Sakarja

11 LUKU

Metsät kaatuvat

1. Avaa ovesi, Libanon! Tuli syö sinun setrisi. 2. Valittakoon kypressi, sillä setri on kaatunut, hävitetyt ovat nuo mahtavat. Valittakaa, te Baasanin tammet, sillä sankka metsä on sortunut. 3. Kuule paimenten valitusta, kun nuo heidän mahtavansa on hävitetty. Kuule nuorten leijonien ärjyntää, kun Jordanin rantatiheikkö on tuhottu.

Teuraslampaat. "Suloisuus" ja "yhteys"

4. Herra, minun Jumalani, sanoi: 5. "Kaitse teuraslampaita, joita niiden ostajat tappavat tuntematta syyllisyyttä, ja joista niiden myyjät sanovat: 'Kiitos Herralle, minä olen rikastunut', ja joita niiden paimenet eivät sääli. 6. En minäkään enää sääli maan asukkaita, sanoo Herra. Minä annan ihmisten joutua toistensa käsiin ja kuninkaansa käsiin, ja he hävittävät maata, enkä minä pelasta ketään heidän käsistään." 7. Minä kaitsin teuraslampaita, lampaista kurjimpia, ja otin itselleni kaksi sauvaa. Toisen minä nimitin "Suloudeksi", toisen "Yhteydeksi", ja niin minä kaitsin lampaita. 8. Minä hävitin kolme paimenta yhdessä kuussa, mutta kävin kärsimättömäksi lampaille, ja nekin kyllästyivät minuun. 9. Niin minä sanoin: "En halua enää paimentaa teitä. Kuolkoon, joka kuolee, hävitköön, joka häviää. Jäljelle jäävät syökööt kukin toisensa lihaa." 10. Minä otin sauvani "sulouden" ja katkaisin sen purkaakseni liittoni, jonka olin tehnyt kaikkien kansojen kanssa. 11. Sinä päivänä se purkautui, ja niin lampaistani kurjimmat, jotka uskollisesti seurasivat minua1, tulivat tietämään, että se oli Herran sana. {KR: ottivat minusta vaarin.}

Kolmekymmentä hopearahaa

12. Minä sanoin heille: "Jos te näette hyväksi, antakaa minulle palkkani. Jollei, olkaa antamatta." He punnitsivat minun palkakseni 30 hopearahaa. 13. Herra sanoi minulle: "Viskaa se savenvalajalle, tuo kallis hinta, jonka arvoiseksi he ovat minut arvioineet." Niin minä otin ne 30 hopearahaa ja viskasin ne Herran huoneeseen savenvalajalle. Matt. 26:15; Matt. 27:3-9 14. Sitten minä katkaisin toisen sauvani, "yhteyden", purkaakseni veljeyden Juudan ja Israelin väliltä.

Tyhmä paimen

15. Herra sanoi minulle: "Ota itsellesi tyhmän paimenen kalut. 16. Minä olen herättävä maahan paimenen: hukkaantuneista hän ei pidä huolta, eksynyttä hän ei etsi, ruhjoutunutta hän ei hoida, pystyssä pysyvää hän ei tue, vaan hän syö lihavien lihaa ja halkaisee niiden sorkat. 17. Voi tyhmää paimenta, joka hylkää lampaat! Käyköön miekka hänen käsivarteensa ja oikeaan silmäänsä. Hänen käsivartensa kuivettukoon, ja hänen oikea silmänsä tulkoon sokeaksi."



Kirjaudu
Rekisteröidy