1. luku
Sukuluettelo Aadamista Iisakiin
1. *Aadam, Seet, Enos, 1. Moos. 5:3Ensimmäinen ja Toinen aikakirja muodostavat juutalaisten kaanonissa yhden kirjan. Se käsittää ajanjakson Aadamista Juudan karkotukseen asti ja Persian kuninkaan Kooreksen käskyyn asti, jolla hän määräsi Jerusalemin temppelin rakennettavaksi. Rabbit ja kirkkoisät ovat pitäneet kirjaa Esran kirjoittamana. Ensimmäinen aikakirja päättyy Daavidin kuolemaan.2. Keenan, Mahalalel, Jered, 3. Hanok, Metusalah, Lemek, 4. Nooa, Seem, Haam ja Jaafet. 1. Moos. 9:185. Jaafetin pojat olivat Goomer, Maagog, Maadai, Jaavan, Tuubal, Mesek ja Tiiras. 1. Moos. 10:26. Goomerin pojat olivat Askenas, Diifat ja Toogarma. 7. Jaavanin pojat olivat Elisa ja Tarsisa, kittiläiset ja roodanilaiset. 8. Haamin pojat olivat Kuus, Misraim, Puut ja Kanaan. 9. Kuusin pojat olivat Seba, Havila, Sabta, Raema ja Sabteka. Raeman pojat olivat Saba ja Dedan. 10. Kuusille syntyi Nimrod. Hän oli ensimmäinen valtias maan päällä. 11. Misraimille syntyivät luudilaiset, anamilaiset, lehabilaiset, naftuhilaiset, 12. patrokselaiset ja kasluhilaiset, joista filistealaiset ovat lähteneet, sekä kaftorilaiset. 13. Kanaanille syntyivät Siidon, hänen esikoisensa, ja Heet, 14. sekä jebusilaiset, amorilaiset, girgasilaiset, 15. hivviläiset, arkilaiset, siiniläiset, 16. arvadilaiset, semarilaiset ja hamatilaiset. 17. Seemin pojat olivat Eelam, Assur, Arpaksad, Luud, Aram, Uus, Huul, Geter ja Mesek. 18. Arpaksadille syntyi Selah, ja Selahille syntyi Eeber*. Heprealaisten nimi johtuu todennäköisesti tästä nimestä.19. Eeberille syntyi kaksi poikaa. Toisen nimi oli Peleg, sillä hänen aikanaan jakaantui maa, ja hänen veljensä nimi oli Joktan. 20. Joktanille syntyivät Almodad, Selef, Hasarmavet, Jerah, 21. Hadoram, Uusal, Dikla, 22. Eebal, Abimael, Saba, 23. Oofir, Havila ja Joobab. Kaikki nämä olivat Joktanin poikia. 24. Seem, Arpaksad, Selah, 1. Moos. 11:1025. Eeber, Peleg, Regu, 26. Serug, Naahor, Terah, 27. Abram, se on Aabraham. 1. Moos. 17:528. Aabrahamin pojat olivat Iisak ja Ismael. 1. Moos. 16:15; 1. Moos. 21:2