Jesajan kirja

66. luku

Nöyrät pelastuvat, tottelemattomat tuomitaan

1. Näin sanoo Herra: Taivas on minun valtaistuimeni, ja maa on minun jalkojeni astinlauta. Millaisen rakennuksen te minulle rakentaisitte, millainen paikka olisi leposijani? 1. Kun. 8:27; Matt. 5:34; Ap. t. 7:48-49 2. Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ne ovat olemassa, sanoo Herra. Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särkynyt henki ja arka tunto minun sanani edessä. Ps. 35:19; Ps. 51:19; Jes. 57:15 3. Teurastetaan härkä uhriksi, mutta tapetaan myös mies, uhrataan lammas, ikään kuin taitettaisiin koiralta niska. Joku uhraa ruokauhrina sian verta, joku polttaa suitsuketta ja ylistää kauhistavia epäjumalia. Nämä ovat valinneet omat tiensä ja heidän sielunsa on mieltynyt heidän iljetyksiinsä. 4. Niinpä minäkin valitsen heidän vaivaamisensa ja annan heitä kohdata sen, mitä he pelkäävät, sillä kukaan ei vastannut, kun minä kutsuin. He eivät kuunnelleet, kun minä puhuin, vaan tekivät sitä, mikä on pahaa minun silmissäni, ja valitsivat sen, mikä ei ole minulle mieleen. Sananl. 1:14; Jes. 65:12; Jer. 7:13 5. Kuulkaa Herran sana, te, jotka vapisette hänen sanansa edessä: Teidän veljenne, jotka vihaavat teitä ja työntävät teidät luotaan minun nimeni tähden, sanovat: "Osoittakoon Herra kunniansa, niin että me näemme teidän ilonne!" Mutta he joutuvat häpeään. 6. Metelin ääni kaupungista! Ääni temppelistä! Herran ääni: hän maksaa palkan vihollisilleen.

Siionin tuleva kunnia

7. Ennen kuin Siion tuntee kipuja, hän jo synnyttää; ennen kuin tuskat tulevat, hän synnyttää poikalapsen. Ilm. 12:5 8. Kuka on tällaista kuullut? Kuka on nähnyt tällaista? Syntyykö maa yhden päivän kivulla, tai synnytetäänkö kansa yhdellä kertaa? Siionhan tunsi kipuja ja samalla jo synnytti lapsensa. 9. Minäkö avaisin kohdun suun antamatta voimaa synnyttää, sanoo Herra, tai minäkö, joka annan voiman synnyttää, estäisin synnyttämästä? 10. Iloitkaa Jerusalemin kanssa ja riemuitkaa hänestä kaikki te, jotka rakastatte häntä. Iloitkaa suuresti hänen kanssaan, te, jotka olette surreet hänen tähtensä, 11. jotta saisitte imeä kylliksenne hänen lohdutuksensa rinnoista, että joisitte ja nauttisitte hänen kunniansa runsaudesta. 12. Sillä näin sanoo Herra: Minä ohjaan hänen luokseen rauhan kuin virran ja kansojen rikkaudet kuin tulvivan joen. Te vain imette, teitä kannetaan käsissä, pidetään polvilla ja hyväillään. Jes. 48:18; Jes. 49:22; Jes. 60:16 13. Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minäkin lohdutan teitä; Jerusalemissa te saatte lohdutuksen. Jes. 49:13 14. Te näette sen, ja teidän sydämenne iloitsee ja luunne virkistyvät kuin vihanta ruoho. Herran käsi tulee tunnetuksi hänen palvelijoilleen, mutta vihansa hän osoittaa vihollisilleen.

Herran tuli ja miekka tuomitsevat

15. Katso, Herra saapuu tulessa, ja hänen vaununsa ovat kuin myrsky. Hän antaa vihansa purkautua raivoisasti, nuhtelunsa tulenliekeissä. 2. Tess. 1:8; 2. Piet. 3:7 16. Herra käy oikeutta kaiken lihan kanssa tulella ja miekalla. Herran surmaamia on oleva paljon. Ilm. 19:20 17. Niistä, jotka pyhittäytyvät ja puhdistautuvat puutarhamenoja varten seuraten miestä, joka on heidän keskellään, ja jotka syövät sianlihaa ja muuta inhottavaa, myös hiiriä, niistä kaikista tulee loppu, sanoo Herra. Jes. 65:3

Herran kunnia ilmestyy

18. Minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa. Aika tulee, jolloin minä kokoan kaikki kansat ja kielet, ja ne tulevat ja näkevät minun kunniani. 19. Minä teen tunnusteon heidän keskellään ja lähetän eloon jääneitä heidän joukostaan vieraiden kansojen luo Tarsiiseen, Puuliin ja Luudiin, jousenjännittäjien luo, Tuubaliin ja Jaavaniin59, kaukaisiin merensaariin, jotka eivät ole kuulleet minusta kerrottavan eivätkä ole nähneet minun kunniaani. He ilmoittavat minun kunniani kansojen keskuudessa. 1. Moos. 10:2; Mal. 1:11{So. Kreikkaan.} 20. He tuovat kaikki teidän veljenne kaikista kansoista hevosilla, avoimilla vaunuilla ja katetuilla vankkureilla, muuleilla ja ratsukameleilla uhrilahjana Herralle minun pyhälle vuorelleni Jerusalemiin, niin kuin israelilaiset tuovat ruokauhrin puhtaassa astiassa Herran huoneeseen, sanoo Herra. 3. Moos. 2:1; Jes. 3:5 21. Ja heitäkin minä otan leeviläisiksi papeiksi, sanoo Herra. 1. Piet. 2:5 22. Niin kuin uudet taivaat ja uusi maa, jotka minä teen, niin pysyvät teidän siemenenne ja teidän nimenne. Jes. 65:17; Jer. 31:35-36; 2. Piet. 3:13; Ilm. 21:1 23. Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina kaikki ihmiset tulevat ja kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. Sak. 14:16 24. Ja he lähtevät ulos katselemaan minusta luopuneiden ruumiita. Niiden mato ei kuole eikä niiden tuli sammu, ne ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle. Dan. 12:2; Mark. 9:48



Kirjaudu
Rekisteröidy