2Aikak.

27. luku

Jootam Juudan kuninkaana

1. Jootam oli kahdenkymmenen viiden vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kuusitoista vuotta. Hänen äitinsä nimi oli Jerusa, Saadokin tytär. 2. Kun. 15:322. Hän teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, kuten hänen isänsä Ussia oli tehnyt, paitsi ettei hän tunkeutunut Herran temppeliin. Mutta kansa vaelsi yhä kelvottomasti. 2. Aik. 26:163. Hän rakennutti Yläportin Herran temppeliin ja rakennutti paljon Oofelin muuria. Neh. 3:26; Neh. 11:214. Hän rakennutti myös kaupunkeja Juudan vuoristoon, ja metsiin hän rakennutti linnoja ja torneja. 2. Aik. 26:105. Hän kävi sotaa ammonilaisten kuningasta vastaan ja voitti heidät. Ammonilaiset antoivat hänelle sinä vuonna sata talenttia hopeaa, kymmenentuhatta koor-mittaa vehnää ja kymmenentuhatta koor-mittaa ohria. Tämän ammonilaiset suorittivat hänelle myös toisena ja kolmantena vuotena. 6. Jootam tuli yhä mahtavammaksi, koska hän vaelsi vakaasti Herran, Jumalansa, edessä. 7. Mitä muuta on kerrottavaa Jootamista ja kaikista hänen sodistaan ja hänen vaelluksestaan, katso, se on kirjoitettuna Israelin ja Juudan kuningasten kirjassa. 8. Hän oli kahdenkymmenen viiden vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kuusitoista vuotta. 9. Jootam meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin Daavidin kaupunkiin. Hänen poikansa Aahas tuli kuninkaaksi hänen jälkeensä.



Kirjaudu
Rekisteröidy