Jeremia

9 LUKU

Ihmiset pettävät toisiaan

1. Kunpa minun pääni olisi silkkaa vettä ja silmäni kyynellähde, niin minä itkisin päivät ja yöt tyttären, kansani, kaatuneita! 2. Olisipa minulla erämaassa matkamiehen yömaja, että voisin jättää kansani ja lähteä heidän luotaan! He ovat kaikki avionrikkojia, uskottomien joukkio. 3. Heidän kielensä on kuin jännitetty jousi, valmis valheeseen, eivätkä he käytä valtaansa totuuteen: he menevät pahuudesta pahuuteen, mutta minua he eivät tunne, sanoo Herra. 4. Varokaa kukin lähimmäistänne, älkää luottako yhteenkään veljeen. Jokainen veli näet pettää viekkaasti ja jokainen lähimmäinen liikkuu panettelijana. 5. He pettävät toinen toistaan eivätkä puhu totta. He ovat totuttaneet kielensä puhumaan valhetta, ovat tehneet vääryyttä väsyksiin asti. 6. Sinä asut valheen keskellä. Vilpillisyydessään he eivät tahdo tuntea minua, sanoo Herra. 7. Sen tähden, näin sanoo Herra Sebaot: Minä sulatan heidät ja koettelen heitä. Mitäpä muuta voisin tehdä tyttären, kansani tähden? 8. Heidän kielensä on tappava nuoli, se puhuu vilppiä. Suullaan he puhuvat rauhaa lähimmäisensä kanssa, mutta sydämessään he punovat juoniaan. 9. Enkö minä tällaisista teoista rankaisisi heitä, sanoo Herra, enkö maksaisi tällaiselle kansalle? 10. Vuorten tähden minä puhkean itkuun ja valitukseen, erämaan laitumien tähden minä viritän itkuvirren. Ne on poltettu, ei ketään siellä kulje, eivätkä ne kuule karjan ääntä. Paenneet ovat taivaan linnut, ja eläimet ovat menneet pois.

Juudan kaupungit hävitetään

11. Minä teen Jerusalemin kiviroukkioksi, sakaalien asunnoksi, ja Juudan kaupungit teen autioiksi, asujattomiksi1. {Nebukadnessarin armeija toteutti tämän profetian vv. 588-586 eKr.} 12. Kuka on viisas mies, joka tämän ymmärtää ja jolle Herran suu on puhunut, että hän sen ilmoittaisi? Miksi on maa hävitetty, poltettu kuin autiomaa, jossa ei ketään kulje? 13. Herra sanoi: "Siksi, että he ovat hylänneet minun lakini, jonka heille annoin, eivät ole kuunnelleet minun ääntäni eivätkä vaeltaneet sen mukaan. 14. He ovat vaeltaneet sydämensä paatumuksessa ja seuranneet baaleja, niin kuin heidän isänsä ovat heille opettaneet. 15. Sen tähden Herra Sebaot, Israelin Jumala, sanoo näin: Minä syötän heille, tälle kansalle, koiruohoa ja juotan heille myrkkyvettä. 16. Minä hajotan heidät sellaisten kansojen keskuuteen, joita eivät he eivätkä heidän isänsä ole tunteneet, ja lähetän heidän jälkeensä miekan, kunnes teen heistä lopun. 17. Näin sanoo Herra Sebaot: Ottakaa korviinne, kutsukaa itkijävaimoja tulemaan tänne. Lähettäkää hakemaan viisaita vaimoja, että he tulisivat, 2. Aik. 35:25; Aam. 5:16 18. kiiruhtaisivat virittämään meistä valitusvirren, niin että silmämme vuotaisivat kyyneleitä ja silmäripsemme tiukkuisivat vettä. 19. Valitushuuto kuuluu Siionista: Kuinka olemmekaan hävitetyt! Me olemme peräti joutuneet häpeään. Meidän täytyy jättää maa, sillä asuntomme ovat kukistuneet. 20. Te naiset, kuulkaa siis Herran sana, ottakoot korvanne vastaan hänen suunsa puheen. Opettakaa tyttärillenne valitusvirsi ja toinen toisellenne itkuvirsi. 21. Kuolema on noussut sisään ikkunoistamme ja tullut saleihimme tuhotakseen kadulta lapset, toreilta nuorukaiset. 22. Puhu: Näin sanoo Herra: Ihmisten ruumiita makaa maassa kuin lantaa vainiolla, kuin lyhteitä leikkaajan jäljessä, eikä niitä kukaan korjaa.

Väärä ja oikea kerskaus

23. Näin sanoo Herra: Älköön viisas kehuko viisauttaan, älköön väkevä kerskatko voimillaan, älköön rikas kehuko rikkauttaan. 24. Joka kerskaa, kerskatkoon siitä, että hän on ymmärtäväinen ja tuntee minut: että minä, Herra, teen laupeuden, oikeuden ja vanhurskauden maan päällä. Sillä sellaisiin minä mielistyn, sanoo Herra. 1. Kor. 1:31; 2. Kor. 10:17

Oikea ympärileikkaus

25. Päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä rankaisen kaikkia ympärileikattuja, jotka ovat vailla [sydämen] ympärileikkausta: 26. Egyptiä, Juudaa, Edomia, ammonilaisia, Mooabia ja kaikkia päälaen ympäriltä kerittyjä, jotka asuvat erämaassa. Kaikki muut kansathan ovat ympärileikkaamattomia, ja koko Israelin kansa on sydämeltään ympärileikkaamaton." Jer. 4:4; Room. 2:28-29



Kirjaudu
Rekisteröidy