Sefanjan kirja

LUKU 3

Jerusalemia vastaan

1. Voi uppiniskaista ja veren saastuttamaa, väkivaltaista kaupunkia! 2. Ketään se ei ole totellut, ei ole ottanut opikseen kuritusta. Herraan se ei luottanut, ei kääntynyt Jumalansa puoleen. Jer. 7:28 3. Sen hallitusmiehet ovat ärjyviä leijonia, sen tuomarit hämärässä saalistavia susia - eivät jätä luutakaan aamuksi. Sananl. 28:15; Hes. 22:27 4. Sen profeetat ovat röyhkeitä, petollisia miehiä. Sen papit saastuttavat pyhän ja johtavat kansaa opetuksellaan harhaan. Jer. 23:11; Hes. 22:26 5. Mutta Herra, joka asuu sen muurien sisällä, on vanhurskas, hän ei tee vääryyttä. Joka aamu hän antaa oikeutensa valoksi, ei se jää tulematta. Mutta ne, jotka tekevät vääryyttä, eivät silti tunne häpeää. 5. Moos. 32:4; Jer. 8:12 6. - Minä olen hävittänyt kansoja, tuhonnut muurit ja tornit, tehnyt kadut autioiksi, vaille kulkijoita. Minä olen lyönyt kaupungit raunioiksi, ketään ei jäänyt jäljelle, ei yhtäkään ihmistä. 7. Minä ajattelin: Nyt sinä, Jerusalem, vihdoinkin pelkäät minua, otat kurituksen opiksesi ja pidät mielessäsi kaiken sen, mitä olen sinulle säätänyt. Mutta aamuvarhaisesta alkaen sinun asukkaasi tekevät pelkkää pahaa. 8. Sen tähden odottakaa minua - sanoo Herra - odottakaa sitä päivää, jolloin nousen syyttäjäksi. Olen päättänyt koota kansat, kutsun valtakunnat sinua vastaan vuodattaakseni hehkuvan vihani sinun päällesi. Vihani tuli on tuhoava koko maan. Sef. 1:18

Jäännös pelastuu

9. Vielä minä, Herra, annan kansoille uuden mielen, ja niin ne puhuvat puhtain huulin, huutavat avuksi minun nimeäni, kaikki ne palvelevat minua. Jes. 6:5 10. Nubian jokien takaa hajallaan asuvat palvelijani tuovat minulle uhrilahjoja. 11. Tuona päivänä sinun, Jerusalem, ei tarvitse enää hävetä, vaikka olet rikkonut minua vastaan. Silloin minä poistan keskuudestasi kaikki julkeat ja ylimieliset, ylpeät minä karkotan pyhältä vuoreltani. 12. Nöyrät ja köyhät minä jätän sinne asumaan, kansan, joka turvaa Herran nimeen. 13. Ne, jotka ovat jäljellä Israelista, eivät tee pahaa eivätkä valehtele, heidän suustaan ei lähde petollista sanaa. He paimentavat laumojaan ja elävät rauhassa, eikä kukaan ahdista heitä. 3. Moos. 26:6

Herra on kuningas

14. Iloitse, tytär Siion, huuda riemusta, Israel! Juhli ja laula täysin sydämin, tytär Jerusalem! Jes. 12:6; Sak. 9:9 15. Herra ottaa pois tuomiosi ja karkottaa vihollisesi. Herra, Israelin kuningas, on keskelläsi, sinun ei tarvitse pelätä mitään pahaa. Ps. 23:4 16. Sinä päivänä sanotaan Jerusalemille: - Älä pelkää, Siion, älä anna kättesi hervota! 17. Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta. Jes. 62:5; Jer. 32:41

Herra kokoaa hajotetun kansansa

18. Minä, Herra, tuon takaisin ne, jotka murehtivat kaukana sieltä, missä kansani kokoontuu. Sinä olet heidän kotinsa, Jerusalem. Minä otan pois sinun päältäsi häpeän kuorman. 19. Katso, kun tuo aika tulee, minä tuhoan kaikki sortajasi. Minä pelastan sinut, tuon ontuvat ja karkotetut kotiin. Kaikkialla, missä he ovat kantaneet häpeää, minä nostan heidät kunniaan. Miika 4:6 20. Silloin minä kokoan teidät ja tuon teidät takaisin. Minä nostan teidät kunniaan kaikkien kansojen keskuudessa. Minä käännän teidän kohtalonne, te saatte nähdä sen omin silmin, sanoo Herra. 5. Moos. 30:3-4



Kirjaudu
Rekisteröidy