Toinen Samuelin kirja

18. luku

Absalomin kapina kukistetaan

1. Daavid katsasti mukanaan olevan sotaväen ja asetti sille tuhannen- ja sadanpäämiehet. 2. Sitten hän lähetti väen taisteluun, kolmanneksen Jooabin johdolla, kolmanneksen Jooabin veljen Abisain, Serujan pojan, johdolla ja kolmanneksen gatilaisen Ittain johdolla. Kuningas sanoi kansalle: "Minäkin lähden teidän kanssanne." 2. Sam. 15:19 3. Mutta kansa vastasi: "Et lähde. Jos me joutuisimme pakenemaan, ei meihin kiinnitettäisi huomiota, ja jos puolet meistä saisi surmansa, ei meistä silloinkaan välitettäisi. Mutta sinä vastaat kymmentätuhatta meistä. Siksi on nyt parempi, että sinä olet meille avuksi kaupungista käsin." 2. Sam. 21:17 4. Kuningas sanoi heille: "Minä teen, mitä te hyväksi näette." Ja kuningas jäi seisomaan portin pieleen, kun kaikki väki lähti liikkeelle sadan ja tuhannen joukkoina. 5. Mutta kuningas antoi Jooabille, Abisaille ja Ittaille tämän käskyn: "Kohdelkaa minun vuokseni varoen nuorta Absalomia." Koko kansa kuuli, kuinka kuningas antoi kaikille päälliköille käskyn Absalomista. 6. Väki lähti ulos kaupungista Israelia vastaan, ja Efraimin metsässä alkoi taistelu. 7. Israelin väki joutui tappiolle Daavidin palvelijoiden edessä, ja siellä oli sinä päivänä suuri mieshukka, kaksikymmentätuhatta miestä. 8. Taistelu levisi koko sille seudulle, ja metsä söi sinä päivänä enemmän väkeä kuin miekka.

Jooab tappaa Absalomin

9. Absalom, joka ratsasti muulilla, osui vastakkain Daavidin palvelijoiden kanssa. Kun muuli tuli suuren, tiheäoksaisen tammen alle, Absalom tarttui päästään kiinni tammeen ja hän jäi riippumaan taivaan ja maan välille muulin mennessä menojaan hänen altaan. 10. Eräs mies näki tämän ja kertoi Jooabille: "Minä näin Absalomin riippuvan tammessa." 11. Jooab sanoi miehelle, joka kertoi tämän hänelle: "Jos kerran näit, niin miksi et lyönyt häntä siinä paikassa maahan? Silloin minun olisi ollut annettava sinulle kymmenen hopeasekeliä ja vyö." 12. Mutta mies vastasi Jooabille: "Vaikka käsiini punnittaisiin tuhat hopeasekeliä, en sittenkään kävisi käsiksi kuninkaan poikaan, sillä kuningas antoi meidän kuultemme sinulle, Abisaille ja Ittaille tämän käskyn: 'Pitäkää minun vuokseni huoli nuoresta Absalomista.' 13. Olisinko voinut tehdä niin väärin kuningasta kohtaan? Ja häneltähän ei mikään pysy salassa, mutta sinä kyllä olisit pysytellyt syrjässä." 14. Silloin Jooab sanoi: "Minä en enää kuluta aikaa sinun kanssasi." Sitten hän otti kolme keihästä käteensä ja iski ne Absalomin rintaan, kun tämä vielä oli elossa tammessa. 15. Kymmenen nuorta miestä, Jooabin varusteiden kantajaa, meni Absalomin luo, ja he löivät hänet kuoliaaksi. 16. Sitten Jooab puhalsi pasuunaan pysäyttääkseen väen, ja väki palasi ajamasta takaa Israelia. 17. He ottivat Absalomin ruumiin, heittivät sen metsässä suureen kuoppaan ja kasasivat sen päälle hyvin suuren kiviröykkiön. Mutta koko Israel pakeni, jokainen kotiinsa. Joos. 7:26; Joos. 8:29 18. Absalom oli eläessään hankkinut itselleen patsaan ja pystyttänyt sen Kuninkaanlaaksoon. Hän oli näet sanonut: "Minulla ei ole poikaa, joka säilyttäisi nimeni muiston." Patsaalle hän oli antanut oman nimensä, ja sitä kutsutaan vielä tänäkin päivänä Absalomin muistomerkiksi. 1. Moos. 14:17; 2. Sam. 14:27

Daavid saa tiedon Absalomin kuolemasta

19. Ahimaas, Saadokin poika, sanoi: "Minä juoksen viemään kuninkaalle ilosanoman, että Herra on tuominnut hänen vihollisensa ja pelastanut hänet heidän käsistään." 20. Mutta Jooab sanoi hänelle: "Tänään et ole ilosanoman viejä. Voit viedä ilosanoman jonakin muuna päivänä mutta et tänään. Onhan kuninkaan poika kuollut." 21. Sitten Jooab sanoi eräälle kuusilaiselle: "Mene ja kerro kuninkaalle, mitä olet nähnyt." Kuusilainen kumartui Jooabin eteen ja lähti sitten juoksemaan. 22. Ahimaas, Saadokin poika, sanoi taas Jooabille: "Käyköön miten tahansa, minä juoksen kuusilaisen perään." Jooab sanoi: "Miksi sinä juoksisit, poikani? Eihän sinulla ole vietävänä ilosanomaa." 23. Ahimaas jatkoi: "Käyköön miten tahansa, minä juoksen." Silloin Jooab sanoi hänelle: "Juokse sitten." Ahimaas lähti juoksemaan tasankoa myöten ja ohitti kuusilaisen. 24. Daavid istui kahden portin välissä21, ja tähystäjä meni portin katolle muurin päälle. Kun hän kohotti katseensa, hän näki yksinään juoksevan miehen. {Porttikäytävä, sisemmän ja ulomman muurin porttien välissä.} 25. Tähystäjä huusi ja ilmoitti siitä kuninkaalle. Kuningas sanoi: "Jos hän on yksin, hänellä on hyviä uutisia." Miehen tullessa yhä lähemmäksi 26. tähystäjä näki toisenkin juoksevan miehen ja huusi portinvartijalle: "Minä näen toisenkin yksinään juoksevan miehen." Kuningas sanoi: "Hänkin tuo hyviä uutisia." 27. Tähystäjä sanoi: "Ensimmäinen näyttää minusta juoksevan niin kuin Ahimaas, Saadokin poika." Kuningas sanoi: "Hän on hyvä mies, hän tuo tullessaan hyviä uutisia." 28. Ahimaas huusi kuninkaalle: "Rauhaa!" Sitten hän heittäytyi kasvoilleen maahan kuninkaan eteen ja sanoi: "Siunattu olkoon Herra, sinun Jumalasi, joka on antanut käsiisi ne miehet, jotka nostivat kätensä herraani, kuningasta, vastaan." 29. Kuningas kysyi: "Voiko nuorukainen Absalom hyvin?" Ahimaas vastasi: "Kun kuninkaan palvelija Jooab lähetti minut, palvelijasi, minä näin suuren väkijoukon, mutta en tiedä, mistä oli kysymys." 30. Kuningas sanoi: "Siirry syrjään ja seiso siellä." Ahimaas astui syrjään ja jäi sinne seisomaan. 31. Sitten kuusilainen tuli perille ja sanoi: "Ilosanoma herralleni, kuninkaalle! Herra on tänä päivänä auttanut sinut oikeuteesi kaikkien niiden käsistä, jotka ovat nousseet sinua vastaan." 32. Kuningas kysyi kuusilaiselta: "Voiko nuorukainen Absalom hyvin?" Kuusilainen vastasi: "Käyköön herrani ja kuninkaani vihollisille ja kaikille, jotka nousevat sinua vastaan tehdäkseen sinulle pahaa, niin kuin on käynyt sille nuorukaiselle."



Kirjaudu
Rekisteröidy