Jeremia

21 LUKU

Jerusalem piiritettynä

1. Sana, joka tuli Jeremialle Herralta, kun kuningas Sidkia lähetti Pashurin, Malkian pojan, ja pappi Sefanjan, Maasejan pojan, sanomaan hänelle: 2. "Kysy neuvoa Herralta meidän puolestamme. Nebukadnessar Baabelin kuningas, sotii meitä vastaan. Ehkäpä Herra tekee meille ihmeen, kaikkien ihmeittensä vertaisen, että hän lähtee pois meidän kimpustamme." 3. Jeremia vastasi heille: "Sanokaa Sidkialle: 4. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Minä käännän takaisin sota-aseet, jotka ovat teidän käsissänne ja joilla te muurin ulkopuolella taistelette piirittäjiänne, Baabelin kuningasta ja kaldealaisia, vastaan, ja kokoan ne tämän kaupungin keskelle. 5. Minä itse sodin teitä vastaan käsi ojennettuna ja väkevällä käsivarrella, vihassa, kiivaudessa ja suuressa suuttumuksessa. 6. Minä tuhoan tämän kaupungin asukkaita, ihmisiä ja eläimiä. He kuolevat suureen ruttoon. 7. Sen jälkeen, sanoo Herra, minä annan Sidkian, Juudan kuninkaan, hänen palvelijansa, kansan sekä rutolta, miekalta ja nälältä tähän kaupunkiin jääneet Nebukadnessarin, Baabelin kuninkaan ja heidän vihollistensa käsiin, niiden, jotka tavoittelevat heidän henkeään, ja hän surmaa heitä miekan terällä. Hän ei säästä heitä, ei sääli eikä armahda'."

Elämän ja kuoleman tiet

8. Sano tälle kansalle: "Näin sanoo Herra: 'Minä panen teidän eteenne elämän tien ja kuoleman tien. 5. Moos. 11:26; 5. Moos. 30:15; 5. Moos. 30:19 9. Joka jää tähän kaupunkiin, kuolee miekkaan, nälkään ja ruttoon. Mutta joka lähtee ulos ja menee teitä piirittävien kaldealaisten puolelle, saa elää ja säilyttää henkensä. 10. Minä olen kääntänyt kasvoni tätä kaupunkia vastaan sen onnettomuudeksi eikä onneksi, sanoo Herra. Se annetaan Baabelin kuninkaan käsiin, ja hän polttaa sen tulella'." 11. Sano Juudan kuningashuoneelle: "Kuulkaa Herran sana, 12. Daavidin huone! Näin sanoo Herra: 'Tuomitkaa joka aamu oikeat tuomiot ja pelastakaa ryöstetty sortajan kädestä, ettei minun vihani syttyisi kuin tuli ja palaisi teidän tekojenne pahuuden tähden, eikä olisi sammuttajaa. 13. Minä käyn sinun kimppuusi, sinä tasankoa ylemmä kohoava kalliolinna, joka hallitset laaksoa kuin kuningatar ja sanot: 'Kuka voi tulla alas meitä vastaan, meidän asuntoihimme?' 14. Minä rankaisen teitä tekojenne hedelmän mukaan, sanoo Herra. Minä sytytän tuleen kaupungin metsän, ja tuli kuluttaa kaiken, mitä on sen ympärillä."



Kirjaudu
Rekisteröidy