Jesajan kirja

45. luku

Koores Jumalan palvelijana

1. Näin sanoo Herra voidellulleen Koorekselle, jonka oikeaan käteen minä olen tarttunut alistaakseni kansat hänen edessään ja irrottaakseni vyöt kuninkaitten kupeilta, avatakseni ovet hänen edessään, niin etteivät portit sulkeudu: Esra 1:1 2. Minä kuljen sinun edelläsi ja tasoitan vuorimaat. Minä murran vaskiovet ja lyön rikki rautasalvat. 3. Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistään, jotta tietäisit, että minä, Herra olen sinut nimeltä kutsunut, minä, Israelin Jumala. 4. Palvelijani Jaakobin ja valittuni Israelin tähden minä kutsuin sinut nimeltä ja annoin sinulle kunnianimen, vaikka sinä et minua tuntenut. 5. Minä olen Herra, eikä toista ole, ei ole muuta Jumalaa kuin minä. Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tunne, 5. Moos. 4:35; Jes. 43:10; Jes. 44:6; Jes. 46:9 6. jotta auringon nousun maista sen laskun sijoille asti tiedettäisiin, ettei ole ketään muuta kuin minä. Minä olen Herra, eikä toista ole, 7. minä, joka teen valon ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden. Minä, Herra, teen kaiken tämän. Jes. 31:2 8. Pisaroikaa, te taivaat, ylhäältä, vuotakoot pilvet vanhurskautta. Avautukoon maa ja kantakoon pelastuksen hedelmää, versokoon se myös vanhurskautta. Minä, Herra, olen sen luonut. Ps. 85:12; Hoos. 10:12 9. Voi sitä, joka riitelee luojaansa vastaan, saviastia saviastioiden joukossa! Sanooko savi muovaajalleen: "Mitä sinä pystyt tekemään? Sinun työsi on kädettömän työtä!" Jes. 29:16; Room. 9:20 10. Voi sitä, joka sanoo isälle: "Mikä sinä olet siittämään?" ja äidille: "Mikä sinä olet synnyttämään?" 11. Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, sen Luoja: Tekö haluatte kysyä minulta tulevia asioita lapsistani ja määrätä minun kätteni töistä? 12. Minä olen tehnyt maan ja luonut ihmisen maan päälle. Minun käteni levittivät taivaan auki, minä annoin käskyni kaikille sen joukoille. Jes. 40:22; Jes. 42:5; Jes. 44:24 13. Minä herätin tuon miehen vanhurskaudessa. Minä tasoitan kaikki hänen tiensä, ja hän rakentaa minun kaupunkini ja päästää pakkosiirtolaiseni lähtemään vaatimatta maksua tai lahjusta. Jes. 44:28

Herra on salattu Jumala

14. Näin sanoo Herra: Egyptin vaivannäön tulos ja Kuusin44 kauppavoitto sekä sebalaiset, kookkaat miehet, tulevat luoksesi, sinun omiksesi. Sinun perässäsi he kulkevat, astuvat kahleissa, sinua he kumartavat, sinua rukoilevat: "Ainoastaan sinun keskuudessasi on Jumala, ei ole toista, ei ole muuta Jumalaa." Jes. 43:3{<Kuuš>in valtakunnan keskus oli nykyisen Sudanin alueella.} 15. Totisesti, sinä olet Jumala, joka salaa itsensä, sinä Israelin Jumala, sinä Pelastaja. Job 11:7; Room. 11:33 16. Häpeään he joutuvat kaikki, pilkan kohteiksi. Pilkattuina kulkevat, nuo kuvien tekijät. Jes. 42:17; Jes. 44:9 17. Mutta Herra pelastaa Israelin iankaikkisella pelastuksella. Te ette joudu häpeään ettekä pilkattaviksi, ette ikinä, ikuisuuksien ikuisuuksiin saakka.

Herran eteen on kaikkien tultava

18. Näin sanoo Herra, joka on luonut taivaat: Hän on Jumala, joka on muovannut maan ja tehnyt sen, hän on asettanut sen lujasti paikoilleen. Ei hän sitä autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti. Hän sanoo: "Minä olen Herra, eikä toista ole." 19. En ole puhunut salassa, en pimeässä maankolkassa. En ole sanonut Jaakobin siemenelle: etsikää minua tyhjyydestä. Minä, Herra, puhun vanhurskautta, ilmoitan, mikä on oikein. 20. Kokoontukaa ja tulkaa tänne, astukaa esiin kaikki, te kansoista eloon jääneet. Eivät ne mitään ymmärrä ne, jotka kantavat puisia jumalankuviaan ja rukoilevat jumalaa, joka ei voi pelastaa. Tuom. 10:14; Jes. 44:18; Jes. 46:7 21. Ilmoittakaa ja tuokaa esiin - neuvotelkoot keskenään - kuka on tämän julistanut jo muinaisina aikoina, ilmoittanut aikoja sitten. Enkö minä, Herra! Minun lisäkseni ei ole yhtäkään Jumalaa, ei ketään vanhurskasta Jumalaa ja pelastajaa. Ei ole muuta Jumalaa kuin minä. Jes. 41:22; Jes. 43:11 22. Kääntykää minun puoleeni ja antakaa pelastaa itsenne, kaikki te maan ääret, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole. 23. Minä olen vannonut itseni kautta, minun suustani on lähtenyt totuus, peruuttamaton sana: Minun edessäni on kaikkien polvien notkistuttava, minulle pitää jokaisen kielen vannoa valansa. Jes. 19:18; Room. 14:11; Fil. 2:9 24. He sanovat minusta: "Ainoastaan Herrassa on vanhurskaus ja voima." Hänen luokseen tulevat häveten kaikki, jotka ovat palaneet vihasta häntä vastaan. Jes. 41:11 25. Herrassa tulee vanhurskaaksi ja hänestä kerskaa koko Israelin heimo. Ap. t. 13:39



Kirjaudu
Rekisteröidy