1.Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.2. Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.3. Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa.4. Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.5. Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä.6. Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois.7. Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua.8. Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla.9. Mitä hyötyä on työntekijällä siitä, mistä hän näkee vaivaa?10. Olen katsellut työtä, minkä Jumala on antanut ihmislapsille heidän rasituksekseen.11. Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanaan, myös iäisyyden hän on pannut heidän sydämeensä. Ihminen ei kuitenkaan käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua.12. Minä tajusin, ettei heillä ole muuta onnea kuin iloita ja tehdä hyvää eläessään.13. Mutta Jumalan lahja on sekin, että ihminen kaiken vaivannäkönsä keskellä syö, juo ja nauttii hyvää.14. Minulle selvisi, että kaikki Jumalan tekemä pysyy iäti. Ei ole siihen lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Jumala on sen niin tehnyt, että häntä peljättäisiin.15. Mitä nyt on, sitä on ollut jo ennenkin. Ja mitä vasta on oleva, sitä on ollut jo aiemmin. Jumala tuo esiin sen, mikä on mennyttä.
Ihmisten ja eläinten kohtalo
16.Minä näin auringon alla myös oikeuspaikan, jossa oli vääryys, sekä tuomioistuimen paikan, ja siinäkin oli vääryys.17. Sanoin sydämessäni: Vanhurskaan ja väärän tuomitsee Jumala, sillä siellä on jokaisella asialla ja jokaisella teolla aikansa.18. Minä sanoin sydämessäni: Ihmislasten tähden se on niin, että Jumala heitä koettelisi, ja että he näkisivät olevansa omassa olossaan eläimiä.19. Käyhän ihmisille kuten eläimille: sama on kumpienkin kohtalo. Kuten toiset kuolevat, niin toisetkin kuolevat. Yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole mitään etua eläinten edellä, sillä kaikki on turhuutta.20. Kaikki menee samaan paikkaan. Kaikki on tomusta tullut, ja kaikki palaa tomuun.21. Kuka tuntee ihmisen hengen, joka kohoaa ylös, ja eläimen hengen, joka vajoaa alas maahan? Saarn. 12:722. Minä oivalsin, ettei ole mitään parempaa, kuin että ihminen iloitsee teoistaan. Sehän on hänen osansa. Kukapa hänet toisi näkemään, mitä hänen jälkeensä tapahtuu?