Esra
9 LUKU
Seka-avioliitot
1. Kun tämä oli suoritettu loppuun, tulivat päämiehet minun luokseni ja sanoivat: "Kansa, Israel, papit ja leeviläiset eivät ole eristäytyneet maan kansoista ja niiden kauhistavista teoista, se on, kanaanilaisista, heettiläisistä, perissiläisistä, jebusilaisista, ammonilaisista, mooabilaisista, egyptiläisistä ja amorilaisista.
2. Näiden tyttäriä he ovat ottaneet itselleen ja pojilleen vaimoiksi, ja niin on pyhä siemen sekaantunut maan kansoihin. Päämiehet ja johtajat ovat olleet ensimmäisinä tässä uskottomuudessa."
3. Kuullessani tämän minä repäisin vaatteeni ja viittani, revin pääni hiuksia ja partaani, istuen järkyttyneenä.
4. Minun luokseni kokoontuivat kaikki, jotka pelkäsivät sitä, mitä Israelin Jumala oli puhunut pakkosiirtolaisuudesta palanneiden uskottomuudesta. Minä jäin istumaan järkyttyneenä ehtoouhriin asti.
Esran nuhteleva puhe
5. Ehtoouhrin aikana minä nousin nöyryyttämästä itseäni ja vaatteet revittyinä lankesin polvilleni. Ojentaen käteni Herran, Jumalani, puoleen,
6. minä sanoin: "Jumalani, minä olen häpeissäni enkä kehtaa kohottaa kasvojani sinun puoleesi, Jumalani. Meidän rikkomuksemme ovat nousseet päämme yli, ja syyllisyytemme on kohonnut taivaaseen asti.
7. Isiemme ajasta tähän päivään asti syyllisyytemme on ollut suuri. Rikkomustemme tähden meidät, meidän kuninkaamme ja pappimme on annettu maan kuningasten käsiin miekan, vankeuden, ryöstön ja häpeän alaisiksi, kuten tähän päivään saakka on tapahtunut.
8. Nyt on meille hetkiseksi tullut armo Herralta, Jumalaltamme. Hän on sallinut pelastuneen joukon meistä jäädä jäljelle ja antanut meille jalansijan pyhässä paikassaan, että hän, Jumalamme, valaisisi silmiämme ja soisi meidän hiukan hengähtää orjuudessamme.
9. Orjiahan me olemme. Mutta orjuudessamme ei meidän Jumalamme ole meitä hylännyt. Hän on suonut meidän saavuttaa Persian kuningasten suosion ja hengähtää pystyttääksemme Jumalamme temppelin ja kohottaaksemme sen raunioistaan sekä on antanut meille suojatun paikan Juudassa ja Jerusalemissa.
10. Nyt, Jumalamme, mitä me sanomme kaiken tämän jälkeen? Mehän olemme hylänneet sinun käskysi,
11. jotka olet antanut palvelijaisi, profeettain, kautta, sanoen: 'Maa, jota te menette ottamaan omaksenne, on saastainen kansojen saastaisuuden tähden ja niiden kauhistavien tekojen tähden, joilla he ovat saastuttaneet sen äärestä toiseen.
12. Älkää siis antako tyttäriänne heidän pojilleen älkääkä ottako heidän tyttäriään pojillenne vaimoiksi. Älkää myöskään koskaan auttako heitä menestykseen ja hyvinvointiin. Näin te vahvistutte ja saatte syödä parasta, mitä on maassa, sekä jätätte sen ainaiseksi perinnöksi lapsillenne.'
13. Kaiken sen jälkeen, mikä meitä on kohdannut pahojen tekojemme ja suuren syyllisyyden tähden, sinä, Jumalamme, et ole rangaissut meitä ansion mukaan, vaan olet antanut tämmöisen joukon meistä pelastua.
14. Kävisimmekö me nyt jälleen rikkomaan sinun käskyjäsi ja lankoutumaan kansojen kanssa, joiden teot ovat kauhistavia? Etkö sinä silloin vihastuisi meihin siinä määrin, että tekisit meistä lopun, niin ettei ketään jäisi jäljelle eikä kukaan pelastuisi?
15. Herra, Israelin Jumala, sinä olet vanhurskas. Meitähän on jäljellä pelastuneita vain sen verran kuin on tänä päivänä. Me olemme sinun edessäsi syyllisiä emmekä voi kestää edessäsi."