Evankelio Matteukselta
1. Niinä päivinä tulee Johannes Kastaja saarnaten Juudean erämaassa
2. ja sanoen: "Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle."
3. Sillä hän on se, josta profeetta Jesaja puhuu sanoen: "Huutavan ääni erämaassa: 'Valmistakaa Herran tie, tehkää polkunsa suoriksi.'"
4. Johanneksella oli puku kamelinkarvoista ja vyötäisillä nahkavyö, ja ruokanaan oli heinäsirkat ja metsähunaja.
5. Silloin vaelsi tykönsä Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö.
6. Kastoi heidät Jordanissa heidän tunnustaessaan syntinsä.
7. Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan hänen kasteellensa sanoi heille: "Kyykäärmeitten sikiöt, kuka neuvoi teitä pakenemaan tulevaa vihaa?
8. Tehkää siis kääntymyksen mukaisia hedelmiä,
9. älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: 'Meillä on isänä Aapraham', sillä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aaprahamille.
10. Jo on myös kirves pantu puitten juurelle. Jokainen puu, joka ei siis tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
11. Minä tosin kastan teidät vedessä kääntymykseen, mutta se, joka tulee jäljessäni, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään en ole arvollinen kantamaan. Hän kastaa teidät Pyhässä Hengessä ja tulessa.
12. Hänellä on viskimensä kädessään, ja Hän puhdistaa tarkoin puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan, mutta ruumenet polttaa sammumattomassa tulessa."
13. Silloin Jeesus tulee Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
14. Mutta Johannes esteli Häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada Sinulta kaste, ja Sinä tulet minun tyköni!"
15. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt, sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus." Silloin hän sallii Hänet.
16. Tultuaan kastetuksi Jeesus nousi heti vedestä, ja katso, taivaat aukenivat Hänelle ja Johannes näki Jumalan Hengen tulevan alas niin kuin kyyhkysen ja laskeuvan Hänen päällensä.
17. Ja katso, ääni taivaista sanoi: "Tämä on rakas Poikani, johon olen mielistynyt."