Paavalin kirje roomalaisille

2 LUKU

Ihmisten ja Jumalan tuomio

1. Sen tähden sinä ihminen, joka tuomitset muita, et voi millään puolustaa itseäsi. Tuomitessasi toista, sinä tuomitset itsesi, koska sinä, toisen tuomitsija, itse teet samoja tekoja. Matt. 7:1; Matt. 7:5; Joh. 8:7-9 2. Me tiedämme, että Jumala on oikeassa tuomitessaan ne, jotka sellaisia tekevät. 3. Luuletko sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita? 4. Halveksitko hänen hyvyytensä, kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta? Etkö käsitä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen? 2. Piet. 3:9; 2. Piet. 3:15 5. Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat itsellesi vihaa Jumalan vihan ja vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi. 6. Hän maksaa silloin kullekin hänen tekojensa mukaan. Sananl. 24:12; Gal. 6:7; Ilm. 20:12 7. Niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän. 8. Mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja totuuden tottelemisen sijasta tekevät vääryyttä, kohtaa ankara viha. 9. Tuska ja ahdistus on oleva jokaisen pahaa tekevän ihmisen osa, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen. 10. Kirkkaus ja kunnia ja rauha taas tulee jokaiselle hyvää tekevälle, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle, 11. sillä Jumala ei katso henkilöön. 12. Kaikki ilman lakia syntiä tehneet myös ilman lakia hukkuvat kadotukseen, ja kaikki lain alaisina syntiä tehneet tuomitaan lain mukaan. 13. Eiväthän lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan sen noudattajat tunnustetaan vanhurskaiksi. Room. 3:10; Room. 3:20 14. Kun pakanat, joilla ei ole lakia, luonnostaan tekevät, mitä laki vaatii, he ovat itse itselleen laki, vaikka heillä ei ole [Jumalan ilmoitettua] lakia. 15. Näin he osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä 16. sinä päivänä, jona Jumala minun julistamani evankeliumin mukaisesti tuomitsee ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta. Matt. 25:31-32; Ilm. 20:12

Juutalaiset ja Jumalan laki

17. Sanoen itseäsi juutalaiseksi sinä luotat lakiin, ja Jumala on kerskauksesi. 18. Jumalan laissa opetusta saaneena sinä tunnet hänen tahtonsa ja tutkit, mikä on parasta. 19. Sinä luulet kykeneväsi olemaan sokeiden taluttaja, pimeydessä olevien valo, 20. ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, kun sinulla on laissa tiedon ja totuuden muoto. 21. Opettaessasi muita etkö opeta itseäsi? Julistaessasi, ettei saa varastaa, varastatko itse? 22. Sanoessasi, ettei saa tehdä huorin, teetkö itse huorin? Kauhistuessasi epäjumalia kuitenkin ryöstätkö temppeleitä? 23. Näin sinä, joka ylpeilet laista, häpäisetkö lain rikkomisella Jumalaa? 24. Onhan kirjoitettu: "Teidän tähtenne Jumalan nimeä pilkataan kansojen keskuudessa." 1. Tim. 6:1; 2. Piet. 2:2 25. Ympärileikkaus on kyllä hyödyllinen, jos noudatat lakia, mutta jos olet lain rikkoja, sinun ympärileikkauksesi on menettänyt merkityksensä. 26. Jos ympärileikkaamaton noudattaa lain säädöksiä, eikö häntä ole pidettävä ympärileikattuna, vaikka häneltä puuttuukin [lihaan tehty] ympärileikkaus? 27. Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lakia, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta olet lain rikkoja. 28. Eihän oikea juutalainen ole se, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä oikea ympärileikkaus ole vain ulkonaisesti ruumiissa tapahtuva. 29. Oikea juutalainen on se, joka on sisällisesti juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä eikä pelkkä ulkonainen toimitus1. Hän saa kiitoksensa Jumalalta eikä ihmisiltä. 5. Moos. 10:16; 5. Moos. 30:6; Kol. 2:11{KR: kirjaimessa.}



Kirjaudu
Rekisteröidy