Tuomarien kirja

20. luku

Israel päättää kostaa benjaminilaisille

1. Sitten kaikki israelilaiset Daanista Beersebaan asti, samoin kuin Gileadin maasta, lähtivät liikkeelle, ja seurakunta kokoontui yhtenä miehenä Herran eteen Mispaan. Tuom. 11:11 2. Kaikki kansan päämiehet kaikista Israelin heimoista astuivat esiin Jumalan kansan kokouksessa, jossa oli neljäsataatuhatta miekoin varustettua jalkamiestä. 3. Benjaminilaiset saivat kuulla, että israelilaiset olivat menneet Mispaan. Israelilaiset sanoivat: "Kertokaa, kuinka tämä paha teko tapahtui." 4. Silloin se leeviläinen, murhatun naisen mies, vastasi: "Minä ja sivuvaimoni olimme tulleet Benjaminin Gibeaan yöpyäksemme siellä. Tuom. 19:15 5. Silloin Gibean miehet nousivat minua vastaan ja piirittivät yöllä talon, jossa minä olin. Minut he aikoivat tappaa, ja sivuvaimolleni he tekivät väkivaltaa, niin että hän kuoli. 6. Minä tartuin sivuvaimooni, paloittelin hänet ja lähetin kappaleet kaikkialle Israelin perintömaan alueelle, koska gibealaiset olivat tehneet Israelissa irstaan ja häpeällisen teon. 7. Kaikki te israelilaiset! Esittäkää mielipiteenne ja neuvonne tässä asiassa." 8. Silloin koko kansa nousi yhtenä miehenä ja sanoi: "Kukaan meistä ei mene telttaansa eikä yksikään poistu kotiinsa. 9. Me teemme Gibealle nyt tämän: hyökkäämme sitä vastaan arvan mukaan. 10. Me otamme jokaisesta Israelin heimosta kymmenen miestä sadasta, sata tuhannesta ja tuhat kymmenestätuhannesta hankkimaan muonaa kansalle, että se voisi mennä kostamaan Benjaminin Gibealle sen häpeällisen teon, jonka se on tehnyt Israelissa." 11. Niin kaikki Israelin miehet kokoontuivat yhtenä miehenä kaupunkia vastaan. 12. Israelin heimot lähettivät miehiä kaikkiin Benjaminin sukuihin sanomaan: "Mikä paha teko teidän keskuudessanne onkaan tehty! 13. Luovuttakaa nyt ne miehet, nuo kelvottomat gibealaiset, surmataksemme heidät ja poistaaksemme pahan Israelista." Mutta benjaminilaiset eivät tahtoneet kuulla israelilaisia veljiään, Hoos. 9:9; Hoos. 10:9 14. vaan kokoontuivat kaupungeistaan Gibeaan lähteäkseen sotaan israelilaisia vastaan. 15. Sinä päivänä pidettiin benjaminilaisten katselmus. Kaupungeista tuli kaksikymmentäkuusituhatta miekkamiestä. Sen lisäksi katselmuksessa oli Gibean asukkaita seitsemänsataa valiomiestä. 16. Koko tässä joukossa oli seitsemänsataa vasenkätistä valiomiestä. Jokainen heistä osasi lingota kiven erehtymättä, hiuskarvan tarkkuudella.

Veljessota

17. Myös Israelin miehet katsastettiin. Benjaminilaisia lukuun ottamatta heitä oli neljäsataatuhatta miekkamiestä, kaikki sotilaita. 18. Israelilaiset nousivat ja lähtivät Beeteliin kysymään neuvoa Jumalalta. He sanoivat: "Kenen on lähdettävä ensimmäisenä taistelemaan meidän puolestamme benjaminilaisia vastaan?" Herra vastasi: "Juuda ensimmäisenä." Tuom. 1:1-2 19. Aamulla israelilaiset lähtivät liikkeelle ja leiriytyivät Gibean edustalle. 20. Sitten Israelin miehet lähtivät taistelemaan benjaminilaisia vastaan ja asettuivat rintamaan Gibean edustalle. 21. Silloin benjaminilaiset hyökkäsivät ulos Gibeasta ja löivät maahan sinä päivänä Israelista kaksikymmentäkaksituhatta miestä. 22. Mutta kansa, Israelin miehet, kokosi voimansa, ja he asettuivat jälleen rintamaan samalle paikalle, mihin olivat asettuneet ensimmäisenä päivänä. 23. Israelilaiset olivat näet menneet Herran eteen, itkeneet iltaan asti ja kysyneet Herralta: "Onko meidän vielä ryhdyttävä taisteluun veljiämme, benjaminilaisia, vastaan?" Herra oli vastannut: "Lähtekää taistelemaan heitä vastaan." 24. Kun israelilaiset toisena päivänä lähenivät benjaminilaisia, 25. nämä lähtivät jälleen Gibeasta heitä vastaan ja löivät maahan vielä kahdeksantoistatuhatta israelilaista miestä, kaikki miekkamiehiä. 26. Silloin kaikki israelilaiset, koko kansa, lähtivät Beeteliin. He itkivät ja istuivat siellä Herran edessä, paastosivat sen päivän iltaan asti ja uhrasivat polttouhreja ja yhteysuhreja Herran edessä. Tuom. 21:2 27. Israelilaiset pyysivät sanaa Herralta, sillä Jumalan liitonarkku oli siihen aikaan Beetelissä. 28. Piinehas, Aaronin pojan Eleasarin poika, palveli siihen aikaan Herran edessä. Israelilaiset kysyivät: "Onko meidän vielä lähdettävä taisteluun veljiämme, benjaminilaisia, vastaan, vai luovutammeko?" Herra vastasi: "Lähtekää, sillä huomenna minä annan heidät teidän käsiinne." Joos. 22:13; Joos. 22:20 29. Sitten Israel asetti miehiä väijymään Gibean ympärille. Joos. 8:12 30. Kolmantena päivänä israelilaiset lähtivät taisteluun benjaminilaisia vastaan ja asettuivat rintamaan Gibeaa vastaan niin kuin edellisilläkin kerroilla. 31. Benjaminilaiset lähtivät kansaa vastaan, mutta joutuivat eristyksiin kaupungista. Ja kuten edellisilläkin kerroilla he saivat aluksi lyötyä kuoliaaksi noin kolmekymmentä Israelin miestä valtateillä, joista toinen vie Beeteliin, toinen kedon yli Gibeaan. 32. Silloin benjaminilaiset sanoivat: "He joutuvat tappiolle meidän edessämme kuten ennenkin." Mutta israelilaiset sanoivat: "Paetaan ja eristetään heidät kaupungista valtateille." 33. Niin kaikki Israelin miehet nousivat paikoiltaan, asettuivat rintamaan Baal-Taamariin, samalla kun väijyksissä oleva Israelin joukko syöksyi esiin paikaltaan Geban aukealta. 34. Koko Israelista tuli kymmenentuhatta valiomiestä Gibeaa vastaan. Syntyi ankara taistelu, eivätkä benjaminilaiset huomanneet, että onnettomuus oli kohtaamassa heitä. 35. Herra löi Benjaminin Israelin edessä, ja israelilaiset kaatoivat sinä päivänä Benjaminista kaksikymmentäviisituhatta sata miestä, kaikki miekkamiehiä. 36. Nyt benjaminilaiset näkivät olevansa lyötyjä. Israelin miehet olivat vetäytyneet benjaminilaisten edeltä, sillä he luottivat väijytykseen, jonka olivat asettaneet Gibean luo. Joos. 8:18 37. Silloin väijyksissä ollut joukko ryntäsi esiin, tunkeutui kaupunkiin ja surmasi kaikki kaupungin asukkaat miekalla. 38. Israelin miehet olivat sopineet väijyjien kanssa, että nämä panisivat sakean savun nousemaan kaupungista. 39. Israelin miehet siis kääntyivät ensin pakoon taistelusta. Kun benjaminilaiset saivat aluksi lyödyksi heitä kuoliaaksi noin kolmekymmentä miestä, he sanoivat: "Varmasti he joutuvat tappiolle meidän edessämme, niin kuin ensimmäisessäkin taistelussa." 40. Kaupungista alkoi kuitenkin nousta sovittu merkki, savupatsas. Kun benjaminilaiset kääntyivät katsomaan taakseen, he näkivät koko kaupungin nousevan savuna taivasta kohti. 41. Silloin israelilaiset kääntyivät takaisin, mutta Benjaminin miehet kauhistuivat, sillä he näkivät, että onnettomuus oli kohdannut heitä. 42. He kääntyivät Israelin miesten edestä pakoon autiomaahan päin, mutta sota seurasi heidän kintereillään, sillä lähikaupunkien asukkaat tuhosivat heitä alueillaan. 43. He saartoivat benjaminilaiset, ajoivat heitä takaa hellittämättä ja tallasivat heitä maahan lähellä Gibeaa, sen itäpuolella. 44. Niin kaatui Benjaminista kahdeksantoistatuhatta miestä, kaikki valiomiehiä. 45. Muut benjaminilaiset kääntyivät ja pakenivat autiomaahan Rimmonin kalliolle päin, mutta israelilaiset tappoivat heitä19 valtateillä ja surmasivat viisituhatta miestä. He seurasivat benjaminilaisten kintereillä Gideomiin asti ja surmasivat heistä vielä kaksituhatta miestä. 46. Sinä päivänä kaatui Benjaminista kaikkiaan kaksikymmentäviisituhatta miekkamiestä, kaikki valiomiehiä. 47. Kuusisataa benjaminilaista kääntyi ja pakeni autiomaahan, Rimmonin kalliolle ja jäivät sinne neljäksi kuukaudeksi. 48. Mutta Israelin miehet palasivat vielä takaisin benjaminilaisten maahan ja surmasivat miekalla heidän kaupungeissaan kaikki, sekä ihmiset että eläimet, jokaisen, jonka tapasivat. Ja kaikki alueen kaupungit he polttivat tulella.



Kirjaudu
Rekisteröidy