1. luku

Salomonin sananlaskujen ensimmäinen osa

Mistä viisaus löytyy

1. *Salomon, Daavidin pojan, Israelin kuninkaan, sananlaskut, 1. Kun. 4:32
Sananlaskujen kirja kuuluu viisauskirjallisuuden lajiin. Erityisesti Salomo tunnetaan sananlaskujen sepittäjänä. 29 ensimmäistä lukua onkin peräisin Salomolta. Kahdeksas luku käsittelee persoonallista Viisautta eli Jumalan Poikaa. Aagarin lauselmia on luvussa 30 ja kohdassa 31:1-9 kuningas Lemuelin sananlaskuja. 31:10–31 sisältää kelpo vaimon ylistyksen.
2. viisauden ja kurin* oppimiseksi, ymmärryksen sanojen ymmärtämiseksi, Kuri tarkoittaa tässä Jumalan sanan opetuksella ja kasvatuksella asetettavia rajoja. Voidaan kääntää myös sanoilla 'kasvatus', 'opetus'.3. taitoa tuovan kurin, vanhurskauden, oikeuden ja vilpittömyyden saamiseksi sekä 4. antamaan viisautta yksinkertaisille, tietoa ja taitoa nuorille. 5. Viisas kuulkoon ja saakoon oppia lisää, ja ymmärtäväinen hankkikoon elämänohjeita 6. ymmärtääkseen sananlaskuja ja vertauksia, viisasten sanoja ja heidän arvoituksiaan. 7. Herran pelko on tiedon alku. Tyhmät pitävät halpana viisauden ja kurin. Job 28:28; Ps. 111:10; Sananl. 9:108. Kuule, poikani, isäsi kuritusta äläkä hylkää äitisi opetusta, Sananl. 6:20; Sananl. 19:209. sillä ne ovat ihana seppele päähäsi ja ketjut kaulaasi. Sananl. 4:9; Sananl. 25:12

Älä seuraa jumalattomia

10. Poikani, jos pahantekijät sinua viekoittelevat, älä suostu. Sananl. 16:2911. Jos he sanovat: "Lähde mukaamme! Väijykäämme verta, vaanikaamme viatonta ilman syytä. 12. Nielaiskaamme kuin helvetti heidät elävältä, kokonaisina kuin hautaan vaipuvat. 13. Saamme kaikenlaista kallista tavaraa ja täytämme talomme saaliilla. 14. Heitä arpasi kanssamme, yhteinen kukkaro olkoon meillä kaikilla." – 15. Älä lähde, poikani, samalle tielle kuin he. Pidätä jalkasi heidän poluiltaan. 16. Sillä heidän jalkansa juoksevat pahuuteen ja kiiruhtavat vuodattamaan verta. Jes. 59:7; Room. 3:1517. Sillä turhaa on levittää verkko kaikille siivekkäille, niin että ne sen näkevät. 18. Omaa vertaan he väijyvät ja vaanivat omaa henkeään. 19. Näin käy jokaiselle, joka himoitsee toisen omaa. Se vie haltijaltaan hengen. 1. Tim. 6:1020. Viisaus huutaa kadulla ja antaa äänensä kuulua toreilla. 21. Meluisten katujen kulmissa se kutsuu, kaupungissa se lausuu sanansa porttien ovilta: Sananl. 8:122. Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan teillä pilkkaajilla on halu pilkkaan ja te, tyhmät, vihaatte tietoa?

Kääntykää Herran puoleen

23. Kääntykää minun nuhdeltavikseni. Katso, minä vuodatan teille Henkeni ja saatan sanani tiedoksenne. 24. Mutta kun kutsuin, te estelitte, kun ojensin kättäni, kukaan ei ottanut vaarin, Jes. 65:2; Jes. 66:4; Jer. 7:1325. vaan te hylkäsitte kaikki neuvoni ettekä suostuneet nuhteisiini, 26. niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte. Ps. 2:4; Ps. 37:13; Ps. 59:9; Sananl. 3:3427. Kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus, 28. silloin he kutsuvat minua, mutta en vastaa, he etsivät minua, mutta eivät löydä. Jer. 11:11; Jer. 14:12; Hes. 8:18; Miika 3:4; Sak. 7:1329. Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet Herran pelkoa 30. eivätkä suostuneet neuvooni, vaan pitivät kaikkea nuhdettani halpana, 31. he saavat syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat tarpeekseen omista hankkeistaan. Jes. 3:1032. Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa. 33. Mutta se, joka minua kuulee, asuu turvassa ja on rauhassa onnettomuuden kauhuilta.



Kirjaudu
Rekisteröidy