1. luku

Daniel viedään Baabeliin

1. *Joojakimin, Juudan kuninkaan, kolmantena hallitusvuotena tuli Nebukadnessar, Baabelin kuningas, Jerusalemin edustalle ja piiritti sitä. 2. Aik. 36:6
Daniel vietiin karkotukseen jo vuonna 607 ja oli siellä Kooreksen ensimmäiseen vuoteen asti eli vuoteen 538 eKr. Jumala ilmaisi Nebukadnessarille Danielin kautta tämän unen ja sen suurvaltoja koskevan merkityksen. Daniel selitti myös Belsassarin näkemän kirjoituksen. Kirja kertoo myös Danielin ystävistä ja heidän pelastumisestaan tulisesta pätsistä sekä Danielin selviämisestä leijonien luolasta. Messiaanisia ennustuksia ovat varsinkin 2:44, 7:13s., 9:24–27. Dan. 2:4–7:28 on kirjoitettu arameaksi, muut osat hepreaksi. Kirja on Danielin kirjoittama.
2. Herra antoi hänen käsiinsä Joojakimin, Juudan kuninkaan, sekä loput Jumalan huoneen astioista, ja hän vei ne Sinearin maahan jumalansa huoneeseen. Hän vei astiat jumalansa aarrekammioon. 1. Moos. 10:103. Kuningas käski ylimmäisen hoviherransa Aspenaan tuoda israelilaisia poikia, jotka olivat kuninkaallista sukua tai ylimysperheistä, 2. Kun. 20:18; Jes. 39:74. nuorukaisia, joissa ei ollut mitään virhettä ja jotka olivat muodoltaan kauniita, jotka kykenivät käsittämään kaikkea viisautta, olivat terävä-älyisiä ja hyväoppisia ja jotka olisivat kelvollisia palvelemaan kuninkaan hovissa. Heille hänen tuli opettaa kaldealaisten kirjoitusta ja kieltä. 5. Kuningas määräsi heille jokapäiväiseksi ravinnoksi ruokaa kuninkaan pöydästä ja viiniä, jota hän itse joi. Niin heitä oli kasvatettava kolme vuotta, ja niiden kuluttua heidän tuli astua kuninkaan palvelukseen. 6. Heidän joukossaan olivat juutalaiset pojat Daniel, Hananja, Miisael ja Asarja. 7. Hoviherrojen päällikkö antoi heille nimet: Danielille hän antoi nimen Beltsassar, Hananjalle nimen Sadrak, Miisaelille nimen Meesak ja Asarjalle nimen Abednego. Dan. 4:58. Daniel päätti lujasti olla saastuttamatta itseään kuninkaan pöydän ruualla ja viinillä, jota tämä joi, ja anoi hoviherrojen päälliköltä, ettei hänen tarvitsisi saastuttaa itseään. 9. Jumala salli Danielin saada suosion ja armon hoviherrojen päällikön edessä. 1. Moos. 39:2110. Hoviherrojen päällikkö sanoi Danielille: "Minä pelkään, että jos herrani, kuningas, joka on määrännyt ruokanne ja juomanne, huomaa kasvonne laihemmiksi kuin muiden ikäistenne nuorukaisten, te saatatte minun pääni vaaraan kuninkaan edessä." 11. Silloin Daniel sanoi katsastajalle, jonka hoviherrojen päällikkö oli määrännyt pitämään silmällä Danielia, Hananjaa, Miisaelia ja Asarjaa: 12. "Koettele palvelijoitasi kymmenen päivää, ja annettakoon meille vihannesruokaa syödäksemme ja vettä juodaksemme. 13. Sitten tarkastettakoon edessäsi, miltä näytämme ja miltä näyttävät ne nuorukaiset, jotka syövät kuninkaan pöydän ruokaa. Tee sitten palvelijoillesi sen mukaan, mitä silloin havaitset." 14. Hän kuuli heitä tässä asiassa ja koetteli heitä kymmenen päivää. 15. Mutta kymmenen päivän kuluttua havaittiin heidät muodoltaan kauniimmiksi ja ruumiiltaan lihavammiksi kuin yksikään niistä nuorukaisista, jotka söivät kuninkaan pöydän ruokaa. 16. Katsastaja jätti pois heille määrätyn ruuan ja heidän juotavansa viinin ja antoi heille vihannesruokaa. 17. Jumala antoi näille neljälle nuorukaiselle taidon käsittää kaikki kirjoitukset ja kaiken viisauden; ja Daniel ymmärsi myös kaikki näyt ja unet. 18. Kun ne päivät olivat kuluneet, joiden jälkeen kuningas oli käskenyt tuoda heidät esiin, niin hoviherrojen päällikkö toi heidät Nebukadnessarin eteen. 19. Kun nyt kuningas keskusteli heidän kanssaan, heidän joukossaan ei ollut yhtään Danielin, Hananjan, Miisaelin ja Asarjan veroista. Niin he tulivat kuninkaan palvelijoiksi. 20. Kaikissa viisautta ja ymmärrystä vaativissa asioissa, joita kuningas heiltä kyseli, hän havaitsi heidät kymmenen kertaa etevämmiksi kuin kaikki tietäjät ja noidat, mitä oli koko hänen valtakunnassaan. 21. Daniel oli siellä kuningas Kooreksen ensimmäiseen vuoteen asti. Dan. 6:28; Dan. 10:1



Kirjaudu
Rekisteröidy