Jesajan kirja

61. luku

Herran Voideltu tuo ilosanoman

1. Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä Herra on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille53. Hän on lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleiden kirpoamista, Ps. 45:8; Jes. 11:2; Jes. 42:1; Jes. 42:7; Matt. 11:5; Luuk. 4:18{Tai: "köyhille".} 2. julistamaan Herran suosion vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia, Jes. 63:4; Matt. 5:4 3. panemaan Siionin murheellisten päähän juhlapäähineen tuhkan sijaan, antamaan heille iloöljyä murheen sijaan ja ylistyksen viitan masentuneen hengen sijaan. Ja heitä kutsutaan vanhurskauden tammiksi, Herran istutukseksi hänen kirkkautensa ilmoittamiseksi. Jes. 60:21

Israelin uudistus

4. He rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, kohottavat ennalleen esi-isien autioituneet asuinpaikat. He palauttavat ennalleen rauniokaupungit, jotka ovat olleet autioina polvesta polveen. Jes. 58:12 5. Vieraat paimentavat teidän laumojanne, muukalaiset ovat peltomiehiänne ja viinitarhureitanne. Jes. 14:2 6. Mutta teitä kutsutaan Herran papeiksi, nimitetään meidän Jumalamme palvelijoiksi. Te saatte nauttia kansojen rikkauksista ja kerskua niiden aarteista. Jes. 60:16; Jes. 66:21 7. Häpeänne hyvitetään teille kaksin verroin, ja pilkatut saavat riemuita osastaan. He saavat kaksinkertaisen perinnön maassaan, heillä on oleva iankaikkinen ilo, Jes. 35:10; Jes. 40:2; Jes. 51:11 8. sillä minä, Herra, rakastan oikeutta, vihaan riistoa ja vääryyttä. Minä annan heille palkan uskollisesti ja teen heidän kanssaan iankaikkisen liiton. Jes. 54:10; Jes. 55:3 9. Heidän siemenensä tulee tunnetuksi kansojen keskellä ja heidän versonsa kansakuntien joukossa. Kaikki, jotka heidät näkevät, huomaavat, että he ovat Herran siunaama siemen.

Pelastuksen ilo

10. Minä iloitsen suuresti Herrassa, minun sieluni riemuitsee Jumalassani, sillä hän pukee ylleni pelastuksen vaatteet ja verhoaa minut vanhurskauden viittaan. Olen kuin sulhanen, joka kantaa papin tavoin juhlapäähinettä, ja kuin morsian, joka on kaunistautunut koruillaan. Sak. 3:4; Ilm. 3:5 11. Niin kuin maa työntää esiin versojaan ja puutarha saa kylvetyn siemenen kasvamaan, niin saattaa Herra, Herra, versomaan vanhurskauden ja kiitoksen kaikkien kansojen nähden.



Kirjaudu
Rekisteröidy