1.Kun Sanballat kuuli meidän rakentavan muuria, hän vihastui ja närkästyi kovin. Hän pilkkasi juutalaisia,2. puhui veljilleen ja Samarian sotaväelle, sanoen: "Mitä nuo viheliäiset juutalaiset tekevät? Jätetäänkö heidät omiin valtoihinsa? Tulevatko he uhraamaan? Saavatko he työnsä kohta valmiiksi? Voivatko he tehdä eläviksi poltetut kivet tuhkaläjissä?"3. Ammonilainen Tobia seisoi hänen vieressään ja sanoi: "Rakentakoot vain! Kettukin saa heidän kivimuurinsa hajoamaan, jos hyppää sen päälle."4. Kuule, Jumalamme, kuinka halveksittuja me olemme. Käännä heidän häpäisynsä heidän omaan päähänsä. Saata heidät ryöstetyiksi vankeuden maassa.5. Älä peitä heidän rikkomustaan, älköönkä heidän syntiään pyyhittäkö pois sinun kasvojesi edestä, koska he ovat vihoittaneet sinut kohtelemalla noin rakentajia.6. Me rakensimme silti muuria, ja koko muuri tuli valmiiksi puoleen korkeuteensa asti. Siitä kansa sai rohkeutta työhön.7. Kun Sanballat, Tobia, arabialaiset, ammonilaiset ja asdodilaiset kuulivat, että Jerusalemin muurien korjaus edistyi, niin että niiden aukot alkoivat täyttyä, he vihastuivat kovin.8. He kaikki liittoutuivat käydäkseen taisteluun Jerusalemia vastaan ja tehdäkseen siellä häiriötä.9. Me rukoilimme Jumalaamme ja asetimme heitä vastaan vartijat suojelemaan itseämme heiltä päivin ja öin.10. Mutta Juuda sanoi: "Taakankantajien voima raukeaa, ja soraa on ylen paljon. Me emme jaksa rakentaa muuria."11. Meidän vastustajamme sanoivat: "Ennen kuin he tietävät tai huomaavat, me menemme heidän keskelleen, tapamme heidät ja lopetamme työn."12. Heidän läheisyydessään asuvat juutalaiset tulivat ja sanoivat meille joka taholta kymmenenkin kertaa: "Vetäytykää meidän luoksemme."13. Minä asetin sotaväkeä muurin taakse, alempiin ja suojattomiin paikkoihin, sijoittaen heidät sukukunnittain asemiinsa miekkoineen, keihäineen ja jousineen.14. Katsastettuani kaiken minä nousin ja sanoin ylimyksille, esimiehille ja muulle kansalle: "Älkää pelätkö heitä. Muistakaa suurta ja peljättävää Herraa1, ja taistelkaa veljienne, poikienne ja tyttärienne, vaimojenne ja kotienne puolesta." {Pelätä - peljätä: Tavallinen pelko ja Jumalan/Herran pelko ovat siinä määrin erilaisia, että niille tarvitaan eri sanat. Joissakin taivutusmuodoissa ne ovat kuitenkin samanlaisia.}15. Vihollistemme kuultua, että me olimme saaneet tiedon hankkeesta, ja että Jumala oli tehnyt heidän juonensa tyhjäksi, me kaikki palasimme takaisin muurille kukin työhönsä.16. Siitä päivästä alkaen toinen puoli minun palvelijoistani teki työtä, ja toinen puoli oli aseistettuna keihäillä, kilvillä, jousilla ja rintahaarniskoilla. Päämiehet seisoivat kaikkien niiden juutalaisten takana,17. jotka rakensivat muurilla. Nekin, jotka kantoivat taakkoja ja kuljettivat kuormia, tekivät toisella kädellään työtä ja toisessa pitivät keihästä.18. Rakentajilla oli työtä tehdessään kullakin miekka sidottuna vyölleen, ja pasuunan soittaja seisoi minun vieressäni.19. Minä sanoin ylimyksille, esimiehille ja muulle kansalle:"Työ on suuri ja laaja, ja me olemme muurilla hajallamme, kaukana toisistamme.20. Missä kuulette pasuunan soivan, sinne kokoontukaa meidän luoksemme. Meidän Jumalamme sotii puolestamme." 2. Moos. 14:14; 2. Moos. 14:2521. Näin me siis teimme työtä. Toinen puoli väkeä oli aseistettuna keihäillä päivänkoitosta siihen asti, kunnes tähdet tulivat näkyviin.22. Siihen aikaan minä myös sanoin kansalle: "Kukin jääköön palvelijoineen yöksi Jerusalemiin, että he olisivat meidän apunamme yöllä vartioimassa ja päivällä työssä."23. En minä itse eivätkä veljeni, eivät palvelijani eivät myöskään vartijat, jotka seurasivat minua, riisuneet vaatteitaan. Kullakin oli keihäs ja vettä.