 1. Kor. 9:14; 1. Tim. 5:18 11. Mihin kaupunkiin tai kylään tulettekin, tiedustelkaa, kuka siellä on siihen sopiva, ja jääkää hänen luokseen, kunnes lähdette sieltä. Ap. t. 16:15 12. Tullessanne taloon tervehtikää sitä. 13. Jos talo on sen arvoinen, tulkoon sille teidän rauhanne. Mutta jos se ei ole sen arvoinen, palatkoon rauhanne teille takaisin. 14. Missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuunnella, lähtekää pois siitä talosta tai kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne. Ap. t. 13:51; Ap. t. 18:6 15. Totisesti minä sanon teille: Sodoman ja Gomorran maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sen kaupungin. 16. Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle: olkaa siis älykkäitä kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset. Room. 16:19 17. Olkaa varuillanne ihmisten suhteen, sillä he vetävät teitä oikeusistuimiin, ja synagogissaan he ruoskivat teitä. 18. Teitä viedään maaherrojen ja kuningasten eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja kansoille. 19. Kun he vetävät teitä oikeusistuimiin, älkää huolehtiko siitä, miten tai mitä puhuisitte. Teille näet annetaan sillä hetkellä, mitä teidän on sanottava. 20. Ettehän te itse ole puhumassa, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä. 21. Veli antaa veljensä kuolemaan ja isä lapsensa. Lapsia nousee vanhempiaan vastaan ja surmaa heitä. 22. Te joudutte kaikkinaisten ihmisten vihaamiksi minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu. Luuk. 21:16-17; Ilm. 2:10 23. Kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen. Totisesti minä sanon teille: te ette ehdi käydä loppuun Israelin kaupunkeja, ennen kuin Ihmisen Poika tulee3. {Perustamaan uuden liiton armonvaltakuntaansa helluntaina v. 30. Ks. myös sel. Matt.16:28.} 24. Opetuslapsi ei ole opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi kuin isäntänsä. 25. Opetuslapselle riittää, että hänelle käy kuten hänen opettajalleen, ja palvelijalle kuten hänen isännälleen. Jos he ovat sanoneet talon isäntää Beelsebuliksi4, kuinka paljoa enemmän hänen talonväkeään! Luuk. 12:2-9{Tai Beelsebubiksi. Tämä oli kanaanilainen epäjumala, jota juutalaiset pitivät riivaajahenkien päämiehenä, siis sama kuin Saatana tai hänen asettamansa riivaajahenkien päällikkö.}

Älkää pelätkö ihmisiä!

26. Älkää siis pelätkö ihmisiä. Ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi. Luuk. 8:17; 1. Piet. 3:14 27. Minkä minä sanon teille pimeässä, julistakaa se päivän valossa. Minkä kuulette kuiskattavan korvaanne, kuuluttakaa se katoilta. 28. Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin voimatta tappaa sielua. Peljätkää sen sijaan Häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. Jaak. 4:12 29. Eikö kahta varpusta myydä yhteen kolikkoon5? Silti yksikään niistä ei putoa maahan teidän Isänne sallimatta. {KR: ropoon, kreik. assarion. Sanaa käytettiin yleensä pikkurahoista.} 30. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. 31. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin paljot varpuset.

Kristukseen tunnustautuminen

32. Jokaisen, joka tunnustautuu minuun ihmisten edessä, häneen minäkin tunnustaudun Isäni edessä taivaissa. Room. 10:9; Ilm. 3:5 33. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, hänet minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa. Mark. 8:38; 2. Tim. 2:12 34. Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle. En ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. 35. Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä vastaan, tyttären äitiään vastaan ja miniän anoppiaan vastaan, Miika 7:6 36. ja ihmisen vihollisina on hänen talonsa väkeä. 37. Joka rakastaa isäänsä tai äitiään enemmän kuin minua, ei ole minulle sopiva. Joka rakastaa poikaansa tai tytärtään enemmän kuin minua, ei ole minulle sopiva. 38. Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, ei ole minulle sopiva. 39. Joka löytää elämänsä, kadottaa sen. Joka kadottaa elämänsä minun tähteni, löytää sen. Joh. 12:25 40. Joka ottaa luokseen teidät, ottaa luokseen minut. Joka ottaa minut luokseen, ottaa luokseen Hänet, joka on minut lähettänyt. 41. Joka ottaa profeetan luokseen siksi, että hän on profeetta, saa profeetan palkan. Joka ottaa vanhurskaan luokseen siksi, että hän on vanhurskas, saa vanhurskaan6 palkan. {Vanhurskas on Jeesuksen veressä syntinsä anteeksi saanut eli vanhurskautettu uskova, joka Pyhän Hengen uudistamana ja johtamana kilvoittelee kuuliaisuuteen Jumalan/Kristuksen opetuksille ja käskyille, nöyrtyen parannukseen, milloin rikkoo niitä vastaan.} 42. Kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä vähäisistä maljallisen raikasta vettä hänen juodakseen siksi, että hän on opetuslapsi, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille." Matt. 25:40; Hepr. 6:10



Kirjaudu
Rekisteröidy