1. luku

Rangaistus joka tulee Syyrialle, Filistealle, Tyyrolle, Edomille ja Ammonille

1. *Aamoksen sanat, hänen, joka oli Tekoan paimenia ja joka näki näyn Israelista kaksi vuotta ennen maanjäristystä, kun Juudan kuninkaana oli Ussia ja Israelin kuninkaana oli Jerobeam, Jooaksen poika. Aam. 7:14; Sak. 14:5
Aamos oli Tekoan karjapaimenia. Jumala kutsui hänet laumojensa keskeltä julistamaan sanansa Israelissa n. vuonna 760 eKr. ennen tulevaa maanjäristystä. Kirjansa ensimmäisessä osassa hän varoittaa tästä lähestyvästä rangaistuksesta lähikansoja sekä Juudaa ja Israelia. Toinen osa käsittää näkyjä uhaten kansaa rangaistuksilla ja päättyy suurenmoiseen messiaslupaukseen.
2. Näin hän sanoi: Herra karjahtelee Siionista, korottaa äänensä Jerusalemista, ja paimenten laitumet lakastuvat, ja Karmelin selänne kuivuu. Jer. 25:30; Hoos. 11:10; Joel 3:163. Näin sanoo Herra: Damaskon kolmen rikoksen ja neljänkin tähden en sitä peru, sillä se on jyrännyt Gileadia rautaisilla puimaäkeillä. Jes. 17:1; Jer. 49:234. Lähetän tulen Hasaelin* linnaan, ja se syö Benhadadin* palatsit. 2. Kun. 13:3; Jer. 49:27
Hasael, Syyrian kuningas n. 886–814 eKr.
Benhadad III, Hasaelin poika, Syyrian kuningas vuodesta 814 eKr.
5. Murran Damaskon portinsalvan, hävitän Bikat-Aavenin* hallitsijan ja Beet-Edenin* valtikan, ja Aramin* kansaa karkotetaan Kiiriin, sanoo Herra. 2. Kun. 16:9; Aam. 9:7
Paikkakunta Syyriassa.
Paikkakunta Benjaminin heimon alueella.
Aram = Syyria.
6. Näin sanoo Herra: Gassan kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden en sitä peru, koska he ovat vanginneet kaiken väen karkotusta varten ja luovuttaneet sen Edomille, 2. Aik. 21:16; Jer. 47:57. vaan lähetän tulen Gassan muuriin, ja se kuluttaa sen palatsit. 8. Hävitän Asdodin hallitsijan ja Askelonin* valtikan, ja ojennan käteni Ekronia vastaan, ja loputkin filistealaisista hukkuvat, sanoo Herra, Herra. Jer. 25:20
Filistealaisten kaupunki Välimeren rannalla.
9. Näin sanoo Herra: Tyyron kolmen rikoksen ja neljänkin tähden en peru sitä. Sillä he ovat luovuttaneet kaikki karkotettavat Edomille eivätkä ole muistaneet veljeysliittoa, Jes. 23:1; Hes. 28:1; Joel 3:410. ja lähetän tulen Tyyron muuriin ja se kuluttaa sen palatsit. Jer. 47:4; Hes. 26:3; Hes. 27:211. Näin sanoo Herra: Edomin kolmen rikoksen ja neljänkin tähden en peru sitä. Sillä se on vainonnut miekalla veljeään, tukahduttanut säälinsä, pitänyt ikuista vihaa ja säilyttänyt ainaisen raivonsa, 1. Moos. 27:40; 4. Moos. 20:20; Jes. 34:5; Jer. 49:7; Hes. 25:12; Ob. 1:1012. vaan lähetän tulen Teemania vastaan, ja se syö Bosran* palatsit. Edomin pääkaupunki.13. Näin sanoo Herra: Ammonilaisten kolmen rikoksen ja neljänkin tähden en peru sitä, sillä he ovat viiltäneet auki Gileadin raskaana olevat vaimot laajentaakseen aluettaan, Jer. 49:1; Hes. 25:214. vaan sytytän tulen Rabban muuriin, ja se syö sen palatsit, kun sotahuuto raikuu sodan päivänä, ja hirmumyrsky pauhaa myrskyn päivänä. 15. Heidän kuninkaansa vaeltaa karkotukseen, hän yhdessä ruhtinaidensa kanssa, sanoo Herra.

2. luku




Kirjaudu
Rekisteröidy