Evankeliumi Matteuksen mukaan

23 LUKU

Jeesuksen puhe fariseuksista

1. Sitten Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen: Mark. 12:38-40; Luuk. 20:45-47; Luuk. 11:39-52 2. "Kirjanoppineet ja fariseukset ovat istuneet Mooseksen istuimelle. 3. Sen tähden tehkää ja pitäkää kaikki, mitä he sanovat teille. Älkää kuitenkaan tehkö heidän tekojensa mukaan, sillä he sanovat, mutta eivät tee. 4. He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikuttaa. Ap. t. 15:10 5. He suorittavat kaikki tekonsa sitä varten, että ihmiset katselisivat heitä. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja viittansa tupsut suuriksi. 5. Moos. 6:8; 5. Moos. 22:12 6. He rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etummaisia istuimia synagogissa. Luuk. 14:7 7. He tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset puhuttelevat heitä nimellä 'rabbi'. 8. Älkää te antako sanoa itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän Opettajanne, ja te olette kaikki veljiä. 9. Isäksenne älkää sanoko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa. Mal. 1:6; Mal. 2:10; Ef. 3:14-15 10. Älkääkä antako sanoa itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän Mestarinne, Kristus. 11. Joka teistä on suurin, olkoon teidän palvelijanne. Matt. 20:26-27 12. Sillä joka itsensä ylentää, hänet alennetaan, ja joka itsensä alentaa, hänet ylennetään. Luuk. 14:11; 1. Piet. 5:5

Voi teitä!

13. Voi teitä, te ulkokullatut kirjanoppineet ja fariseukset! Te suljette taivasten valtakunnan1 ihmisiltä. Te ette itse mene sisälle, ettekä salli menevien mennä. {Armonvaltakunnan, uskovien seurakunnan.} 14. [Voi teitä, te ulkokullatut kirjanoppineet ja fariseukset! Te syötte leskien talot ja näön vuoksi pidätte pitkiä rukouksia! Te saatte sen vuoksi sitä kovemman tuomion.]2{Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista. Vrt. Mark.12:40.} 15. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset! Te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen! Kun joku on siksi tullut, te teette hänestä helvetin lapsen3, kahta vertaa pahemman kuin itse olette! {Perijän, kuoltuaan helvetin "perinnökseen" saavan.} 16. Voi teitä, te sokeat taluttajat, jotka sanotte: 'Jos joku vannoo temppelin kautta, se ei merkitse mitään. Mutta jos joku vannoo temppelin kullan kautta, hän on valaansa sidottu'. 17. Te tyhmät ja sokeat! Kumpi on suurempi, kultako vai temppeli, joka pyhittää kullan? 18. Ja: 'Jos joku vannoo alttarin kautta, se ei ole mitään. Mutta jos joku vannoo sen päällä olevan uhrilahjan kautta, hän on valaansa sidottu'. 19. Te sokeat! Kumpi on suurempi, uhrilahjako vai alttari, joka pyhittää uhrilahjan? 20. Sen tähden, joka vannoo alttarin kautta, vannoo sen ja kaiken sen päällä olevan kautta. 21. Joka vannoo temppelin kautta, vannoo samalla Hänen kauttaan, jonka läsnäolon4 paikka se on. 1. Kun. 8:14; 2. Aik. 6:2{KR: joka siinä asuu.} 22. Joka vannoo taivaan kautta, vannoo Jumalan valtaistuimen ja sillä istuvan kautta. 23. Voi teitä, te ulkokullatut kirjanoppineet ja fariseukset! Te annatte kymmenykset mintuista, tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä [Jumalan] laissa on tärkeintä: oikeuden, laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää. 3. Moos. 27:30; 1. Sam. 15:22; Miika 6:8 24. Te sokeat oppaat siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin! 25. Voi teitä, te ulkokullatut kirjanoppineet ja fariseukset! Te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä! Matt. 15:20; Mark. 7:4; Tit. 1:15 26. Sinä sokea fariseus: puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi! 27. Voi teitä te teeskentelevät kirjanoppineet ja fariseukset! Te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkopuolelta ne näyttävät kyllä kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa. 28. Samoin tekin kyllä näytätte hurskailta ulkopuolelta, ihmisten silmissä, mutta sisältä te olette täynnä teeskentelyä ja vääryyttä. 29. Voi teitä, te ulkokullatut kirjanoppineet ja fariseukset! Te rakennatte profeettojen hautoja ja kaunistatte vanhurskaiden hautakammioita 30. ja sanotte: 'Jos me olisimme eläneet isiemme päivinä, emme olisi olleet osallisia heidän kanssaan profeettojen vereen'. 31. Niin te itse tunnustatte olevanne niiden jälkeläisiä, jotka murhasivat profeettoja. 32. Täyttäkää siis isienne mitta. 33. Te käärmeet, te kyykäärmeiden sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon? Matt. 3:7; Matt. 12:34 34. Kuulkaa siis! Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita ja kirjanoppineita. Joitakin heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia heistä te ruoskitte synagogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin, Ap. t. 5:40; Ap. t. 7:52; Ap. t. 22:19; 2. Kor. 11:24 35. että te tulisitte syyllisiksi kaikkeen viattomaan vereen, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakarjan, Barakjan pojan5, vereen asti, hänen, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä. 1. Moos. 4:8-10; Hepr. 11:4{Joojada oli kuollut 130-vuotiaana. Sakarjan täytyi olla hänen pojanpoikansa, ehkäpä pojanpojan poikansa. Raamatun kielenkäytössä "poika" usein merkitsee jälkeläistä. Ks. sel. 2. Aikak. 24:20-22.} 36. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi on joutuva vastaamaan tästä kaikesta.

Kuin kanaemo ja sen poikaset

37. Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka murhaat profeettoja ja kivität niitä, jotka on lähetetty sinun luoksesi, kuinka usein olenkaan tahtonut koota lapsiasi, niin kuin kana kokoaa poikasensa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Jes. 65:2; Jes. 65:12; Jer. 44:16; Luuk. 13:34-35 38. Kuulkaa siis! Teidän talonne6 on jäävä hylätyksi. {Tai: temppelinne, kreik. oikos.} 39. Minä sanon teille, että te ette tästedes näe minua ennen kuin sanotte: 'Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimessä'." Ps. 118:26; Matt. 21:9



Kirjaudu
Rekisteröidy