Jeremia

52 LUKU

Sidkia Juudan kuninkaana (597-586 eKr.)

1. Sidkia oli 21-vuotias tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa 11 vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Hamutal, Jeremian tytär, Libnasta. 2. Hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, samoin kuin Joojakim1 oli tehnyt. {Joojakim oli Sidkian vanhempi veli.} 3. Herran vihan tähden Jerusalemille ja Juudalle kävi näin, kunnes hän vihdoin heitti heidät pois kasvojensa edestä. 4. Sidkia kapinoi Baabelin kuningasta vastaan. Hänen hallituksensa 9. vuotena, sen 10. kuussa, kuukauden 10. päivänä, Nebukadnessar, Baabelin kuningas, hyökkäsi koko sotajoukollaan Jerusalemin kimppuun. He asettuivat leiriin sitä vastaan ja rakensivat sen ympäri saartovarusteet sitä vastaan. 5. Näin kaupunkia piiritettiin kuningas Sidkian hallituksen 11. vuoteen asti. 6. Neljännessä kuussa, kuukauden 9. päivänä, kun nälänhätä ahdisti kaupunkia eikä maaseudun kansallakaan ollut leipää, 7. valloitettiin kaupunki. Kaikki sotilaat pakenivat ja lähtivät ulos kaupungista yöllä molempien muurien välitse vievää porttitietä, joka on kuninkaan puutarhan puolella, kaldealaisten ollessa kaupungin ympärillä, ja he kulkivat Arabaan2 päin. {Jordanin laaksoon.} 8. Kaldealaisten sotajoukko ajoi kuningasta takaa, ja se saavutti Sidkian Jerikon tasangolla. Hänen koko sotaväkensä oli jättänyt hänet ja hajaantunut.

Sidkian ja johtomiesten tuomio

9. He ottivat kuninkaan kiinni ja veivät hänet Baabelin kuninkaan eteen Riblaan, joka on Hamatin maassa, ja tämä julisti hänelle tuomion. 10. Baabelin kuningas surmautti Sidkian pojat hänen silmiensä edessä, ja myös kaikki Juudan ruhtinaat hän surmautti Riblassa. 11. Sidkialta Baabelin kuningas sokaisutti silmät, kytketti hänet vaskikahleisiin, vei hänet Baabeliin ja pani hänet vankilaan, jossa hän oli kuolinpäiväänsä asti.

Jerusalemin hävitys

12. Baabelin kuninkaan Nebukadnessarin hallituksen 19. vuotena, 5. kuussa, sen 10. päivänä [kesällä 586 eKr.] tuli Nebusaradan, Baabelin kuninkaan henkikaartin päällikkö, Jerusalemiin. 13. Hän poltti Herran temppelin, kuninkaan linnan ja kaikki Jerusalemin talot. Kaikki ylhäisten talot hän poltti tulella. 14. Kaldealaisten koko sotajoukko, joka henkikaartin päälliköllä oli mukanaan, repi maahan kaikki Jerusalemin ympärillä olevat muurit. 15. Nebusaradan, henkikaartin päällikkö, siirsi maasta pois osan kaupungissa jäljellä olevista kansan köyhistä, Baabelin kuninkaan puolelle menneet, ja loput käsityöläisistä. 16. Mutta osan maan köyhistä Nebusaradan, henkikaartin päällikkö, jätti maahan viinitarhureiksi ja peltomiehiksi. 17. Vaskipylväät, jotka olivat Herran temppelissä, altaiden telineet ja Herran temppelissä olevan vaskialtaan kaldealaiset särkivät ja veivät kaiken niiden vasken Baabeliin. 18. Kattilat, lapiot, veitset, maljat, kupit ja kaikki vaskikalut, joita oli käytetty jumalanpalveluksessa, he veivät pois. 19. Henkikaartin päällikkö otti samoin vadit, hiilipannut, maljat, kattilat, lampunjalat, kupit ja kulhot, jotka olivat läpeensä kultaa tai hopeaa. 20. Molempien pylväiden, altaan ja niiden 12 vaskinaudan, jotka olivat telineiden alla, kaikkien niiden esineiden, jotka Salomo oli teettänyt Herran temppeliin, vaski ei ollut punnittavissa. 21. Pylväistä oli toisen pylvään korkeus 18 kyynärää, ja 12 kyynärän pituinen nauha ulottui sen ympäri. Sen vahvuus oli neljä sormenleveyttä. Se oli ontto. 22. Sen päässä oli pylväänpää vaskesta. Toisen pylväänpään korkeus oli viisi kyynärää, ja pylväänpään päällä oli ristikkokoriste ja sen ympärillä granaattiomenia, kaikki vaskea. Samanlaiset olivat toisessa pylväässä sekä granaattiomenat. 23. Granaattiomenia oli 96 ulospäin. Kaikkiaan granaattiomenia ristikkokoristeen päällä, sen ympärillä, oli sata. 24. Henkivartijain päällikkö otti ylimmäisen papin Serajan ja häntä lähimmän papin Sefanjan sekä kolme ovenvartijaa, 25. ja kaupungista hän otti yhden hoviherran, joka oli sotaväen tarkastaja, seitsemän kuninkaan lähintä miestä, jotka tavattiin kaupungista, sekä sotapäällikön kirjurin, jonka tehtävänä oli ottaa maan kansaa sotapalvelukseen, ja 60 miestä maakansasta, jotka tavattiin kaupungista. 26. Nämä Nebusaradan, henkikaartin päällikkö, otti ja vei Baabelin kuninkaan eteen Riblaan. 27. Baabelin kuningas teloitutti heidät Riblassa Hamatin maassa. Niin Juuda siirrettiin pois maastaan. 28. Tästä kansasta Nebukadnessar vei pakkosiirtolaisuuteen: 7. vuotena 3023 juutalaista. 29. Nebukadnessarin 18. vuotena 832 henkeä Jerusalemista. 30. Nebukadnessarin 23. vuotena Nebusaradan, henkivartijain päällikkö, vei 745 juutalaista pakkosiirtolaisuuteen: Yhteensä 4600 henkeä.

Joojakinin pääsy vankilasta

31. Siitä, kun Joojakin/Jekonja, Juudan kuningas, oli viety pakkosiirtolaisuuteen, oli kulunut 37 vuotta. Sen vuoden 12. kuussa, kuukauden 25. päivänä, korotti Evil-Merodak Baabelin kuninkaaksi tulonsa vuotena Juudan kuninkaan Joojakinin pään ja päästi hänen pois vankilasta3. {Joojakin/Jekonja/Konja oli vankilassa vv. 597-560 eKr.} 32. Hän puhutteli tätä ystävällisesti ja asetti hänen istuimensa muiden hänen luonaan Baabelissa olevien kuningasten istuimia ylemmäksi. 33. Hän sai panna pois vanginpuvun ja aina aterioida hänen luonaan, niin kauan kuin eli. 34. Hän sai Baabelin kuninkaalta kuolinpäiväänsä asti elatuksensa, vakinaisen elatuksen, mitä kunakin päivänä tarvitsi.



Kirjaudu
Rekisteröidy