Psalmit

106 PSALMI

Herran armo, Israelin uskottomuus

1. Halleluja! Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, ja hänen armonsa pysyy ainiaan. 2. Kuka voi kertoa Herran voimateot, julistaa kaiken hänen ylistyksensä? 3. Autuaat ne, jotka noudattavat oikeutta ja aina tekevät sitä, mikä on vanhurskasta! 4. Muista minua, Herra, armolla, jota osoitat kansallesi. Etsi minua avullasi, 5. että näkisin valittujesi onnen, iloitsisin kansasi ilolla, kerskaisin sinun perintöosasi kanssa. 6. Me olemme tehneet syntiä, niin kuin isämmekin, olemme tehneet pahaa ja olleet jumalattomat. 7. Isämme eivät Egyptissä painaneet mieleensä sinun ihmeitäsi, eivät muistaneet monia armotekojasi, vaan niskoittelivat meren rannalla, Kaislameren rannalla. 8. Silti hän pelasti heidät nimensä tähden, tehdäkseen voimansa tunnetuksi. 9. Hän nuhteli Kaislamerta, ja se kuivui. Hän kuljetti heitä syvyyksissä kuin erämaassa. 10. Hän pelasti heidät vainoojien käsistä ja vapahti heidät vihollisen vallasta. 11. Vedet peittivät heidän ahdistajansa, ainoaakaan heistä ei jäänyt jäljelle. 12. Silloin he uskoivat hänen sanansa, veisasivat hänelle ylistystä. 13. Mutta pian he unohtivat hänen tekonsa eivätkä odottaneet hänen neuvoaan. 14. Heissä syttyi erämaassa himo, ja he kiusasivat Jumalaa autiossa maassa. 15. Hän antoi heille, mitä he pyysivät, mutta lähetti heihin hivuttavan taudin. 16. Heissä syttyi leirissä kateus Moosesta ja Aaronia, Herran pyhiä, vastaan. 17. Silloin maa aukeni, nieli Daatanin ja hautasi Abiramin joukon. 18. Heidän joukossaan syttyi tuli, ja liekki poltti jumalattomat. 19. Hoorebin juurella he tekivät vasikan ja kumarsivat valettua kuvaa. 20. He vaihtoivat Kunniansa ruohoa syövän härän kuvaan. 21. He unohtivat Jumalan, pelastajansa, joka oli tehnyt Egyptissä suuria tekoja, 22. ihmeitä Haamin maassa, pelättäviä tekoja Kaislameren rannalla. 23. Hän aikoi hävittää heidät, mutta Mooses, hänen valittunsa, astui hänen eteensä heidän suojakseen ja käänsi pois hänen vihansa tuottamasta tuhoa. 24. He pitivät ihanaa maata halpana eivätkä uskoneet hänen sanaansa. 25. Teltoissaan he napisivat eivätkä kuunnelleet Herran ääntä. 26. Hän nosti silloin kätensä heitä vastaan tuhotakseen heidät erämaassa, 27. lyödäkseen heidän jälkeläisensä kansojen keskuudessa ja hajottaakseen heidät vieraisiin maihin. 28. He antautuivat palvelemaan Baal-Peoria ja söivät elottomien jumalien uhreja. 29. He vihastuttivat Herran teoillaan, ja niin vitsaus alkoi riehua heidän keskuudessaan. 30. Mutta Piinehas astui esiin, pani toimeen tuomion, ja niin vitsaus taukosi. 31. Se luettiin hänelle ainaiseksi vanhurskaudeksi, polvesta polveen. 32. He vihastuttivat hänet Meriban vetten luona, ja Mooseksen kävi pahoin heidän tähtensä. 33. He niskoittelivat Jumalan Henkeä vastaan, ja hän puhui sanojaan harkitsematta. 34. He eivät hävittäneet niitä kansoja, jotka Herra oli käskenyt heidän hävittää, 35. vaan pitivät yhteyttä muiden kansojen kanssa ja oppivat heidän tekojaan. 36. He palvelivat heidän jumalankuviaan, ja niistä tuli heille paula. 37. Poikiaan ja tyttäriään he uhrasivat riivaajille. 38. He vuodattivat viatonta verta, poikiensa ja tyttäriensä verta, uhraten heitä Kanaanin epäjumalille, ja maa saastui veriveloista. 39. Näin he saastuttivat itsensä töillään, kun olivat uskottomia teoissaan. 40. Herran viha syttyi kansaansa vastaan, ja hän kyllästyi perintöosaansa. 41. Hän jätti heidät muiden kansojen käsiin, ja heidän vihamiehensä vallitsivat heitä. 42. Heidän vihollisensa ahdistivat heitä, ja heidän täytyi alistua näiden valtaan. 43. Monesti Herra pelasti heidät, mutta he olivat uppiniskaisia omien halujensa mukaan ja sortuivat pahojen tekojensa tähden. 44. Herra näki heidän ahdistuksensa ja kuuli heidän valituksensa. 45. Hän muisti heidän hyväkseen liittonsa ja armahti heitä suuressa laupeudessaan. 46. Hän antoi heidän saada armon kaikilta, jotka olivat vieneet heitä vankeuteen. 47. Pelasta meidät, Herra, meidän Jumalamme. Kokoa meidät kansojen keskuudesta, että me kiittäisimme sinun pyhää nimeäsi ja kerskauksemme olisi sinun ylistämisesi. 48. Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, aina ja iäti. Koko kansa sanokoon: "Aamen. Halleluja!"

VIIDES KIRJA 107-150




Kirjaudu
Rekisteröidy