Toinen Kuningasten kirja

25 LUKU

Jerusalemin hävitys ja pakkosiirtolaisuus

1. Sidkia kapinoi Baabelin kuningasta vastaan. Hänen 9. hallitusvuotenaan, sen 10. kuussa, kuukauden 10. päivänä, Nebukadnessar, Baabelin kuningas, kävi sotajoukkoineen Jerusalemin kimppuun ja asettui leiriin sitä vastaan. He rakensivat piiritysvallit sen ympärille. 2. Aik. 36:17-18; Jer. 39:1-2; Jer. 52:4-5 2. Kaupunkia piiritettiin kuningas Sidkian 11. vuoteen asti. 3. 4. kuukauden 9. päivänä, kun nälänhätä ahdisti kaupunkia, eikä kansalle ollut leipää, 4. valloitettiin kaupunki. Kaldealaisten piirittäessä kaupunkia sen kaikki sotilaat pakenivat yöllä molempien muurien välistä porttitietä, joka oli kuninkaan puutarhan puolella, ja he kulkivat Arabaan päin. 5. aldealaisten sotajoukko ajoi kuningasta takaa ja saavutti hänet Jerikon aroilla. Kaikki hänen sotaväkensä oli jättänyt hänet ja hajaantunut. 6. Kaldealaiset ottivat kuninkaan kiinni ja veivät hänet Baabelin kuninkaan eteen Riblaan. Hänelle julistettiin tuomio: 7. Sidkian pojat teloitettiin hänen silmiensä edessä. Sidkialta itseltään hän sokaisutti silmät ja kytketti hänet vaskisiin kahleisiin, ja hänet vietiin Baabeliin. 8. 5. kuun 7. päivänä, Baabelin kuninkaan Nebukadnessarin 19. hallitusvuotena, tuli Nebusaradan, kuninkaan henkikaartin päällikkö, Jerusalemiin. 9. Hän poltti Herran temppelin, kuninkaan linnan ja kaikki Jerusalemin talot. Kaikki ylhäisten talot hän poltti tulella. 10. Kaldealaisten koko sotajoukko, joka henkikaartin päälliköllä oli mukanaan, repi Jerusalemin muurit joka puolelta maahan. 11. Nebusaradan, henkikaartin päällikkö, vei pakkosiirtolaisuuteen kaupungissa jäljellä olevan kansan, nekin, jotka olivat menneet Baabelin kuninkaan puolelle, ja muun kansan. 12. Mutta köyhästä kansasta henkikaartin päällikkö jätti osan viinitarhureiksi ja peltomiehiksi.

Temppelin kalusto Baabeliin

13. Temppelin vaskipylväät, altaiden telineet ja suuren altaan1, jotka olivat Herran temppelissä, kaldealaiset särkivät ja veivät vasken Baabeliin. {KR: "vaskimeren".} 14. Kattilat, lapiot, veitset, kupit ja kaikki vaskikalut, joita oli käytetty jumalanpalveluksessa, he veivät pois. 15. Henkivartiokaartin päällikkö otti samoin hiilipannut ja maljat, jotka olivat läpeensä kultaa tai hopeaa. 16. Salomon temppeliin teettämien pylväiden, altaan ja telineiden vaski ei ollut punnittavissa. 17. Toisen pylvään korkeus oli 18 kyynärää, ja sen päässä oli pylväänpää vaskesta. Pylväänpään korkeus oli kolme kyynärää. Sen päällä oli ristikkokoriste, jonka ympäri oli granaattiomenia, kaikki vaskea. Samanlaiset olivat toisessa pylväässä ristikkokoristeen päällä. 18. Henkikaartin päällikkö otti ylimmäisen papin Serajan, häntä lähimmän papin Sefanjan ja kolme ovenvartijaa. 19. Kaupungista hän otti yhden hoviherran, joka oli sotaväen tarkastaja, ja viisi kuninkaan lähintä miestä, jotka tavattiin kaupungista, sotapäällikön kirjurin, jonka tehtävänä oli ottaa maan miehiä sotapalvelukseen, ja 60 kansaan kuuluvaa miestä, jotka tavattiin kaupungista. 20. Nämä Nebusaradan, henkikaartin päällikkö, otti ja vei Baabelin kuninkaan eteen Riblaan. 21. Baabelin kuningas teloitutti heidät Riblassa Hamatin maassa. Niin Juuda vietiin pois maastaan pakkosiirtolaisuuteen.

Gedalja käskynhaltijana

22. Sen väen käskynhaltijaksi, jonka Nebukadnessar, Baabelin kuningas, jätti Juudan maahan, hän asetti Gedaljan, Ahikamin pojan, Saafanin pojanpojan. Jer. 40:5-6 23. Kun kaikki sotaväen päälliköt miehineen kuulivat, että Baabelin kuningas oli asettanut Gedaljan käskynhaltijaksi, he tulivat joukolla Gedaljan luo Mispaan, nimittäin Ismael, Netanjan poika, Joohanan, Kaareahin poika, netofalainen Seraja, Tanhumetin poika, ja Jaasanja, jonka isä oli Maakasta. 24. Gedalja vannoi heille ja heidän miehilleen ja sanoi heille: "Älkää pelätkö kaldealaisten hallitusmiehiä. Jääkää maahan ja palvelkaa Baabelin kuningasta, niin te voitte hyvin.

Gedaljan ym. murha ja pako Egyptiin

25. Mutta 7. kuussa sinne tuli Ismael, Netanjan poika, Elisaman pojanpoika, joka oli kuninkaallista sukua, mukanaan 10 miestä. He löivät kuoliaaksi Gedaljan sekä ne Juudan miehet ja kaldealaiset, jotka olivat hänen kanssaan Mispassa. Jer. 41:1-2 26. Silloin koko kansa, pienimmästä suurimpaan, sotaväen päällikköjä myöten, nousi ja lähti pakomatkalle Egyptiin, sillä he pelkäsivät kaldealaisia.

Kuningas Joojakin armahdetaan

27. Joojakinin, Juudan kuninkaan, pakkosiirtolaisuuteen viemisestä oli kulunut 37 vuotta. Vuoden 12. kuussa, kuukauden 27. päivänä korotti Evil-Merodak, Baabelin kuningas, Juudan kuninkaan Joojakinin pään, vapauttaen hänet vankilasta. Silloin oli Evil-Merodakin kuninkaaksitulon vuosi. 28. Hän puhutteli ystävällisesti Joojakinia ja asetti hänen istuimensa ylemmäksi kuin muiden hänen luonaan Baabelissa olevien kuningasten istuimet. 29. Hän sai panna pois vangin puvun ja elämänsä loppuun asti aterioida hänen luonaan. 30. Hän sai kuninkaalta elinaikaisen vakinaisen päivittäisen elatuksen.



Kirjaudu
Rekisteröidy