Joosua

8 LUKU

Ain valloitus ja hävitys

1. Herra sanoi Joosualle: "Älä pelkää äläkä arkaile. Ota mukaasi koko sotaväki ja mene kohti kohti Ain kaupunkia. Minä annan sinun käsiisi Ain kuninkaan ja hänen kansansa, hänen kaupunkinsa ja maansa. 2. Tee Aille ja sen kuninkaalle kuten teit Jerikolle ja sen kuninkaalle. Te saatte kuitenkin ryöstää itsellenne, mitä sieltä on saatavana saalista ja karjaa. Aseta väijytys kaupungin taakse." 3. Joosua ja koko sotaväki lähti liikkeelle kohti Aita. Joosua valitsi 30.000 miestä, sotilasta, ja lähetti heidät menemään yöllä. 4. Hän antoi heille käskyn: "Asettukaa väijyksiin kaupungin taakse, ei aivan kauas kaupungista, ja olkaa kaikki valmiina. 5. Minä ja kaikki minun kanssani oleva väki lähestymme kaupunkia. Kun he sitten tulevat ulos meitä vastaan kuten ensi kerrallakin, me käännymme pakoon heidän edestään. 6. He seuraavat meitä niin kauas, että eristämme heidät kaupungista, sillä he sanovat: 'He pakenevat meitä kuten ensi kerrallakin'. Kun me näin pakenemme heitä, 7. nouskaa te väijytyksestä ja vallatkaa kaupunki, sillä Herra, teidän Jumalanne, antaa sen teidän käsiinne. 8. Kun te olette vallanneet kaupungin, sytyttäkää se palamaan. Tehkää Herran sanan mukaan. Huomatkaa! Tämä on käskyni teille." 9. Joosua lähetti heidät matkaan. He menivät ja asettuivat väijytyspaikkaan Beetelin ja Ain välille, länteen päin Aista. Joosua itse oli sen yön pääjoukon luona. 10. Varhain seuraavana aamuna Joosua tarkasti joukkonsa ja lähti nousemaan Aita kohti. Hän ja Israelin vanhimmat olivat joukon kärjessä. 11. Hänen kanssaan oleva sotaväki nousi ja tuli kaupungin lähelle. He leiriytyivät Ain pohjoispuolelle, niin että laakso oli heidän ja Ain välillä. 12. Joosua otti noin 5000 miestä ja asetti heidät väijyksiin Beetelin ja Ain välille, länteen päin kaupungista. 13. Näin sotaväki, koko kaupungin pohjoispuolella oleva leiri ja kaupungin länsipuolella oleva jälkijoukko olivat asemissaan. Joosua itse oli sen yön laaksossa. 14. Kun Ain kuningas näki tämän, hän lähti heti kaikkine miehineen varhain aamulla taisteluun Israelia vastaan erääseen paikkaan Arabaan puolelle. Hän ei tiennyt, että häntä vastaan oli väijytys kaupungin takana. 15. Joosua ja koko Israel olivat joutuvinaan tappiolle ja pakenivat erämaahan päin. 16. Kaupungin koko sotaväki kutsuttiin ajamaan heitä takaa. He ajoivat Joosuaa takaa, ja niin heidät eristettiin kaupungista. 17. Aihin1 ei jäänyt ainoaakaan miestä, joka ei lähtenyt Israelin jälkeen. He jättivät kaupungin avoimeksi ja ajoivat takaa Israelia. {MT/KR: eikä Beeteliin. Näitä sanoja ei ole LXX:ssa, eivätkä ne kuulu tähän. Beetel ei ollut mukana tässä sodassa, vaan Israel valloitti sen myöhemmin: Tuom.1:22-25.} 18. Herra sanoi Joosualle: "Ojenna kädessäsi oleva keihäs Aita kohti, sillä minä annan sen sinun käsiisi." Joosua ojensi kädessään olevan keihään kaupunkia kohti. 19. Niin pian kuin Joosua ojensi kätensä, väijyksissä oleva joukko nousi paikaltaan ja ryntäsi kaupunkiin, valloitti sen ja sytytti heti kaupungin palamaan. 20. Kun Ain miehet kääntyivät ja katsoivat taakseen, he näkivät savun nousevan kaupungista taivasta kohti. He eivät voineet paeta kumpaankaan suuntaan, sillä erämaahan pakenevinaan ollut väki kääntyi takaa-ajajiaan vastaan. 21. Kun Joosua ja koko Israel näki, että väijyksissä ollut joukko oli valloittanut kaupungin, ja että kaupungista nousi savu, he kääntyivät takaisin ja voittivat Ain miehet. 22. Myös kaupungin vallanneet lähtivät heitä vastaan, joten he joutuivat israelilaisten väliin, toisten ollessa edessä, toisten takana. Nämä löivät heidät, päästämättä pakoon ja pelastumaan ainoaakaan heistä. 5. Moos. 7:2 23. Ain kuninkaan he ottivat kiinni elävänä ja toivat hänet Joosuan eteen. 24. Israel surmasi kaikki Ain asukkaat kentällä ja erämaassa, jonne he olivat ajaneet heitä takaa. Kun nämä kaikki olivat viimeiseen mieheen kaatuneet miekan terään, Israelin koko joukko palasi Aihin, ja siellä jäljellä olevat surmattiin miekalla. 25. Sinä päivänä kaatuneita, miehiä ja naisia, oli kaikkiaan 12.000, kaikki Ain asukkaat. 26. Joosua ei vetänyt takaisin keihästä kohottavaa kättään, kunnes kaikki Ain asukkaat olivat saaneet surmansa. 27. Ainoastaan karjan ja kaupungista saadun saaliin Israel ryösti itselleen Herran Joosualle antaman käskyn mukaan. 28. Joosua poltti Ain ja teki siitä pitkäksi ajaksi2 rauniokummun, aution tähän päivään saakka. {KR: ikiajoiksi. Jer.49:3 mainitsee Ain siihen aikaan tapahtuneen [uuden] hävityksen. Esra 2:28 ja Neh.7:32 puhuvat Baabelin pakkosiirtolaisuudesta palanneista Ain miehistä. Näistä maininnoista päätellen Ai rakennettiin ja asutettiin myöhemmin. 'ooLaaM merkitse tässä "pitkäksi ajaksi".} 29. Ain kuninkaan hän ripusti hirteen, jossa hän riippui iltaan asti. Auringon laskiessa Joosua käski ottaa hänen ruumiinsa alas hirrestä. He heittivät sen kaupungin portin edustalle ja kasasivat sen päälle suuren kiviröykkiön, joka on siellä vielä tänäkin päivänä.

Eebal ja Garisim

30. Siihen aikaan Joosua rakensi Eebalinvuorelle alttarin Herralle, Israelin Jumalalle. 5. Moos. 27:2-3 31. Herran palvelija Mooses oli käskenyt israelilaisia tekemään niin. Tämä on kirjoitettuna Mooseksen lain kirjassa. Alttari rakennettiin hakkaamattomista kivistä, joihin ei oltu koskettu rauta-aseella. Sen päällä uhrattiin Herralle nautoja polttouhreiksi ja yhteysuhreiksi. 32. Joosua kirjoitti siellä kiviin jäljennöksen Mooseksen laista3, jonka tämä oli kirjoittanut israelilaisille. {Nähtävästi Kymmenestä käskystä, jotka olivat sen ydin ja tiivistelmä.} 33. Koko Israel vanhimpineen, päällysmiehineen ja tuomareineen seisoi arkin molemmilla puolilla, päin leeviläisiä pappeja, jotka kantoivat Herran liitonarkkia. Siinä seisoivat niin muukalaiset kuin maassa syntyneetkin. Toinen puoli oli kääntyneenä Garisiminvuorta kohti, toinen puoli Eebalinvuorta kohti. Israelin kansa siunattiin ensin Mooseksen, Herran palvelijan, käskyn mukaan. 5. Moos. 11:29; 5. Moos. 27:11-12 34. Sen jälkeen Joosua luki ääneen koko lain, siunaukset ja kiroukset, kuten lain kirjassa on kirjoitettuna4. {Ne ovat 5Moos.27:12-26:ssa.} 35. Mitään siitä, mitä Mooses oli käskenyt, Joosua ei jättänyt lukematta Israelin koko kansan läsnä ollessa. Myös naiset, lapset ja kansan parissa asuvat muukalaiset olivat kuulemassa.



Kirjaudu
Rekisteröidy