Kolmas Mooseksen kirja

17. luku

Teurastaminen ja uhraaminen

1. Herra puhui Moosekselle: 2. "Puhu Aaronille ja hänen pojilleen sekä kaikille israelilaisille. Sano heille: Tämä on käsky, jonka Herra on antanut: 3. Jos kuka tahansa Israelin heimosta teurastaa härän, karitsan tai vuohen leirissä tai leirin ulkopuolella 4. eikä tuo sitä ilmestysmajan portille ja uhraa sitä Herralle hänen13 asumuksensa edessä, sen miehen katsotaan syyllistyneen veritekoon. Hän on vuodattanut verta, ja hänet on poistettava kansansa keskuudesta. {Kirj.: "HERRAN".} 5. Näin tehtäköön, jotta israelilaiset toisivat uhrit papille Herran eteen ilmestysmajan ovelle ja uhraisivat ne yhteysuhriksi Herralle, sen sijaan että teurastaisivat ne kedolla. 6. Papin tulee vihmoa veri Herran alttarille, joka on ilmestysmajan oven edessä, ja polttaa rasva miellyttäväksi tuoksuksi Herralle. 7. He eivät saa enää uhrata uhrejaan vuohipukeille14, joita he haureudessaan seuraavat. Tämä on heille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen. 5. Moos. 32:17; Jes. 34:14; 1. Kor. 10:20{Tarkoittaa vuohipukin hahmossa palvottuja epäjumalia.} 8. Sano heille: Jos kuka tahansa Israelin heimoon kuuluva tai teidän keskuudessanne asuva muukalainen uhraa polttouhrin tai teurasuhrin 9. eikä tuo sitä ilmestysmajan ovelle Herralle uhrattavaksi, se mies on poistettava kansansa keskuudesta." 5. Moos. 12:4-7

Veren syönti kielletään

10. "Jos kuka tahansa Israelin heimoon kuuluva tai teidän keskuudessanne asuva muukalainen syö verta, mitä verta tahansa, minä käännän kasvoni sitä ihmistä vastaan, joka verta syö, ja hävitän hänet kansansa keskuudesta. 1. Moos. 9:4; 3. Moos. 3:17; 3. Moos. 7:26; 5. Moos. 12:16; 5. Moos. 12:23; 5. Moos. 15:23; Ap. t. 15:20 11. Veressä on näet lihan sielu15, ja minä olen antanut teille veren tuottamaan alttarilla sovituksen teidän sieluillenne. Veri tuottaa sovituksen, koska siinä on sielu. Hepr. 9:22{Tai: "elämä".} 12. Sen tähden minä olen sanonut israelilaisille: Kukaan teistä ei saa syödä verta, eikä myöskään keskuudessanne asuva muukalainen saa syödä verta. 13. Jos kuka tahansa Israelin heimoon kuuluva tai keskuudessanne asuva muukalainen pyydystää syötävän eläimen tai linnun, hänen on vuodatettava sen veri maahan ja peitettävä veri hiekalla. 14. Kaiken lihan sielu on sen veri; siinä on sen sielu. Siksi minä sanon israelilaisille: Älkää syökö minkään eläimen16 verta, sillä kaiken lihan sielu on sen veri. Jokainen, joka sitä syö, poistettakoon kansansa keskuudesta. 1. Moos. 9:4{Kirj.: "lihan".} 15. Jokainen, joka syö itsestään kuollutta tai kuoliaaksi raadeltua eläintä, on hän maan kansalainen tai muukalainen, pesköön vaatteensa ja peseytyköön vedessä. Hän on saastainen iltaan asti. Sitten hän on puhdas. 2. Moos. 22:30; 3. Moos. 11:40 16. Mutta jos hän ei pese vaatteitaan eikä peseydy, hän jää syynalaiseksi."



Kirjaudu
Rekisteröidy