Jes.

13. luku

Baabelia koskeva Herran sana

1. Profeettasana Baabelista, Jesajan, Aamosin pojan, näkemä. Jes. 21:1; Jer. 50:1; Jer. 51:12. Pystyttäkää viiri paljaalle vuoren laelle, korottakaa äänenne heille, viittokaa heitä kädellä menemään sisälle ruhtinaiden porteista. 3. Minä olen antanut käskyn pyhitetyilleni ja kutsunut sankarini vihani työhön, ne, jotka riemuitsevat valtasuuruudestani. 4. Kuule, vuorilla käy kuin paljojen kansojen pauhu. Kuule valtakuntien, kokoontuneitten kansojen kohinaa: Herra Sebaot katsastaa sotajoukkoaan. 5. He tulevat kaukaisesta maasta, taivaan ääristä, Herra ja hänen vihansa aseet, hävittämään kaiken maan. 6. Valittakaa, sillä Herran päivä on lähellä, se tulee hävityksenä Kaikkivaltiaalta. Joel 1:157. Sen tähden kaikki kädet herpoavat, ja kaikki ihmissydämet raukeavat. 8. He pelästyvät, kivut ja tuskat valtaavat heidät, he vääntelehtivät kuin synnyttäjä, tuijottavat toisiinsa kauhistuneina ja kasvot tulta leiskuen. 9. Katso, Herran päivä tulee, tulee armottomana, tulee kiivaus ja vihan hehku, tekemään autioksi maan ja hävittämään siitä syntiset. 10. Sillä taivaan tähdet ja Orionin tähdet eivät loista valollaan, aurinko on pimeä noustessaan, kuu ei kajasta kirkkaana. Hes. 32:7; Joel 2:10; Joel 2:31; Joel 3:15; Aam. 5:8; Matt. 24:29; Mark. 13:24; Luuk. 21:2511. Kostan maanpiirille sen pahuuden ja jumalattomille heidän pahat tekonsa. Lopetan julkeitten kopeuden ja painan maahan väkivaltaisten ylpeyden. 12. Teen kuolevaiset harvinaisemmiksi kuin puhdas kulta, ihmiset harvinaisemmiksi kuin Oofirin kulta*. 1. Kun. 9:28; Job 28:16
Kullanhakumatka Oofiriin kesti yli vuoden ja tapahtui kolmen eri vuoden aikana. Oofir lienee sijainnut Intiassa.
13. Sen tähden järisytän taivaat, ja maa järkkyy paikaltaan Herran Sebaotin kiivaudesta, hänen vihansa hehkun päivänä. 14. Kuin säikytetyt gasellit ja kuin lampaat, joilla ei ole kokoajaa, he kääntyvät kukin kansansa luo, pakenevat kukin omalle maalleen. 15. Kuka ikinä tavoitetaan, se lävistetään. Se, joka joutuu kiinni, kaatuu miekkaan. 16. Heidän pienet lapsensa murskataan heidän silmiensä edessä, heidän talonsa ryöstetään, ja heidän vaimonsa raiskataan. Ps. 137:817. Katso, herätän heitä vastaan meedialaiset, jotka eivät huoli hopeasta eivätkä välitä kullasta. 18. Heidän jousensa kaatavat nuoria miehiä. He eivät armahda kohdun hedelmää eivätkä sääli lapsia. 19. Silloin Baabelin, valtakuntien kaunistuksen, kaldealaisten ylpeyden ja loiston, käy kuin Sodoman ja Gomorran, jotka Jumala hävitti. 1. Moos. 19:24; Jes. 1:9; Jer. 49:18; Jer. 50:4020. Sitä ei ikinä enää asuta. Se jää autioksi polvesta polveen. Arabi ei tee sinne telttaansa, eivätkä paimenet lepuuta siellä laumaansa. 21. Erämaan eläimet lepäävät siellä, sen huoneet ovat pöllöjä täynnä, strutsit asuvat siellä, ja vuohipukit siellä hyppelevät. Jes. 34:13; Jer. 50:39; Ilm. 18:222. Sakaalit ulvovat sen palatseissa ja hyeenat huvilinnoissa. Sen aika on lähellä, tulemaisillaan. Sen päiviä ei pidennetä.



Kirjaudu
Rekisteröidy