Evankeliumi Markuksen mukaan

14 LUKU

Jeesuksen surmaamisesta neuvotellaan

1. Pääsiäiseen ja happamattoman leivän juhlaan oli kaksi päivää. Ylipapit ja kirjanoppineet miettivät, millaisella juonella saisivat Jeesuksen käsiinsä ja tapetuksi. Matt. 26:2-5; Luuk. 22:1-2; 2. Moos. 12:15 2. Mutta he sanoivat: "Ei juhlan aikana, ettei kansassa syntyisi meteliä." Matt. 26:6-13

Jeesus voidellaan Betaniassa

3. Kun Jeesus oli Betaniassa aterialla pitalia sairastaneen Simonin asunnossa, sinne tuli muuan nainen mukanaan alabasteripullossa aitoa, kallista nardusvoidetta. Hän rikkoi pullon ja vuodatti voiteen Jeesuksen päähän. 4. Jotkut paheksuivat tätä ja sanoivat keskenään: "Mitä varten tämä voiteen haaskaus? 5. Olisihan tästä voiteesta saatu enemmän kuin 300 denaria, ja ne olisi voitu antaa köyhille." He nuhtelivat häntä. 6. Mutta Jeesus sanoi: "Antakaa hänen olla. Miksi pahoitatte hänen mieltään? Hän teki hyvän työn minulle. 7. Teillä on aina köyhiä keskuudessanne, ja milloin tahdotte, voitte tehdä heille hyvää, mutta minua teillä ei ole aina. 8. Hän teki mitä voi. Hän voiteli minun ruumiini etukäteen hautaamista varten. 9. Totisesti minä sanon teille: kaikkialla maailmassa, missä ikinä evankeliumia saarnataan, siellä sekin, minkä tämä teki, on mainittava hänen muistokseen." Matt. 26:14-16; Luuk. 22:3-6

Juudas kavaltaa Jeesuksen

10. Juudas Iskariot, yksi niistä kahdestatoista, meni ylipappien luo kavaltaakseen Jeesuksen heille. 11. Sen kuullessaan he ihastuivat ja lupasivat antaa hänelle rahaa. Hän mietti, kuinka sopivassa tilaisuudessa toimittaisi Jeesuksen heidän käsiinsä. 1. Tim. 6:9-10; Matt. 26:17-19; Luuk. 22:7-13

Pääsiäisateria ja ehtoollisen asettaminen

12. Ensimmäisenä happamattoman leivän päivänä, jolloin pääsiäislammas teurastettiin1, Jeesuksen opetuslapset sanoivat hänelle: "Mihin tahdot meidän menevän valmistamaan pääsiäisaterian sinun syödäksesi?" {Vuosina, joina nisankuun 14. päivä oli sapatin aatto, joka alkoi n. klo 6 perjantai-iltana, pääsiäisateria oli torstai-iltana. Näin siksi, ettei olisi rikottu sapattia teurastamalla pääsiäislampaita ja valmistamalla aterioita sapatin alettua. Näin oli joka 7. vuotena. Sellainen vuosi oli 30 jKr.} 13. Niin hän lähetti kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: "Menkää kaupunkiin, ja teitä vastaan tulee mies kantaen vesiastiaa. Seuratkaa häntä. 14. Mihin taloon hän menee, sanokaa sen isännälle: 'Opettaja kysyy: Missä on minulle vierashuone, että söisin siinä pääsiäisaterian opetuslasteni kanssa?' 15. Hän näyttää teille yläkerrasta suuren huoneen, valmiiksi laitetun. Valmistakaa meille sinne." 16. Opetuslapset lähtivät, tulivat kaupunkiin ja havaitsivat niin olevan, kuin Jeesus oli heille sanonut, ja valmistivat pääsiäislammas-aterian. Matt. 26:20-29; Luuk. 22:14-23; Joh. 13:21-26; 1. Kor. 11:23-25 17. Illan tultua Jeesus saapui sinne niiden kahdentoista kanssa. 18. Heidän ollessaan aterialla ja syödessään Jeesus sanoi: "Minä sanon teille totuuden: Yksi teistä kavaltaa minut, yksi joka syö kanssani." 19. He tulivat murheellisiksi ja rupesivat toinen toisensa jälkeen kysymään: "En kai minä?" 20. Jeesus vastasi heille: "Yksi teistä kahdestatoista, se, joka kastaa vatiin minun kanssani. 21. Ihmisen Poika tosin menee pois kuten hänestä on kirjoitettu, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta Ihmisen Poika kavalletaan! Parempi olisi sille ihmiselle, ettei hän olisi syntynytkään."

Jeesus asettaa ehtoollisen

22. Heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi sen, mursi ja antoi heille sanoen: "Ottakaa, tämä on minun ruumiini." 23. Sitten hän otti maljan, kiitti ja antoi heille. He kaikki joivat siitä. 24. Hän sanoi heille: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen2 puolesta. 2. Moos. 24:8; Jer. 31:31; Sak. 9:11; 2. Kor. 5:14-15; Hepr. 8:8; Hepr. 10:29; Hepr. 13:20{Niin monen kuin on ihmisiä.} 25. Totisesti minä sanon teille: minä en juo viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena Jumalan valtakunnassa3." Matt. 26:30-35; Luuk. 22:31-34{Uuden liiton armonvaltakunnassa /seurakunnassa, jossa Jeesus viettää ehtoollista uskoviensa kanssa, jakaen siinä heille ruumistaan ja vertaan.}

Keskustelu Öljymäelle mennessä

26. Veisattuaan kiitosvirren4 he lähtivät Öljymäelle. {Psalmeista 113-118.} 27. Jeesus sanoi heille: "Te kaikki loukkaannutte, sillä on kirjoitettu: 'Minä lyön paimenen, ja lampaat hajotetaan'. Sak. 13:7; Joh. 16:32 28. Mutta kuolleista noustuani minä menen teidän edellänne Galileaan." Matt. 28:7; Matt. 28:10; Mark. 16:7 29. Niin Pietari sanoi hänelle: "Vaikka kaikki loukkaantuisivat, en kuitenkaan minä." 30. Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänään, tänä yönä, ennen kuin kukko kahdesti laulaa, sinä kiellät minut kolmesti." 31. Pietari vakuutti vielä lujemmin: "Vaikka minun pitäisi kuolla sinun kanssasi, en sittenkään kiellä sinua." Samaa vakuuttivat kaikki muutkin. Matt. 26:36-46; Luuk. 22:40; Luuk. 22:46

Rukoustaistelu Getsemanessa

32. He tulivat maatilalle, jonka nimi on Getsemane. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Istukaa tässä sillä aikaa kun minä rukoilen." 33. Hän otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen, ja hän alkoi kauhistua ja tulla tuskaan. 34. Hän sanoi heille: "Sieluni on syvästi murheellinen, kuoleman tuskassa. Olkaa tässä ja valvokaa." 35. Jeesus meni vähän edemmäksi, lankesi maahan ja rukoili että, jos mahdollista, se hetki menisi häneltä ohi. 36. Hän sanoi: "Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota minulta pois tämä malja. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun." Joh. 6:38; Hepr. 5:7-8 37. Hän tuli ja tapasi opetuslapsensa nukkumasta ja sanoi Pietarille: "Simon, nukutko? Etkö jaksanut yhtä hetkeä valvoa? 38. Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Henki tosin on altis, mutta ihmisluonto5 on heikko." {KR: liha.} 39. Hän meni jälleen etäämmäksi ja rukoili samoin sanoin. 40. Palatessaan hän taas tapasi heidät nukkumasta, sillä heidän silmänsä olivat käyneet kovin raukeiksi. He eivät tienneet, mitä vastaisivat hänelle. 41. Hän tuli kolmannen kerran ja sanoi heille: "Te nukutte vielä ja lepäätte! Jo riittää! Hetki on tullut. Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin. 42. Nouskaa, lähtekäämme. Kavaltajani on lähellä." Matt. 26:47-56; Luuk. 22:47-53; Joh. 18:2-11

Jeesus vangitaan

43. Jeesuksen vielä puhuessa sinne saapui Juudas, yksi niistä kahdestatoista. Hänen mukanaan oli ylipappien, kirjanoppineiden ja vanhinten luota tullut miesjoukko miekat ja seipäät käsissä. 44. Hänen kavaltajansa oli sopinut heidän kanssaan merkistä: "Jota minä suutelen, hän se on. Ottakaa hänet kiinni ja viekää tarkasti vartioituna pois." 45. Tultuaan paikalle Juudas meni suoraa päätä Jeesuksen luo ja sanoi: "Rabbi!" ja suuteli häntä. 46. Miehet kävivät häneen käsiksi ja vangitsivat hänet. 47. Yksi lähellä seisovista veti miekkansa ja iski ylimmäisen papin palvelijaa, sivaltaen häneltä pois korvan. 48. Jeesus sanoi heille: "Niin kuin rosvoa vastaan te olette lähteneet minua vangitsemaan miekat ja seipäät käsissä. 49. Minä olen joka päivä ollut teidän luonanne opettamassa temppelissä, ettekä te ole ottaneet minua kiinni. Tämä tapahtuu, että kirjoitukset kävisivät toteen." Jes. 53:12 50. Silloin kaikki Jeesuksen kanssa olleet jättivät hänet ja pakenivat. 51. Häntä seurasi eräs nuori mies, jolla oli ympärillään liinavaate paljaalle iholle heitettynä. He ottivat hänet kiinni, {Monet ovat ajatelleet, että Markus kertoisi tässä oman elämänsä tapauksesta.} 52. mutta hän jätti liinavaatteen ja pakeni alasti6. Matt. 26:57-68; Luuk. 22:54-71; Joh. 18:12-24

Jeesus Suuren neuvoston edessä

53. He veivät Jeesuksen ylimmäisen papin luo, ja kaikki ylipapit, vanhimmat ja kirjanoppineet kokoontuivat sinne. 54. Pietari seurasi häntä taampana ylimmäisen papin palatsin pihaan asti. Hän istui palvelusväen joukkoon ja lämmitteli tulen ääressä. 55. Ylipapit ja koko neuvosto etsivät todistusta Jeesusta vastaan tappaakseen hänet, mutta eivät löytäneet. 56. Useat kyllä esittivät vääriä todistuksia häntä vastaan, mutta ne eivät olleet yhtäpitäviä. 57. Jotkut nousivat ja todistivat valheellisesti häntä vastaan: 58. "Me olemme kuulleet hänen sanovan: 'Minä hajotan maahan tämän käsin tehdyn temppelin ja rakennan kolmessa päivässä toisen, joka ei ole käsillä tehty'." Mark. 15:29; Joh. 2:19; Ap. t. 6:14 59. Mutta näinkään heidän todistuksensa eivät pitäneet yhtä. 60. Silloin ylimmäinen pappi nousi, astui esille ja kysyi Jeesukselta: "Etkö vastaa mitään näiden todistuksiin sinua vastaan?" 61. Hän oli vaiti eikä vastannut mitään. Ylimmäinen pappi kysyi silloin häneltä: "Oletko sinä Kristus, sen Ylistetyn Poika?" Jes. 53:7 62. Jeesus vastasi: "Olen. Te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä." Ps. 110:1; Dan. 7:13; Matt. 24:30; Matt. 25:31; Mark. 13:26; Ap. t. 1:11; 1. Tess. 4:16; Ilm. 1:7 63. Silloin ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ja sanoi: "Mitä me enää tarvitsemme todistajia? 64. Te kuulitte hänen pilkkaamisensa. Mitä mieltä olette?" He kaikki7 tuomitsivat hänet syylliseksi ja kuoleman ansainneeksi. 3. Moos. 24:16; Joh. 19:7{Nikodeemus ja Arimatian Joosef olivat Suuren neuvoston jäseniä, mutta eivät olleet läsnä tässä kokouksessa. Kaikki läsnä olevat olivat yksimielisiä.} 65. Jotkut rupesivat sylkemään Jeesuksen päälle. He peittivät hänen kasvonsa, löivät häntä nyrkillä ja sanoivat hänelle: "Profetoi!" Oikeudenpalvelijatkin löivät häntä poskelle. Jes. 50:6; Matt. 26:69-75; Luuk. 22:56-62; Joh. 18:17; Joh. 18:25

Pietari kieltää Jeesuksen

66. Pietari oli alhaalla pihalla. Sinne tuli muuan ylimmäisen papin palvelijattarista. 67. Nähdessään Pietarin lämmittelemässä hän katsoi tähän ja sanoi: "Sinäkin olit Nasaretilaisen, tuon Jeesuksen, kanssa." 68. Mutta hän kielsi sen: "En tiedä enkä käsitä, mitä sanot." Hän meni ulos pihalle. [Ja kukko lauloi.]8{Nämä sanat ovat osassa vanhoja käsikirjoituksia.} 69. Nähdessään hänet siellä palvelijatar uudelleen sanoi lähellä seisoville: "Tämä on yksi heistä." 70. Pietari kielsi jälleen. Vähän sen jälkeen lähellä seisovat taas sanoivat Pietarille: "Totisesti, sinä olet yksi heistä. Olethan sinäkin galilealainen." 71. Pietari rupesi sadattelemaan ja vannoi: "En tunne sitä miestä, josta te puhutte." 72. Samassa kukko lauloi toisen kerran. Pietari muisti Jeesuksen sanoneen hänelle: "Ennen kuin kukko kahdesti laulaa, sinä kiellät minut kolmesti." Hän ratkesi itkuun.



Kirjaudu
Rekisteröidy