Ensimmäinen Samuelin kirja

27. luku

Daavid filistealaisten luona

1. Daavid ajatteli mielessään: "Varmaan jonakin päivänä Saulin käsi surmaa minut. Minulla ei ole muuta keinoa kuin paeta henkeni edestä filistealaisten maahan. Silloin Saul huomaa, että minua on turha etsiä mistään Israelin alueelta, ja niin minä pelastun hänen käsistään." 2. Sitten Daavid ja ne kuusisataa miestä, jotka olivat hänen kanssaan, lähtivät Gatin kuninkaan Aakiksen, Maaokin pojan, luo. 1. Sam. 21:11 3. Daavid asettui miehineen asumaan Aakiksen luo Gatiin. Jokaisella oli perheensä mukanaan, Daavidilla molemmat vaimonsa, jisreeliläinen Ahinoam ja karmelilainen Abigail, Naabalin leski. 1. Sam. 25:42; 1. Sam. 30:5 4. Kun Saulille kerrottiin, että Daavid oli paennut Gatiin, Saul ei enää etsinyt häntä. 5. Daavid sanoi Aakikselle: "Jos olen saanut armon sinun silmissäsi, annettakoon minulle paikka jossakin maaseutukaupungissa, että voisin asua siellä. Miksi palvelijasi asuisi sinun luonasi kuninkaankaupungissa?" 6. Niin Aakis antoi hänelle sinä päivänä Siklagin. Sen tähden Siklag kuuluu Juudan kuninkaille vielä nykyäänkin. Joos. 15:31; 1. Aik. 12:1 7. Aika, jonka Daavid asui filistealaisten maassa, oli vuosi ja neljä kuukautta. 1. Sam. 29:3 8. Sieltä Daavid kävi miehineen ryöstöretkillä gesurilaisten, geseriläisten ja amalekilaisten maassa. Näitä kansoja nimittäin asui vanhastaan alueella, joka ulottuu Suuriin ja Egyptin maahan asti. 1. Sam. 15:7 9. Ryöstäessään maata Daavid ei jättänyt henkiin yhtään miestä eikä naista. Hän otti lampaat, naudat, aasit, kamelit sekä vaatteet ja palasi sitten takaisin Aakiksen luo. 2. Moos. 17:14; 5. Moos. 25:19 10. Aakis kysyi: "Mihin olette tänään tehneet ryöstöretken?" Daavid vastasi: "Juudan Etelämaahan" tai "jerahmeelilaisten Etelämaahan" tai "keeniläisten Etelämaahan". Tuom. 1:16; 1. Sam. 30:29 11. Daavid ei jättänyt henkiin yhtään miestä eikä naista vietäväksi Gatiin, sillä hän ajatteli: "He voisivat kertoa meistä ja sanoa: 'Näin on Daavid tehnyt.'" Tämä oli hänen tapanaan koko sen ajan, jonka hän asui filistealaisten maassa. 12. Aakis luotti Daavidiin ja ajatteli: "Hän on saattanut itsensä niin pahoin kansansa Israelin vihoihin, että hän tulee aina olemaan minun palvelijani."



Kirjaudu
Rekisteröidy