Evankelio Luukaalta

1. Katsahtaessaan Hän näki rikkaitten heittävän lahjojaan uhritorveen. Mark. 12:41-44 2. Näki myös köyhän lesken heittävän siihen kaksi ropoa. 3. Silloin lausui: "Totisesti sanon teille: tämä köyhä leski heitti enemmän kuin kaikki muut. 4. Sillä kaikki nuo heittivät liiastaan uhrilahjain sekaan, mutta tämä heitti puutteestaan koko elämisen, mitä hänellä oli." 5. Kun muutamat puhuivat pyhäköstä, että se oli kaunistettu kauniilla kivillä ja temppelilahjoilla, Hän sanoi: {ss Kaksi näköalaa sulautuu yhteen, mikä on yleistä profetioissa: Jerusalemin hävitys vuonna 70 jKr. sekä mailmanajan lopun ahdistukset ja Kristuksen paluu. Ks. alaviittaa Mk. 13:1.} 6. "Päivät tulevat, jolloin tästä, mitä katselette, ei jää kiveä kiven päälle maahan sortumatta." 7. Niin kysyivät Häneltä sanoen: "Opettaja, milloin tämä sitten tapahtuu?" ja: "Mikä on merkkinä, kun nämä toteutuvat?" 8. Sanoi: "Varokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monet tulevat nimessäni sanoen: 'Minä olen' ja: 'Aika on lähellä.' Älkää siis menkö perässään. 9. Kun kuulette taisteluista ja kapinoista, älkää pelästykö. Sillä näitten täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule vielä heti." 10. Sitten sanoi heille: "Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, 11. tulee suuria maanjäristyksiä ja ruttoa ja nälänhätää monin paikoin. On myös pelottavia näkyjä ja suuria merkkejä taivaasta. 12. Mutta ennen tätä kaikkea käyvät teihin käsiksi ja vainoavat ja luovuttavat kokoushuoneisiin ja vankiloihin ja vetävät kuningasten ja maaherrain eteen Minun nimeni tähden. Matt. 10:17; Matt. 23:34; Mark. 13:9; Luuk. 12:11 13. Näin saatte tilaisuuden todistaa. 14. Pankaa siis sydämellenne, ettette etukäteen valmistaudu vastaamaan puolestanne. 15. Sillä Minä annan teille suun ja viisauden, jota vastaan eivät ketkään vastustajanne kykene asettumaan tai väittämään. 16. Myös vanhemmat ja veljet ja sukulaiset ja ystävät antavat teitä alttiiksi ja tappavat muutamia teistä. 17. Tulette kaikkien vihattaviksi nimeni tähden. 18. Mutta ei hiuskaan päästänne katoa. 19. Kestävyydellä voitatte omaksi elämänne. 20. Mutta kun näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että hävitys on lähellä. 21. Silloin Juudeassa olevat paetkoot vuorille ja sen keskellä olevat lähtekööt pois ja maalla olevat älkööt menkö sinne. 22. Sillä ne ovat koston päiviä, jotta kaikki toteutuisi, mikä on kirjoitettu. 23. Voi raskaita ja imettäviä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on maan päällä ja viha tätä kansaa vastaan. 24. He kaatuvat miekan terään ja heitä viedään vankeuteen kaikkien pakanain sekaan. Jerusalem on pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät. {"Pakanain ajat", ajanjakso, joka alkoi Jerusalemin hävityksestä ja jatkuu lähelle mailmanajan loppua. Tänä aikana (vanha) Jerusalem on pakanain hallinnassa. Laajemmassa mielessä tämä ajanjakso alkoi jo Jerusalemin ensimäisestä hävityksestä vuonna 586 eKr, jolloin kaupunki menetti itsenäisyytensä. Israelin kääntymys liittyy läheisesti pakanain aikojen päättymiseen (Room. 11:11-32).} 25. On merkkejä auringossa, kuussa ja tähdissä ja ahdistus kansoilla maan päällä, kun ovat epätoivossa meren ja aaltojen pauhun vuoksi. {Meri on Raamatussa pakanakansain vertauskuva.} 26. Ihmiset menehtyvät pelätessään ja vartoessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa, sillä taivasten voimat järkkyvät. {"Taivasten voimat", ks. alaviittaa Mt. 24:29.} 27. Silloin näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kunnialla. Dan. 7:13{Taustana on Danielin näky Ihmisen Pojasta, Dan. 7:13.} 28. Mutta kun nämä alkavat tapahtua, ojentakaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä lunastuksenne on lähellä." 29. Puhui heille vertauksen: "Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita. {Viikunapuu on Israelin kansan vertauskuva, ja lehtien puhkeaminen kuvaa kirouksen kuivattaman Israelin kansan uutta elpymistä Jeesuksen tulemuksen edellä.} 30. Kun ne jo puhkeavat lehteen, näette ja itsestänne ymmärrätte, että suvi on jo lähellä. 31. Niin tekin, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä. {Tässä tarkoitetaan Jumalan valtakunnan näkyvää tuloa, sitä, että Jumala perustaa näkyvän valtakuntansa maan päälle.} 32. Totisesti sanon teille: tämä suku ei katoa, kunnes kaikki tapahtuu. 33. Taivas ja maa katoavat, mutta sanani eivät katoa. 34. Mutta ottakaa vaari itsestänne, ettei sydämiänne raskauta kohtuuttomuus ja juoppous ja elatuksen murheet ja se päivä yllätä teitä äkkiarvaamatta niin kuin paula. 35. Sillä se saavuttaa kaikki, jotka koko maan kasvoilla asuvat. 36. Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, jotta voisitte paeta tätä kaikkea tulevaa ja seisoa Ihmisen Pojan edessä." {"Ihmisen Pojan edessä". ts. kun Hän tulee kunniassaan ja Tuomarina.} 37. Opetti päivät pyhäkössä, mutta öiksi lähti pois ja yöpyi vuorella, jota kutsutaan Öljyvuoreksi. {Öljyvuori, ks. alaviittaa Mt. 21:1.} 38. Ja kaikki kansa tuli varhain tykönsä pyhäkköön kuuntelemaan Häntä.



Kirjaudu
Rekisteröidy