Paavalin kirje filippiläisille

1. Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen palvelijat, kaikille pyhille Kristuksessa Jeesuksessa, jotka ovat Filipissä, sekä seurakunnan kaitsijoille ja palvelijoille. {Timoteus, ks. alaviittaa Apt. 16:1. Filippi, ks. alaviittaa Apt. 16:12. Kaitsija, ks. alaviittaa Apt. 20:28. Palvelijat (kreik. diakonos, diakoni) olivat seurakunnan kaitsijain apuna jumalanpalveluksissa ja rakkaudenpalvelussa. Paavali ohjaa heidän valintaansa 1 Tim. 3:8-13:ssa.} 2. Armo teille ja rauha Jumalalta, Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. 3. Kiitän Jumalaani joka kerta, kun teitä muistan 4. - aina joka rukouksessani ilolla rukoilen teidän kaikkien puolesta - 5. teidän osallisuudestanne evankelioon ensi päivästä tähän asti, {"Ensi päivästä" = uskoon tulosta lähtien. He ovat osalliset evankelioon, kun he rukoilevat Paavalin puolesta (jae 19) ja ovat avustaneet häntä taloudellisesti (4:15).} 6. varmana juuri siitä, että Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on saattava sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään saakka - 1. Kor. 1:8; 2. Piet. 3:10{"Kristuksen päivä" = se päivä, jolloin Hän kirkkaudessaan tulee aikain lopulla maan päälle. 1 Kor. 1:8, 2 Piet. 3:10.} 7. niin kuin oikein on minun ajatella tätä teistä kaikista, koska olette sydämessäni, teidän kaikkien ollessa sekä kahleissani että evankelion puolustamisessa ja vahvistamisessa kanssani armosta osalliset. 8. Sillä Jumala on todistajani, kuinka teitä kaikkia ikävöin Kristuksen Jeesuksen sydämellä. 9. Sitä rukoilen, että rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä, 10. tutkiaksenne sitä, mikä on tärkeää, jotta Kristuksen päivään saakka olisitte puhtaat ja pahennuksetta, {"Tärkeää." Kaiken mittana tulisi olla evankelion totuuden edistyminen. Tärkeää on se, mikä on evankelion mukaista, mutta kaikki, mikä on sitä vastaan, on hyödytöntä ja vahingollista.} 11. täynnä vanhurskauden hedelmiä Jeesuksen Kristuksen kautta Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi. 12. Mutta veljet, tahdon teidän tietävän, että asiani on pikemmin koitunut evankelion menestykseksi, 13. niin että kahleeni, joissa olen Kristuksen tähden, ovat tulleet koko henkivartioston ja kaikkien muitten tietoon Fil. 4:22{Henkivartiosto, roomalaiset sotilaat, joiden tehtävänä oli vartioida Paavalia. Nämä tiesivät, että Paavali oli uskonsa tähden vankina, ja monet heistä olivat tulleet kristityiksi Paavalin todistuksen tähden (vrt. 4:22).} 14. ja useimmat veljistä, kahleitteni tähden luottaen Herraan, rohkenevat yhä enemmän pelotta puhua Jumalan sanaa. 15. Muutamat tosin julistavat Kristusta kateisinakin ja riitamielestä, mutta muutamat myös hyvästä mielestä 16. - nämä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on asetettu evankeliota puolustamaan, 17. nuo taas julistavat Kristusta juonittelusta, ei puhtaasti, luullen lisäävänsä murhetta kahleihini. 18. Vaan mitäpä tuosta, kun vain Kristusta kaikella tavoin julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Siitä iloitsen, niin, olen vielä iloitseva. 19. Sillä tiedän, että tämä koituu minulle autuudeksi teidän rukouksenne kautta ja Jeesuksen Kristuksen Hengen avulla, 20. hartaan vartoamiseni ja toivoni mukaan, etten ole missään häpeään joutuva, vaan että Kristus nytkin niin kuin aina on tuleva aivan rohkeasti ylistetyksi ruumiissani joko elämän tai kuoleman kautta. 21. Sillä eläminen on minulle Kristus ja kuolema voitto. 22. Mutta jos tämä lihassa eläminen suo minulle työn hedelmää, silloin en tiedä, minkä valitsen. {Fil. 1:22,24. "Lihassa" tarkoittaa tässä ruumista yleensä.} 23. Ahtaalla olen näitten kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se on monin verroin parempi, 24. mutta teidän tähtenne on lihassa viipyminen tarpeellisempi. 25. Kun olen tästä varma, niin tiedän jääväni eloon ja viipyväni teidän kaikkien tykönä menestymiseksenne ja uskonne iloksi, 26. jotta kerskaamisenne minusta olisi ylitsevuotavainen Kristuksessa Jeesuksessa ollessani jälleen tykönänne. 27. Käyttäytykää vain Kristuksen evankelion arvon mukaisesti, jotta minä, tulinpa tykönne ja näin teidät tai olin poissa, kuulen teistä, että pysytte yhdessä hengessä, yksimielisesti taistellen yhtenä evankelion uskon puolesta, 28. vastustajia missään säikähtämättä - mikä on heille kadotuksen merkki, mutta teille autuuden, ja tämä tulee Jumalalta. 29. Sillä teidän on suotu, Kristuksen tähden, ei ainoasti uskoa Häneen, vaan myös kärsiä Hänen tähtensä, 30. kun teillä on sama taistelu, jonka näitte minussa ja nyt kuulette minusta.



Kirjaudu
Rekisteröidy