Hoos.

Kehotusta valppauteen

1. Kuulkaa tämä, te papit, pankaa merkille, te Israelin heimo, ja ottakaa korviinne, te kuninkaan huone: teille on tämä tuomio. Sillä te olette olleet paula Mispalle, verkko, joka on levitetty Taaborille. 1. Kun. 12:322. Luopiot ovat vajonneet syvälle turmioon, mutta minä olen kuritus heille kaikille. 3. Minä tunnen Efraimin, eikä Israel ole minulta piilossa. Sillä nyt sinä, Efraim, olet haureutta harjoittanut, Israel on itsensä saastuttanut. 4. Heidän tekonsa eivät salli heidän kääntyä heidän Jumalansa puoleen, sillä haureuden henki on heidän sisimmässään eivätkä he tunne Herraa. 5. Israelin ylpeys syyttää häntä vasten kasvoja, ja Israel ja Efraim kompastuvat syntivelkaansa. Myös Juuda kompastuu heidän kanssaan. Hoos. 7:106. Lampaittensa ja nautojensa kanssa he tulevat etsimään Herraa, mutta eivät löydä. Hän on vetäytynyt heistä pois. 7. He ovat olleet uskottomia Herralle, sillä he ovat synnyttäneet vieraita lapsia. Nyt uudenkuun juhla syö heidät maineen. Hoos. 2:48. Puhaltakaa torveen Gibeassa, trumpettiin Raamassa, nostakaa sotahuuto Beet-Aavenissa. Ovat jo kintereilläsi, Benjamin! 9. Efraim on tuleva autioksi kurituksen päivänä. Israelin heimokunnille olen ilmoittanut, mikä on totta. 10. Juudan ruhtinaat ovat tulleet rajansiirtäjien kaltaisiksi. Vuodatan heidän päälleen vihani kuin vedet. 5. Moos. 19:14; 5. Moos. 27:1711. Sorrettu on Efraim ja loukattu hänen oikeutensa, sillä hän tahtoi vaeltaa ihmiskäskyjen mukaan. 12. Mutta minä olen Efraimille kuin koi ja Juudan heimolle kuin mätä. 13. Mutta kun Efraim näki sairautensa ja Juuda haavansa, Efraim meni Assuriin, lähetti sanan suurkuninkaalle. Mutta tämä ei voinut teitä parantaa eikä tehdä terveeksi haavaanne. 2. Kun. 15:19; 2. Kun. 16:7; Hoos. 10:6; Hoos. 12:114. Sillä minä olen Efraimille kuin leijona, Juudan heimolle kuin nuori leijona. Minä, minä raatelen, menen ja kannan pois, eikä pelastajaa ole. Hoos. 13:715. Lähden ja palaan takaisin paikoilleni, kunnes he ovat tunnustaneet syyllisyytensä ja etsivät kasvojani. Ahdistuksessaan he etsivät minua.

6. luku




Kirjaudu
Rekisteröidy