Toinen Kuningasten kirja

24 LUKU

1. Joojakimin aikana Nebukadnessar1, Baabelin kuningas, lähti liikkeelle, ja Joojakim tuli hänen vasallikseen. Kolmen vuoden kuluttua hän kuitenkin kapinoi Nebukadnessaria vastaan. 2. Aik. 36:6-7{Hän oli Uus-Baabelin/Kaldean valtakunnan hallitsijana 605-562 eKr.} 2. Herra lähetti hänen kimppuunsa kaldealaisten, aramilaisten, mooabilaisten ja ammonilaisten partiojoukkoja hävittämään Juudaa, kuten Herra oli puhunut palvelijainsa profeettain kautta. 2. Kun. 20:17; 2. Kun. 22:15-16; Jer. 13:9-10 3. Tämä tapahtui Juudalle Herran käskystä. Näin hän toimitti heidät pois kasvojensa edestä Manassen syntien tähden, kaiken sen tähden, mitä hän oli tehnyt, 4. ja myös viattoman veren tähden, mitä hän oli vuodattanut täyttäessään Jerusalemin viattomalla verellä. Sitä ei Herra tahtonut antaa anteeksi. 5. Mitä muuta on kerrottavaa Joojakimista ja kaikesta, mitä hän teki, se on kirjoitettuna Juudan kuningasten aikakirjassa.

Joojakin Juudan kuninkaana (597 eKr.)

6. Joojakim meni lepoon isiensä luo. Hänen poikansa Joojakin2 tuli kuninkaaksi hänen sijaansa. {Hänen nimensä esiintyy myös muodoissa Jekonja ja Konja.} 7. Egyptin kuningas ei enää lähtenyt maastaan, sillä Baabelin kuningas oli vallannut kaiken, mikä oli hänen omaansa, Egyptin purosta Eufratvirtaan saakka. 8. Joojakin oli 18-vuotias tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kolme kuukautta. Hänen äitinsä oli nimeltään Nehusta, Elnatanin tytär, Jerusalemista. 2. Aik. 36:9-10 9. Hän teki sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä, aivan kuten hänen isänsä oli tehnyt. 10. Siihen aikaan [Uus-]Baabelin3 kuninkaan Nebukadnessarin joukot tulivat Jerusalemiin, ja kaupunki saarrettiin. {Uus-Baabelista käytettiin myös nimeä Kaldea.} 11. Nebukadnessar, Baabelin kuningas, tuli itse paikalle hänen joukkojensa saartaessa Jerusalemia.

Joojakin vankina Baabeliin

12. Joojakin, Juudan kuningas, antautui Baabelin kuninkaalle äitineen ja palvelijoineen, päällikköineen ja hoviherroineen. Baabelin kuningas otti hänet vangiksi 8. hallitusvuotenaan [v. 597 eKr.]. 13. Hän vei sieltä kaikki Herran temppelin ja kuninkaan linnan aarteet, rikkoen kaikki kultakalut, jotka Israelin kuningas Salomo oli teettänyt Herran temppeliin. Näin toteutui, mitä Herra oli puhunut. 14. Hän vei pakkosiirtolaisuuteen koko Jerusalemin, kaikki päälliköt ja kaikki sotaurhot, 10.000 pakkosiirtolaista, sekä kaikki sepät ja lukkosepät. Siihen jäi jäljelle vain maaseudun köyhiä. 15. Nebukadnessar vei Joojakinin vankina Baabeliin. Myös kuninkaan äidin, puolisot, hoviherrat ja muut maan mahtavat hän vei pakkosiirtolaisina Jerusalemista Baabeliin, 16. samoin kaikki sotilaat, luvultaan 7000, sepät ja lukkosepät, luvultaan 1000, kaikki sotaan harjaantuneita miehiä. Baabelin kuningas vei heidät pakkosiirtolaisina Baabeliin. Jer. 52:28-29

Sidkia Juudan kuninkaana (597-586 eKr.)

17. Baabelin kuningas asetti Joojakinin sedän Mattanjan kuninkaaksi hänen sijaansa ja muutti hänen nimensä Sidkiaksi. 18. Sidkia oli 21-vuotias tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa yksitoista vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Hamutal, Jeremian tytär, Libnasta. 2. Aik. 36:11-12; Jer. 52:1 19. Hän teki sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä, aivan kuten Joojakim oli tehnyt. 20. Herran vihan tähden Jerusalemille ja Juudalle kävi näin, kunnes Hän heitti heidät pois kasvojensa edestä.



Kirjaudu
Rekisteröidy