Nehemia
7 LUKU
Porttien vartiointi
1. Kun muuri oli rakennettu, minä asetin ovet paikoilleen. Ovenvartijat, veisaajat ja leeviläiset saivat tehtäväkseen niiden vartioimisen.
2. Jerusalemin päämieheksi minä asetin veljeni Hananin ja linnanpäällikön Hananjan, sillä hän oli luotettava mies ja pelkäsi Jumalaa enemmän kuin moni muu.
3. Sanoin heille: "Jerusalemin portteja älköön avattako, kunnes aurinko on polttavimmillaan. Vartijain vielä seisoessa paikoillaan ovet on suljettava ja teljettävä salvoilla. Jerusalemin asukkaita pantakoon vartioimaan, kukin vartiopaikalleen, kukin oman talonsa kohdalle.
4. Kaupunki oli joka suuntaan tilava ja suuri, mutta väkeä siinä oli vähän, ja taloja oli vielä rakentamatta.
Luettelo kotimaahan palanneista
5. Jumala pani sydämeeni, että minun oli koottava ylimykset, esimiehet ja kansa merkittäviksi sukuluetteloon. Minä löysin silloin ensiksi palanneiden sukuluettelot, ja huomasin, että siihen oli kirjoitettu:
6. "Nämä ovat tämän maakunnan asukkaat, jotka lähtivät pakkosiirtolaisten vankeudesta, johon Nebukadnessar, Baabelin kuningas, oli heidät vienyt, palaten Jerusalemiin ja Juudaan, kukin kaupunkiinsa,
7. ne, jotka tulivat Serubbaabelin, Joosuan, Nehemian, Asarjan, Raamian, Nahamanin, Mordokain, Bilsanin, Misperetin, Bigvain, Nehumin ja Beenan kanssa. Israelin kansan miesten lukumäärät olivat:
8. Paroksen jälkeläisiä 2.172.
9. Sefatjan jälkeläisiä 372.
10. Aarahin jälkeläisiä 652.
11. Pahat-Mooabin, se on, Jeesuan ja Jooabin jälkeläisiä, 2818.
12. Eelamin jälkeläisiä 1.254.
13. Sattun jälkeläisiä 845.
14. Sakkain jälkeläisiä 760.
15. Binnuin jälkeläisiä 648.
16. Beebain jälkeläisiä 628.
17. Asgadin jälkeläisiä 2.322.
18. Adonikamin jälkeläisiä 667.
19. Bigvain jälkeläisiä 2067.
20. Aadinin jälkeläisiä 655.
21. Aaterin, se on, Hiskian, jälkeläisiä 98.
22. Haasumin jälkeläisiä 328.
23. Beesain jälkeläisiä 324.
24. Haarifin jälkeläisiä 112.
25. Gibeonilaisia 95.
26. Beetlehemin ja Netofan miehiä 188.
27. Anatotin miehiä 128.
28. Beet-Asmavetin miehiä 42.
29. Kirjat-Jearimin, Kefiran ja Beerotin miehiä 743.
30. Raaman ja Geban miehiä 621.
31. Mikmaan miehiä 122.
32. Beetelin ja Ain1 miehiä 123.
33. Toisen Nebon miehiä 52.
34. Toisen Eelamin jälkeläisiä 1.254.
35. Haarimin jälkeläisiä 320.
36. Jerikolaisia 345.
37. Loodilaisia, haadidilaisia ja oonolaisia 721.
38. Senaalaisia 3.930.
39. Pappeja oli: Jedajan jälkeläisiä, Joosuan sukua 973.
40. Immerin jälkeläisiä 1.052.
41. Pashurin jälkeläisiä 1.247.
42. Haarimin jälkeläisiä 1.017.
43. Leeviläisiä oli: Jeesuan ja Kadmielin, se on, Hoodevan jälkeläisiä, 74.
44. Veisaajia oli: Aasafin jälkeläisiä 148.
45. Ovenvartijoita oli: Sallumin, Aaterin, Talmonin, Akkubin, Hatitan ja Soobain jälkeläisiä 138.
46. Temppelipalvelijoita oli: Siihan, Hasufan ja Tabbaotin jälkeläiset,
47. Keeroksen, Siian ja Paadonin jälkeläiset,
48. Lebanan, Hagaban, Salmain,
49. Haananin, Giddelin, Gaharin,
50. Reajan, Resinin, Nekodan,
51. Gassamin, Ussan, Paaseahin,
52. Beesain, Meunimin, Nefusesimin,
53. Bakhudin, Hakufan, Harhurin,
54. Baslutin, Mehidan, Harsan,
55. Barkoksen, Siiseran, Taamahin,
56. Nesiahin ja Hatifan jälkeläiset.
57. Salomon palvelijain jälkeläisiä olivat: Sootain, Sooferetin, Peridan,
58. Jaalan, Darkonin, Giddelin,
59. Sefatjan, Hattilin ja Aamonin jälkeläiset.
60. Temppelipalvelijoita ja Salomon palvelijain jälkeläisiä oli kaikkiaan 392.
61. Nämä ovat ne, jotka lähtivät Teel-Melahista, Teel-Harsasta. Kerub-Addonista ja Immeristä, voimatta ilmoittaa perhekuntaansa ja syntyperäänsä, olivatko israelilaisia:
62. Delajan, Tobian ja Nekodan jälkeläiset 642.
63. Pappeja: Habaijan, Koosin, Barsillain jälkeläiset, sen, joka oli ottanut itselleen vaimon gileadilaisen Barsillain tyttäristä, ja jota kutsuttiin heidän nimellään.
64. Nämä etsivät sukuluetteloitaan, mutta eivät löytäneet niitä, ja niin heidät julistettiin pappeuteen kelpaamattomiksi.
65. Maaherra kielsi heitä syömästä korkeasti-pyhää, kunnes nousisi pappi, joka voi käyttää uurimia ja tummimia.
66. Koko seurakunta yhteenlaskettuna oli 42.360,
67. paitsi heidän palvelijoitaan ja palvelijattariaan, joita oli 7.337. Laulajia, miehiä ja naisia, oli 245.2
68. Kameleja heillä oli 435, aaseja 6.720.
69. Osa perhekuntien päämiehistä antoi lahjoja rakennustyötä varten. Maaherra antoi rahastoon 1.000 dareikkia kultaa, 50 maljaa ja 530 papinpaitaa.
70. Muutamat perhekuntien päämiehistä antoivat rakennusrahastoon 20.000 dareikkia kultaa ja 2.200 maanea hopeaa.
71. Muu kansa antoi yhteensä 20.000 dareikkia kultaa ja 2.000 maanea hopeaa sekä 67 papinpaitaa.
72. Papit, leeviläiset, ovenvartijat, veisaajat ja osa kansasta sekä temppelipalvelijat, koko Israel, asettuivat kaupunkeihinsa. Seitsemännen kuukauden tultua israelilaiset olivat jo kaupungeissaan.