Jesajan kirja

17. luku

Damaskon ja Efraimin rangaistus

1. Ennustus Damaskoksesta:
Katso, Damaskos poistetaan kaupunkien luvusta, ja siitä tulee rauniokasa.
Jer. 49:23; Aam. 1:3 2. Autioiksi jäävät Aroerin kaupungit, karjalaumojen haltuun. Ne makailevat siellä kenenkään pelottelematta. 3. Efraimilta häviävät linnoitetut kaupungit, Damaskokselta kuninkuus, Aramista ei jää jäännöstäkään. Niiden käy niin kuin israelilaisten kunnian, sanoo Herra Sebaot. Jes. 7:8 4. Sinä päivänä Jaakobin kunnia painuu alas ja hänen lihava ruumiinsa laihtuu. 5. Käy niin kuin viljalle, kun leikkaaja korjaa sen, kun hänen käsivartensa leikkaa tähkäpäitä. Käy niin kuin tähkäpäitä poimittaessa Refaimin tasangolla. Jes. 24:13 6. Sinne jää jälkikorjuuta sen verran kuin öljypuuhun, kun sitä ravistetaan: pari kolme marjaa korkealle latvaan, neljä viisi hedelmällisiin oksiin, sanoo Herra, Israelin Jumala. 7. Sinä päivänä ihminen luo katseen Luojaansa, ja hänen silmänsä katsovat Israelin Pyhään. 8. Ei hän luo katsettaan alttareihin, omien kättensä tekoihin, eikä katso siihen, mitä hänen sormensa ovat valmistaneet, ei asera-paaluihin eikä suitsutusalttareihin. 9. Sinä päivänä hänen vahvat kaupunkinsa ovat kuin metsien ja kukkuloiden hylätyt asuinpaikat, jotka jätettiin autioiksi israelilaisten tullessa. Maasta tulee autio, 10. sillä sinä unohdit Jumalan, pelastajasi etkä muistanut turvakalliotasi. Sen tähden sinä istutat ihania istutuksia ja kylvät ulkomaisia viiniköynnöksiä. 11. Samana päivänä, jona ne istutat, saat ne kasvamaan suuriksi, samana aamuna saat kylvösi kukoistamaan. Mutta sairauden ja parantumattoman kivun päivänä sato on poissa.

Kansojen pauhu

12. Voi paljojen kansojen pauhua - ne pauhaavat niin kuin meri pauhaisi! Voi kansakuntien kohinaa - ne kohisevat niin kuin valtavat vedet kohisisivat! 2. Kun. 18:13; Jes. 36:1 13. Kansakunnat kohisevat kuin paljot vedet, mutta hän nuhtelee niitä, ja ne pakenevat kauas. Niitä ajetaan takaa, ne ovat kuin akanat vuorilla tuulen puhaltaessa, kuin ohdakepallo myrskyn kourissa. Ps. 65:8; Ps. 93:3 14. Katso, illalla on oleva kauhu, aamun tullen niitä ei enää ole. Tämä on riistäjiemme osa, ryöstäjiemme arpa. 2. Kun. 19:35; Jes. 14:25; Jes. 37:36



Kirjaudu
Rekisteröidy