Aam.

9. luku

Herran viholliset tuhotaan

1. Näin Herran seisovan alttarin ääressä, ja hän sanoi: Lyö pylväänpäihin, niin että kynnykset vapisevat. Lyö niillä heitä kaikkia päähän niin, että ne menevät säpäleiksi. Tapan miekalla heistä viimeisetkin. Yksikään heistä ei pääse pakoon eikä kukaan heistä pelastu. Hes. 9:5; Aam. 2:142. Vaikka he kaivautuisivat helvettiin, sielläkin käteni tarttuisi heihin. Vaikka he nousisivat taivaaseen, sieltäkin syöksisin heidät alas. Ps. 139:7; Ob. 1:43. Vaikka he menisivät Karmelin harjanteelle, sieltäkin etsisin ja sieppaisin heidät. Vaikka he piiloutuisivat meren pohjaan silmieni edestä, sielläkin käskisin käärmeen heitä pistää. Jes. 27:14. Vaikka he kulkisivat vihollistensa edellä vankeuteen, käskisin miekan heitä tappamaan. Sillä luon katseeni heihin, heille pahaksi, en hyväksi. Ps. 34:17; Jer. 44:115. Herra, Herra Sebaot, hän, joka koskettaa maata, niin että se sulaa, että kaikki sen asukkaat murehtivat, että se nousee kaikkineen kuin Niili ja alenee kuin Egyptin virta, Tuom. 5:4; Aam. 8:8; Miika 1:4; Nah. 1:56. hän, joka on rakentanut yläsalinsa taivaisiin ja laskenut joukkonsa perustuksen maan päälle, ja joka kutsuu meren vedet ja vuodattaa ne maan pinnalle – Herra on hänen nimensä. Ps. 104:3; Aam. 4:13; Aam. 5:87. Ettekö te, israelilaiset, ole minulle kuin kuusilaisetkin? – tämä on Herran sana – enkö johdattanut Israelia Egyptin maasta ja filistealaisia Kaftorista ja aramilaisia Kiiristä? 1. Moos. 10:14; 5. Moos. 2:23; Aam. 1:5

Lupaus Israelille

8. Katso, Herran, Herran silmät ovat sitä valtakuntaa vastaan, joka syntiä tekee, ja hävitän sen maan päältä. Kuitenkaan en hävitä kokonaan Jaakobin heimoa, sanoo Herra. Jer. 30:119. Sillä katso, minä käsken seuloa Israelin heimoa kaikkien kansojen seassa, niin kuin seulalla seulotaan: jyväkään ei putoa maahan. 10. Miekkaan kuolevat kaikki kansani syntiset, jotka sanovat: "Ei saavuta, ei meitä kohtaa onnettomuus." Aam. 6:3

Lupaus hengelliselle Israelille

11. Sinä päivänä pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan ja korjaan sen repeämät ja pystytän sen luhistumat, ja rakennan sen sellaiseksi, kuin se oli entisinä päivinä, Ap. t. 15:1612. niin että he saavat omikseen Edomin jäännöksen ja kaikki pakanakansat, joiden keskellä nimeäni julistetaan – tämä on Herran sana – hän sen tekee. Jes. 44:513. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin kyntäjä tavoittaa sadonkorjaajan ja rypäleiden polkija siemenen kylväjän, jolloin vuoret vuotavat nuorta viiniä ja kaikki kukkulat ovat hedelmällisiä. 3. Moos. 26:5; Joel 3:1814. Palautan kansani Israelin vankeudesta. He rakentavat jälleen autiot kaupungit ja asuvat niissä. He istuttavat viinitarhoja ja juovat niiden viiniä. He perustavat puutarhoja ja syövät niiden hedelmiä. 5. Moos. 28:30; 5. Moos. 28:39; Aam. 5:1115. Istutan heidät heidän maahansa, eikä heitä enää revitä pois maasta, jonka olen heille antanut, sanoo Herra, Jumalasi. 2. Moos. 15:17; Jer. 32:41



Kirjaudu
Rekisteröidy