Psalmit

68 PSALMI

Herran armo ja valtasuuruus

1. Veisuunjohtajalle. Daavidin psalmi. 2. Jumala nousee, hänen vihollisensa hajaantuvat, hänen vihamiehensä pakenevat hänen kasvojensa edestä. 3. Sinä hajotat heidät, niin kuin savu hajoaa. Kuten vaha sulaa tulen hohteessa, niin jumalattomat häviävät Jumalan edessä. 4. Mutta vanhurskaat iloitsevat ja riemuitsevat Jumalan edessä, he ihastuvat ilosta. 5. Laulakaa Jumalalle, veisatkaa hänen nimensä kiitosta. Tehkää hänelle tie, joka kulkee erämaissa. Hänen nimensä on Herra, riemuitkaa hänen kasvojensa edessä. 6. Hän on orpojen isä ja leskien puolustaja, Jumala pyhässä asunnossaan, 7. Jumala, joka antaa hylätyille kodin ja johtaa vangitut onneen. Vain niskoittelijat asuvat kuivassa maassa. 8. Sinä, Jumala, kävit kansasi edellä, kuljit erämaassa. Sela. 9. Silloin maa vapisi, ja taivas vihmoi vettä Jumalan kasvojen edessä. Siinai vapisi Jumalan, Israelin Jumalan, läsnäolosta. 10. Runsaalla sateella sinä, Jumala, kastelit perintömaatasi. Kun se oli näännyksissä, sinä virvoitit sen. 11. Sinun kansasi joukko asettui siihen. Hyvyydessäsi, Jumala, sinä sen kurjille valmistit. 12. Herra antaa sanoman. Suuri on voitonsanoman saattajatarten joukko: 1. Sam. 18:6-7 13. "Sotajoukkojen kuninkaat pakenevat, he pakenevat, ja perheen emäntä jakaa saalista. 14. Jäättekö makailemaan karjatarhojen vaiheille? Kyyhkysen siivet ovat hopealla silatut, sen sulat keltaisella kullalla! 15. Kun Kaikkivaltias siellä ajoi kuninkaat hajalle, Salmonilla1 satoi lunta." {Salmon oli vuori Sikemin lähellä, Tuom.9:48.} 16. Baasanin vuori on Jumalan vuori, Baasanin vuori on monihuippuinen vuori. 17. Miksi te, monihuippuiset vuoret, katsotte karsaasti vuorta, jonka Jumala on nähnyt hyväksi tehdä läsnäolonsa paikaksi? Totisesti, Herra on siellä läsnä2 ainiaan. {KR: asuu siellä.} 18. Jumalan sotavaunuja on kymmeniä tuhansia, on tuhannen tuhannet. Herra on pyhyydessään niiden keskellä, kuten Siinailla. 19. Sinä astuit ylös korkeuteen, otit vankeja saaliiksi, sait lahjaksi ihmisiä: Niskoittelijatkin joutuvat asumaan Herran Jumalan luona. Ps. 47:6; Ef. 4:8 20. Kiitetty olkoon Herra joka päivä. Meitä kantaa Jumala, meidän apumme. Sela. 21. Meillä on Jumala, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapahtaa. 22. Mutta Jumala murskaa vihollistensa pään, synneissään vaeltavien karvaisen päälaen. 23. Herra sanoo: "Baasanista minä heidät palautan, palautan meren syvyyksistä, 24. että polkisit jalkasi vereen, ja että koirasi saisivat latkia vihollisten verta." 25. Julkisesti nähtäviä ovat sinun juhlasaattosi, Jumala, minun Jumalani, kuninkaani juhlasaatot pyhäkössä. 26. Laulajat käyvät edellä, soittajat jäljessä, keskellä nuoret naiset vaskirumpuja lyöden. 27. Kiittäkää Jumalaa seurakunnan kokouksissa, kiittäkää Herraa te, jotka olette Israelin lähteestä. 28. Tuolla on Benjamin, nuorin, heitä johtaen, Juudan ruhtinaat joukkoineen, Sebulonin ruhtinaat, Naftalin ruhtinaat. 29. Jumalasi on säätänyt sinulle vallan. Vahvista, Jumala, minkä olet hyväksemme tehnyt. 30. Jerusalemissa kohoavan pyhäkkösi3 tähden kuninkaat tuovat sinulle lahjoja. {KR: temppelisi. Ks.sel. Ps.27:4.} 31. Käske ankarasti ruovikon petoa, härkien laumaa, vasikoita ja kansoja lankeamaan maahan hopeaharkkoineen. Hän hajottaa kansat, jotka rakastavat sotia. 32. Mahtavat saapuvat Egyptistä, ja Kuus4 kiiruhtaa ojentamaan käsiään Jumalan puoleen. Jes. 45:14; Ap. t. 8:26-27{KR: Etiopia.} 33. Te maan valtakunnat, laulakaa Jumalalle, veisatkaa Herran kiitosta, (Sela) 34. hänen, joka kulkee ikuisten taivasten taivaissa! Hän antaa äänellään valtavan jylinän. 35. Tunnustakaa Jumalan voima! Hänen herrautensa on Israelin yllä ja hänen voimansa [ulottuu] yli pilvien. 36. Peljättävä on Jumala, joka ilmestyy sinun pyhäköstäsi, Israelin Jumala. Hän antaa kansalleen voiman ja väkevyyden. Kiitetty olkoon Jumala!



Kirjaudu
Rekisteröidy