Esra
10 LUKU
Seka-avioliittojen purkaminen
1. Kun Esra näin Jumalan temppelin edustalla itkien ja maahan langeten rukoili ja tunnusti [kansan synnit], kokoontui hänen luokseen hyvin suuri joukko Israelin miehiä, naisia ja lapsia. Kansakin itki katkerasti.
2. Sekanja, Jehielin poika, Eelamin jälkeläisiä, puhkesi puhumaan ja sanoi Esralle: "Me olemme olleet uskottomia Jumalaamme kohtaan, kun olemme ottaneet muukalaisia vaimoja maan kansoista. Kuitenkin Israelilla on vielä toivoa.
3. Tehkäämme nyt Jumalamme kanssa liitto, että me Herran tahdon mukaan ja niiden neuvon mukaan, jotka vapisevat Jumalamme käskyn edessä, toimitamme pois kaikki ne vaimot ja heistä syntyneet lapset. Tehtäköön asiassa lain mukaan.
4. Nouse, sillä tämä asia kuuluu sinulle, ja me olemme sinun kanssasi. Ole luja ja ryhdy toimeen."
5. Esra nousi ja vannotti pappien päämiehiä, leeviläisiä ja koko Israelia tekemään näin. Niin he vannoivat.
6. Esra nousi Jumalan temppelin edustalta ja meni Joohananin, Eljasibin pojan, kammioon. Sinne tultuaan hän ei syönyt leipää eikä juonut vettä, sillä niin hän suri pakkosiirtolaisuudesta palanneiden uskottomuutta.
7. Kaikille pakkosiirtolaisuudesta palanneille kuulutettiin Juudassa ja Jerusalemissa, että heidän tuli kokoontua Jerusalemiin.
8. Joka ei tullut kolmen päivän kuluessa, päämiesten ja vanhinten päätöksen mukaan hänen koko omaisuutensa oli vihittävä tuhon omaksi ja hän itse joutuva erotetuksi kotimaahan palanneiden seurakunnasta.
9. Niin kaikki Juudan ja Benjaminin miehet kokoontuivat Jerusalemiin kolmanneksi päiväksi, joka oli yhdeksännen kuun 20. päivä. Koko kansa asettui Jumalan temppelin aukealle, vavisten sekä asian tähden että rankkasateen vuoksi.
10. Pappi Esra nousi ja sanoi heille: "Te olette olleet uskottomia, kun olette ottaneet muukalaisia vaimoja, ja niin te olette lisänneet Israelin syyllisyyttä.
11. Antakaa nyt Herralle, isienne Jumalalle, kunnia ja toimikaa hänen tahtonsa mukaan: Erottautukaa maan kansoista ja muukalaisista vaimoista."
12. Koko seurakunta vastasi kovalla äänellä: "Meidän on tehtävä niin kuin sinä sanot.
13. Mutta kansaa on paljon, ja on sadeaika, niin ettemme voi seisoa ulkona. Eikä tämä ole yhden tai kahden päivän toimitus, sillä me olemme paljon rikkoneet siinä asiassa.
14. Toimikoot meidän päämiehemme koko seurakunnan puolesta. Kaikki, jotka kaupungeissamme ovat ottaneet muukalaisia vaimoja, tulkoot tänne määrättyinä aikoina ja heidän kanssaan kunkin kaupungin vanhimmat ja tuomarit, kunnes meistä on käännetty pois Jumalan viha, joka on syttynyt tämän asian tähden."
15. Ainoastaan Joonatan, Asaelin poika, ja Jahseja, Tikvan poika, vastustivat tätä. Mesullam ja leeviläinen Sabbetai kannattivat heitä.
16. Pakkosiirtolaisuudesta palanneet valitsivat [tehtävään] pappi Esran sekä nimeltä mainitut sukujen päämiehet. Nämä kokoontuivat kymmenennen kuun 1. päivänä tutkimaan asiaa.
17. He olivat ensimmäisen kuun 1. päivään mennessä selvillä kaikista miehistä, jotka olivat ottaneet muukalaisia vaimoja.
18. Pappien poikia, jotka olivat ottaneet muukalaisia vaimoja, havaittiin olevan: Joosuan, Joosadakin pojan, jälkeläisistä ja hänen veljistään Maaseja, Elieser, Jaarib ja Gedalja.
19. Kättä lyöden nämä lupasivat toimittaa pois vaimonsa ja uhrata pässin rikkomuksensa sovitukseksi.
20. Immerin jälkeläisistä Hanani ja Sebadja.
21. Haarimin jälkeläisistä Maaseja, Elia, Semaja, Jehiel ja Ussia.
22. Pashurin jälkeläisistä Eljoenai, Maaseja, Ismael, Netanel, Joosabad ja Elasa.
23. Leeviläisistä Joosabad, Siimei, Kelaja, se on Kelita, Petahja, Juuda ja Elieser.
24. Veisaajista Eljasib. Ovenvartijoista Sallum, Telem ja Uuri.
25. Israelilaisista Paroksen jälkeläisistä Ramja, Jissia, Malkia, Miijamin, Elasar, Malkia ja Benaja.
26. Eelamin jälkeläisistä Mattanja, Sakarja, Jehiel, Abdi, Jeremot ja Elia.
27. Sattun jälkeläisistä Eljoenai, Eljasib, Mattanja, Jeremot, Saabad ja Asisa.
28. Beebain jälkeläisistä Joohanan, Hananja, Sabbai ja Atlai.
29. Baanin jälkeläisistä Mesullam, Malluk, Adaja, Jaasub, Seal ja Jeramot.
30. Pahat-Mooabin jälkeläisistä Adna, Kelal, Benaja, Maaseja, Mattanja, Besalel, Binnui ja Manasse.
31. Haarimin jälkeläisistä Elieser, Jissia, Malkia, Semaja,Simeon,
32. Benjamin, Malluk ja Semarja.
33. Haasumin jälkeläisistä Mattenai, Mattatja, Saabad, Elifelet, Jeremai, Manasse ja Siimei.
34. Baanin jälkeläisistä Maadai, Amram, Uuel,
35. Benaja, Beedja, Keluhu,
36. Vanja, Meremot, Eljasib,
37. Mattanja, Mattenai, Jaasai,
38. Baani, Binnui, Siimei,
39. Selemja, Naatan, Adaja,
40. Maknadbai, Saasai, Saarai,
41. Asarel, Selemja, Semarja,
42. Sallum, Amarja ja Joosef.
43. Nebon jälkeläisistä Jegiel, Mattitja, Saabad, Sebina, Jaddai, Jooel ja Benaja.
44. Nämä kaikki olivat ottaneet muukalaisia vaimoja, ja osa näistä vaimoista oli synnyttänyt lapsia.